Ohjaus: Juan José Campanella
Käsikirjoitus: Juan José Campanella
Pääosissa: Ricardo Darín, Soledad Villamil, Guillermo Francella
Valmistusmaa: Argentiina, Espanja
Ilmestymisvuosi: 2009
Kesto: 131 min
- Mies voi vaihtaa mitä tahansa. Kasvonsa, kotinsa, perheensä, tyttöystävänsä, uskontonsa, jumalansa. On kuitenkin yksi asia, mitä hän en voi vaihtaa. Hän ei voi vaihtaa intohimoa.
Eläkkeellä oleva rikosoikeuden asianajaja
Benjamín Esposito (Ricardo Darín) alkaa kirjoittaa kirjaa
raiskausmurhasta, jota hän tutki 25 vuotta aiemmin, mutta törmää heti
vaikeuksiin. Hänen entinen työkaverinsa ja salainen rakkauden kohteensa
Irene (Soledad Villamil) neuvoo Benjamínia aloittamaan siitä, minkä hän
muistaa parhaiten ja niinpä Benjamín palaa mielessään ajassa taaksepäin
hetkiin, jolloin hän joutui tutkimaan niin elämänsä suurinta tapausta
kuin omia tunteitaankin...
Niin kuin sitä mennään katsomaan elokuva
vain sillä varjolla, että elokuvassa puhutaan espanjaa; parhaan
vieraskielisen elokuvan Oscar-pysti oli elokuvan valinnalla hyvin pieni
merkitys. Okei, olin myös sen verran häkeltynyt siitä tiedosta, että
elokuva yleensä tuli paikalliseen teatteriin, että sekin vaikutti
vähäsen katselupäätökseen; tämä on juuri niitä elokuvia, jotka olisin
saattanut jättää väliin, jos asuisin laajemman elokuvavalikoiman
tarjoavassa kaupungissa. Niin ja toisaalta tuli tehtyä samalla uusi
aluevaltaus, sillä en muista aiemmin katsoneeni ainuttakaan
argentiinalaista elokuvaa. Ai itse elokuvasta? No, minusta tämä oli
varsin loistava elokuva pienin heikkouksin ja vaikka en olekaan nähnyt
muita vieraskielisen elokuvan Oscar-ehdokkaita, niin sanoisin silti,
että Katseeseen kätketty oli varsin oiva valinta voittamaan tuon pystin.
Elokuva alkaa nykyhetkestä, jossa
Benjamín kirjoittaa ensimmäisiä aloitusyritelmiä ja samalla nähdään
pieniä väläyksiä tulevista takaumapätkistä ilman, että katsoja tietää
sitä ja tämä ratkaisu toimii hyvin elokuvan eduksi ja luo jo heti pientä
jännitystä ilmaan (nähdäänhän joukossa myös pätkä tätä raiskausta).
Pian siirrytään kokonaan takaumiin, joissa Benjamín sitten tutkii
apurinsa Sandovalin (Guillermo Francella) tapausta läpikotaisin ja oi
kun tämä tutkinta ja tarina imaisi kunnolla mukaansa. Alussa puhutaan
Moralesin tapauksesta, mutta juuri muuta ei tästä tapauksesta kerrota
etukäteen, joten sitä huomasi oikein jännittävänsä, miten edes nämä
takaumapätkät tulevat loppujen lopuksi päättymään. Mistään
tusinatrilleristä siis ei missään nimessä ole kyse. Kun sitten yhtäkkiä
takaumat tämän rikostapauksen osalta loppuvat, niin sitä melkein voisi
kuvitella elokuvan olevan siinä, mutta ei. Tapauksen käsittely jatkuu
hyvin mielenkiintoisella ja jokseenkin uskottavalla tavalla vielä tämän
jälkeenkin ja saa lopulta melko karmivan päätöksen. Kaiken kaikkiaan
tämä rikostarina oli yllättävistä juonenkäänteistä oikein upeaa
katseltavaa.
Myös lähinnä sivulauseissa edennyt
Benjamínin ja Irenen välinen suhteen eteneminen oli sekin toteutettu
pitkälti hienosti ja heidän orastavia tunteita käsiteltiinkin hyvin
hienovaraisesti. Tämän suhteen kohtalossa oli kyllä tietyiltä osin
kliseinen, mutta silti siihen oli saatu vähäsen tuoreuttakin mukaan
tavalla, joka kyllä minuun jätti hieman surullisen jälkimaun (ei
Benjamínin ja Irenen suhteen, vaan henkilökohtaisella tasolla), minkä
vuoksi sitten illalla olinkin vähän muissa maailmoissa. Toisin sanoen
tässä heidän suhteen käsittelyssä oli jotain, mikä todella pisti
ajattelemaan.
Harvemmin kiinnitän huomiota itse
kuvaukseen, mutta tässä elokuvassa siinäkin oli onnistuttu vallan
mainiosti, oltiinpa sitten nykyajassa tai sitten vuodessa 1975. Nyt ei
oltu missään iloisen värikkäissä lavasteissa, vaan elokuvan yleisilme
oli jotensakin synkänpuoleinen. Valaistus oli toteutettu juuri oikealla
tavalla niin, että se oli omiaan luomassa tähän sellaista jännittävää
tunnelmaa; ei kirkkaita valoja, ei (pääosin) pelkkää pimeyttä, vaan
jotain siitä väliltä, mikä sopi hyvin elokuvan tarinaan. Myös musiikki
oli varsin erinomainen tunnelmanluoja. Noin muutenkin kuvauspuolella oli
onnistuttu varsin hyvin, mutta yksi erityinen kohtaus jäi vaivaamaan:
tämä jalkapallo-ottelukohtaus, jossa kuvaustapa muuttui äkkiarvaamatta
perinteisestä kuvaamisesta käsikamerakuvaamiseen. Ratkaisu ei mielestäni
oikein istunut muuhun elokuvaan.
Näyttelijät olivat varsin upeita ja jos
elokuva olisi ollut amerikkalainen, olisi nämä näyttelijät olleet
vahvasti kiinni parhaan näyttelijän Oscareissa. Okei, Guillermo
Francella ei täysin vakuuttanut juoppona Sandovalina, mutta noin muuten
ei valittamista löydy oikein kenestäkään. Varsinkin Ricardo Darín teki
suuren vaikutuksen allekirjoittaneeseen.
Pisteitä: 4,5/5
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti