Alkuperäinen nimi: A Nightmare on Elm Street
Ohjaus: Samuel Bayer
Käsikirjoitus: Wesley Strick, Eric Heisserer
Pääosissa: Jackie Earle Haley, Rooney Mara, Kyle Gallner
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Ilmestymisvuosi: 2010
Kesto: 97 min
Ohjaus: Samuel Bayer
Käsikirjoitus: Wesley Strick, Eric Heisserer
Pääosissa: Jackie Earle Haley, Rooney Mara, Kyle Gallner
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Ilmestymisvuosi: 2010
Kesto: 97 min
- Little Nancy. Now that you caught me, what game do you wanna play next?
- Fuck you!
- Ooh, sounds like fun. It's a little fast for me. How about we hang, first?
Springwoodin kahvilassa Dean (Kellan
Lutz) näkee painajaista, jossa veitsikätinen mies jahtaa häntä. Juuri
kun tämä mies on viiltänyt Deaniä, Dean herää ja huomaa, että hänen
kädessään on kuin onkin viiltoja. Tyttöystävälleen Krisille (Katie
Cassidy) Dean kertoo, ettei ole nukkunut kunnolla päiviin. Tämä sitten
aiheuttaa äkillisiä nukahtamisia ja kun Dean seuraavan kerran nukahtaa,
Kris saa omin silmin todeta Deanin raakaa "itsemurhaa". Tämän jälkeen
myös Kris alkaaa nähdä painajaisia lopulta kohtalokkain seurauksin, mikä
saa heidän ikätoverinsa Nancyn (Rooney Mara) ja Quentinin (Kyle
Gallner) tuon unissatappajan perään ja lopulta selviää, että tuo mies on
Freddy Krueger (Jackie Earle Haley), ja että Freddy haluaa kostaa...
Tämä elokuva oli kuulunut koko alkuvuoden
odotetuimpiin elokuviin, vaikka sisimmässäni ajattelinkin, että tuo
odotus palkittaisiin lopulta korkeintaan keskinkertaisella tuotoksella.
No, siitä huolimatta minun piti lähteä tätä ihan vartavasten Tampereelle
katsomaan (no, tein minä siellä muutakin, mutta tämän elokuvan takia
sinne menin) heti kun mahdollista, sillä Poriin tämä ei tullut - eipä
tietenkään niin - vielä tänä viikonloppuna ensi-iltaan. Kun elokuva oli
ohi, pystyin toteamaan, että tämä uusi Painajainen Elm Streetillä oli sittenkin hivenen odotuksiani parempi elokuva, mutta ei paljon.
Elokuva alkaa vanhoja Elm Street
-elokuvia kunnoittaen unijaksolla, mikä ei tietenkään
allekirjoittaneelle tullut mitenkään yllätyksenä, mutta ihan kivasti tuo
unijakso onnistui herättämään tunnelmaa, kiitos kivasti käytetyn
musiikin. Harmi vain, että homma latistui hieman, kun siitä unesta
herättiin, sillä ei näiden teinien juttelut siellä kahvilassa
herättäneet juuri minkäänlaista mielenkiintoa. Aluksi ehdin jo ajatela,
että tätäkään elokuvaa ei voisi kutsua (umpikehnon Friday the 13th
-remaken tavoin) varsinaiseksi uusintafilmatisoinniksi, sillä kovin
orjalliseksi tarinaa ei viety ihan samoja polkuja kuin alkuperäistä
elokuvaa, mutta lopulta tässä oli kyllä sen verran alkuperäisestä
elokuvasta toistettuja kohtauksia, että kyllä tämä minulle jossain
määrin nimenomaan uusintafilmatisoinnista kävi. Varsinkin Krisin kuolema
ja sen jälkiseuraukset olivat kuin suoraan alkuperäisestä elokuvasta ja
myöskin mukaan oli saatu tämä näennäisen kärkihahmon kuolema kesken
kaiken. Niinpä oma aikani elokuvan parissa menikin lähinnä näiden
viittausten bongaamiseen, mutta siinä sivussa elokuva onnistui
tarjoamaan paikoitellen jopa jännitystä, mutta ei tarpeeksi, jotta
olisin saanut tästä ihan kaikkea irti. Sen verran tuttua kauraa tämä
kuitenkin oli, noin niin kuin rakenteensa puolesta. Lopputekstit alkavat
muuten aika tylsällä rock-kappaleella, mutta kun sen jaksaa läpi, niin
kaksi seuraavaa kappaletta tarjosivatkin ihan kivaa kauhuelokuvamaista
musiikkia. Itse elokuvassa musiikki oli ihan kohtuullista, mutta ei
kuitenkaan ihan parhaaseen fiilikseen niiden avulla päässyt.
Jos jotain napinaa pitää keksiä, niin en
tykännyt siitä, että Freddyn motiivit oli muutettu. Ei, en ajattele,
että uusintafilmatisoinnin pitäisi seurata orjallisesti alkuperäistä
tarinaa, mutta kun alkuperäisen elokuvan Freddyn motiiveissa oli vain
enemmän munaa kuin tämän elokuvan Freddyn motiiveissa, niin vaihdos
tuntui jotenkin väärältä. Lisäksi elävän Freddyn kohtalon näyttäminen
(olin muuten kuvitellut tämän olevan jonkinasteinen prequel trailerin
perusteella) olisi voinut sisällyttää siihen hetkeen, kun Nancyn äiti
kertoo Freddystä, eikä suinkaan Quentinin uneen; nyt tuo taustoitus
tuntui vähän turhan väkinäiseltä.
Mitä tulee sitten Freddyyn itseensä, niin
en ole sitä mieltä, että vain ja ainoastaan Robert Englund saisi
esittää Freddyä, mutta silti on todettava, ettei Jackie Earle Haley
ollut ihan paras valinta Freddyksi. Tämä johtui pitkälti Haleyn äänestä,
joka ei vain kuulostanut pätkääkään freddymäiseltä, vaan oli jotenkin
möreä tai selvästi alkuperäistä matalampi. Tämä haittasi varsinkin
niissä kohdin, kun Freddy heitti niitä muka-vitsikkäitä onelinereitaan,
mitkä eivät huvittaneet johtuen nimenomaan Haleyn äänenkäytöstä
Freddynä. Noin olemukseltaan Haley oli kuitenkin ihan tyydyttävä Freddy,
vaikka ei tietenkään Robert Englundin tasoa.
Muut näyttelijät tuntuivatkin sitten
edustavan sitä nykyajan teinikauhukamaa eli vaikka aimo harppaus onkin
otettu esim. 1980-luvun teinikauhujen näyttelijöistä (tai sitten se oli
vain se kuvaustapa), niin eipä siitä huolimatta näistä suorituksista
mitään Oscareita jaeta, mutta ihan tyydyttävää kauhuelokuvatasoa
kuitenkin.
Mietin kyllä, josko olisi antanut
elokuvalle puoli pistettä vähemmän, mutta kyllä tämä sen verran onnistui
viihdyttämään, että nipin napin sai tämän pistemäärän.
Pisteitä: 3/5
PS. Unohtui mainita, että elokuva tuntui pidemmältä kuin mitä se oli.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti