maanantai 28. kesäkuuta 2010

Project 1001, osa 124/1001: Naisia hermoromahduksen partaalla

Alkuperäinen nimi: Mujeres al borde de un ataque de nervios
Ohjaus: Pedro Almodóvar
Käsikirjoitus: Pedro Almodóvar
Pääosissa: Carmen Maura, Antonio Banderas, Julieta Serrano
Valmistusmaa: Espanja
Ilmestymisvuosi: 1988
Kesto: 85 min
 
- Mitä tapahtui?
- Hän nukahti.
- Niin äkkiä?
- Niin. Outoja asioita tapahtuu äkkiä.

Iván (Fernando Guillén) on juuri jättänyt Pepan (Carmen Maura) ja on lähdössä matkalle ja pyytää Pepaa pakkaamaan hänen tavaransa valmiiksi. Pepa puolestaan haluaa saada yhteyden Ivániin selvittääkseen syyt tämän lähtöön ja ottaakin yhteyden Ivánin entiseen rakastettuun Lucíaan (Julieta Serrano), koska ajattelee Ivánin lähtevän tämän kanssa. Lucía kuitenkin haukkuu Pepan pataluhaksi, eikä mitään selviä. Pepa valmistaa unilääkkeillä maustettua gazpachoa, mutta ei juo sitä, vaan pistää sen jääkaappiin. Hän myös suunnittelee antavansa asuntonsa vuokralle ja kuinka ollakaan, vuokralaisiksi halajavat Ivànin poika Carlos (Antonio Banderas) ja hänen kihlattunsa (Rossy de Palma). Kun vielä Pepan ystävällä Candelalla (María Barranco) on omat ongelmansa, joiden vuoksi hän tarvitsee Pepan apua, on Pepan asunnossa pian hyvin monenkirjava joukko, mutta edelleen olisi Iván löydettävä jostain...

Vaikka tämä leffafriikki pääosin pitääkin lomaa elokuvista nämä pari kuukautta, niin kyllähän se on niin, että kuukauden WANHA pitää saada katsottua jossain välissä ja se valinta osui sitten eiliselle. Alun perin suunnitelmissa oli katsoa eräs toinen elokuva, mutta liiallisen valoisuuden vuoksi se oli siirrettävä ainakin ensi kuuhun ja tälle kuulle valikoitui sitten tämä elokuva. Itse asiassa tämä on jo toinen arvostelu tästä elokuvasta (ensimmäinen arvostelu löydettävissä täältä), mutta kun viimeksi en ollut katsonut tätä tämän 1001-projektin puitteissa, niin kirjoitetaan sitten uusi (saako poistaa tuon vanhan, saako? *puna* ). Elokuvan siis olen jo nähnyt kertaalleen ja tuolloin pidinkin elokuvasta ja vaikka edellisestä katsomiskerrasta onkin verrattain lyhyt aika, niin ihan yhtä maukkaalta Naisia hermoromahduksen partaalla tuntui edelleen.

Alussa elokuva ei tuntunut mitenkään erityisen koukuttavalta, mutta kun joitakin pitkiä ja vähän lyhyempiäkin kohtauksia, joiden joukossa oli myös vähän vähemmän merkityksellisiä kohtauksia, oli mennyt ohi, niin huomasin yhtäkkiä elokuvan imaisseen minut kunnolla kyytiinsä. Elokuvaan sisään pääseminen siis kävi jotensakin kivuttomasti. Alussa kuullaan Ivánin rakkaudentunnustus, mutta pian nähdään tämän olleen vain hänen dubbaustyönsä erääseen elokuvaan. Tämän jälkeen siirrytäänkin sitten elokuvan keskushenkilö Pepaan, jota elokuvassa pääosin seurataankin ja Pepan kautta sitten pääosin uusia hahmoja tuodaan esiin (muun muassa Lucía ja Carlos) ja minusta tämä ratkaisu toimi varsin hyvin. Tähän tapaan kyllä löytyi yksi poikkeus, kun yhtäkkiä siirryttiin Pepasta pois seuraamaan uutisia ja sen kautta tutustuttiin hermorauniona olevan Candelaan, jonka kohdalla tuli vähän aikaa mietittyä, että kuka tämä nainen oikein on ja mitä hittoa hänellä on tekemistä koko tarinan kannalta. Kun sitten väki vähitellen kerääntyy Pepan asuntoon, alkaa elokuvassa aivan uusi, todella viihdyttävä vaihe, jota katselee oikein mielellään ja joka sitten kestääkin loppuun asti. Loppuratkaisu oli hyvä ja päättyikin juuri niin kuin pitikin (Pepaa ajatellen).

Hahmokaarti elokuvassa oli varsin värikäs ja hahmoja näyttelivätkin hyvät näyttelijät. Varsinkin Carmen Maura Pepana ja Julieta Serrano Lucíana (varsinkin loppupuolella) olivat loistavia, eikä nuori Antonio Banderas ja María Barranco kauas heistä jääneet. Valittamista ei ollut sinänsä myöskään Rossy de Palman suorituksestakaan, mutta varsinkin alussa tuntui mahdottomalta päästä yli hänen ilmeestään.
Siinä määrin tapahtui väärin ymmärtämisiä ja ristikkäin menemisiä, etten voinut olla saamatta mieleeni paljon myöhemmin tehtyä Serranon perhettä eli jos tykkäsit kyseisestä sarjasta, saatat pitää tästäkin elokuvasta.

Pisteitä: 4/5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti