Project 1001, osa 124/1001: Naisia hermoromahduksen partaalla

Alkuperäinen nimi: Mujeres al borde de un ataque de nervios
Ohjaus: Pedro Almodóvar
Käsikirjoitus: Pedro Almodóvar
Pääosissa: Carmen Maura, Antonio Banderas, Julieta Serrano
Valmistusmaa: Espanja
Ilmestymisvuosi: 1988

Kesto: 85 min
 

- Mitä tapahtui?
- Hän nukahti.

- Niin äkkiä?

- Niin. Outoja asioita tapahtuu äkkiä.

Iván (Fernando Guillén) on juuri jättänyt Pepan (Carmen Maura) ja on lähdössä matkalle ja pyytää Pepaa pakkaamaan hänen tavaransa valmiiksi. Pepa puolestaan haluaa saada yhteyden Ivániin selvittääkseen syyt tämän lähtöön ja ottaakin yhteyden Ivánin entiseen rakastettuun Lucíaan (Julieta Serrano), koska ajattelee Ivánin lähtevän tämän kanssa. Lucía kuitenkin haukkuu Pepan pataluhaksi, eikä mitään selviä. Pepa valmistaa unilääkkeillä maustettua gazpachoa, mutta ei juo sitä, vaan pistää sen jääkaappiin. Hän myös suunnittelee antavansa asuntonsa vuokralle ja kuinka ollakaan, vuokralaisiksi halajavat Ivànin poika Carlos (Antonio Banderas) ja hänen kihlattunsa (Rossy de Palma). Kun vielä Pepan ystävällä Candelalla (María Barranco) on omat ongelmansa, joiden vuoksi hän tarvitsee Pepan apua, on Pepan asunnossa pian hyvin monenkirjava joukko, mutta edelleen olisi Iván löydettävä jostain...

Vaikka tämä leffafriikki pääosin pitääkin lomaa elokuvista nämä pari kuukautta, niin kyllähän se on niin, että kuukauden WANHA pitää saada katsottua jossain välissä ja se valinta osui sitten eiliselle. Alun perin suunnitelmissa oli katsoa eräs toinen elokuva, mutta liiallisen valoisuuden vuoksi se oli siirrettävä ainakin ensi kuuhun ja tälle kuulle valikoitui sitten tämä elokuva. Itse asiassa tämä on jo toinen arvostelu tästä elokuvasta (ensimmäinen arvostelu löydettävissä täältä), mutta kun viimeksi en ollut katsonut tätä tämän 1001-projektin puitteissa, niin kirjoitetaan sitten uusi (saako poistaa tuon vanhan, saako? *puna* ). Elokuvan siis olen jo nähnyt kertaalleen ja tuolloin pidinkin elokuvasta ja vaikka edellisestä katsomiskerrasta onkin verrattain lyhyt aika, niin ihan yhtä maukkaalta Naisia hermoromahduksen partaalla tuntui edelleen.

Alussa elokuva ei tuntunut mitenkään erityisen koukuttavalta, mutta kun joitakin pitkiä ja vähän lyhyempiäkin kohtauksia, joiden joukossa oli myös vähän vähemmän merkityksellisiä kohtauksia, oli mennyt ohi, niin huomasin yhtäkkiä elokuvan imaisseen minut kunnolla kyytiinsä. Elokuvaan sisään pääseminen siis kävi jotensakin kivuttomasti. Alussa kuullaan Ivánin rakkaudentunnustus, mutta pian nähdään tämän olleen vain hänen dubbaustyönsä erääseen elokuvaan. Tämän jälkeen siirrytäänkin sitten elokuvan keskushenkilö Pepaan, jota elokuvassa pääosin seurataankin ja Pepan kautta sitten pääosin uusia hahmoja tuodaan esiin (muun muassa Lucía ja Carlos) ja minusta tämä ratkaisu toimi varsin hyvin. Tähän tapaan kyllä löytyi yksi poikkeus, kun yhtäkkiä siirryttiin Pepasta pois seuraamaan uutisia ja sen kautta tutustuttiin hermorauniona olevan Candelaan, jonka kohdalla tuli vähän aikaa mietittyä, että kuka tämä nainen oikein on ja mitä hittoa hänellä on tekemistä koko tarinan kannalta. Kun sitten väki vähitellen kerääntyy Pepan asuntoon, alkaa elokuvassa aivan uusi, todella viihdyttävä vaihe, jota katselee oikein mielellään ja joka sitten kestääkin loppuun asti. Loppuratkaisu oli hyvä ja päättyikin juuri niin kuin pitikin (Pepaa ajatellen).

Hahmokaarti elokuvassa oli varsin värikäs ja hahmoja näyttelivätkin hyvät näyttelijät. Varsinkin Carmen Maura Pepana ja Julieta Serrano Lucíana (varsinkin loppupuolella) olivat loistavia, eikä nuori Antonio Banderas ja María Barranco kauas heistä jääneet. Valittamista ei ollut sinänsä myöskään Rossy de Palman suorituksestakaan, mutta varsinkin alussa tuntui mahdottomalta päästä yli hänen ilmeestään.

Siinä määrin tapahtui väärin ymmärtämisiä ja ristikkäin menemisiä, etten voinut olla saamatta mieleeni paljon myöhemmin tehtyä Serranon perhettä eli jos tykkäsit kyseisestä sarjasta, saatat pitää tästäkin elokuvasta.

Pisteitä: 4/5

Painajainen Elm Streetillä

Alkuperäinen nimi: A Nightmare on Elm Street
Ohjaus: Samuel Bayer
Käsikirjoitus: Wesley Strick, Eric Heisserer
Pääosissa: Jackie Earle Haley, Rooney Mara, Kyle Gallner
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Ilmestymisvuosi: 2010
Kesto: 97 min

 

- Little Nancy. Now that you caught me, what game do you wanna play next?

- Fuck you!

- Ooh, sounds like fun. It's a little fast for me. How about we hang, first?

Springwoodin kahvilassa Dean (Kellan Lutz) näkee painajaista, jossa veitsikätinen mies jahtaa häntä. Juuri kun tämä mies on viiltänyt Deaniä, Dean herää ja huomaa, että hänen kädessään on kuin onkin viiltoja. Tyttöystävälleen Krisille (Katie Cassidy) Dean kertoo, ettei ole nukkunut kunnolla päiviin. Tämä sitten aiheuttaa äkillisiä nukahtamisia ja kun Dean seuraavan kerran nukahtaa, Kris saa omin silmin todeta Deanin raakaa "itsemurhaa". Tämän jälkeen myös Kris alkaaa nähdä painajaisia lopulta kohtalokkain seurauksin, mikä saa heidän ikätoverinsa Nancyn (Rooney Mara) ja Quentinin (Kyle Gallner) tuon unissatappajan perään ja lopulta selviää, että tuo mies on Freddy Krueger (Jackie Earle Haley), ja että Freddy haluaa kostaa...

Tämä elokuva oli kuulunut koko alkuvuoden odotetuimpiin elokuviin, vaikka sisimmässäni ajattelinkin, että tuo odotus palkittaisiin lopulta korkeintaan keskinkertaisella tuotoksella. No, siitä huolimatta minun piti lähteä tätä ihan vartavasten Tampereelle katsomaan (no, tein minä siellä muutakin, mutta tämän elokuvan takia sinne menin) heti kun mahdollista, sillä Poriin tämä ei tullut - eipä tietenkään niin - vielä tänä viikonloppuna ensi-iltaan. Kun elokuva oli ohi, pystyin toteamaan, että tämä uusi Painajainen Elm Streetillä oli sittenkin hivenen odotuksiani parempi elokuva, mutta ei paljon.

Elokuva alkaa vanhoja Elm Street -elokuvia kunnoittaen unijaksolla, mikä ei tietenkään allekirjoittaneelle tullut mitenkään yllätyksenä, mutta ihan kivasti tuo unijakso onnistui herättämään tunnelmaa, kiitos kivasti käytetyn musiikin. Harmi vain, että homma latistui hieman, kun siitä unesta herättiin, sillä ei näiden teinien juttelut siellä kahvilassa herättäneet juuri minkäänlaista mielenkiintoa. Aluksi ehdin jo ajatela, että tätäkään elokuvaa ei voisi kutsua (umpikehnon Friday the 13th -remaken tavoin) varsinaiseksi uusintafilmatisoinniksi, sillä kovin orjalliseksi tarinaa ei viety ihan samoja polkuja kuin alkuperäistä elokuvaa, mutta lopulta tässä oli kyllä sen verran alkuperäisestä elokuvasta toistettuja kohtauksia, että kyllä tämä minulle jossain määrin nimenomaan uusintafilmatisoinnista kävi. Varsinkin Krisin kuolema ja sen jälkiseuraukset olivat kuin suoraan alkuperäisestä elokuvasta ja myöskin mukaan oli saatu tämä näennäisen kärkihahmon kuolema kesken kaiken. Niinpä oma aikani elokuvan parissa menikin lähinnä näiden viittausten bongaamiseen, mutta siinä sivussa elokuva onnistui tarjoamaan paikoitellen jopa jännitystä, mutta ei tarpeeksi, jotta olisin saanut tästä ihan kaikkea irti. Sen verran tuttua kauraa tämä kuitenkin oli, noin niin kuin rakenteensa puolesta. Lopputekstit alkavat muuten aika tylsällä rock-kappaleella, mutta kun sen jaksaa läpi, niin kaksi seuraavaa kappaletta tarjosivatkin ihan kivaa kauhuelokuvamaista musiikkia. Itse elokuvassa musiikki oli ihan kohtuullista, mutta ei kuitenkaan ihan parhaaseen fiilikseen niiden avulla päässyt.

Jos jotain napinaa pitää keksiä, niin en tykännyt siitä, että Freddyn motiivit oli muutettu. Ei, en ajattele, että uusintafilmatisoinnin pitäisi seurata orjallisesti alkuperäistä tarinaa, mutta kun alkuperäisen elokuvan Freddyn motiiveissa oli vain enemmän munaa kuin tämän elokuvan Freddyn motiiveissa, niin vaihdos tuntui jotenkin väärältä. Lisäksi elävän Freddyn kohtalon näyttäminen (olin muuten kuvitellut tämän olevan jonkinasteinen prequel trailerin perusteella) olisi voinut sisällyttää siihen hetkeen, kun Nancyn äiti kertoo Freddystä, eikä suinkaan Quentinin uneen; nyt tuo taustoitus tuntui vähän turhan väkinäiseltä.

Mitä tulee sitten Freddyyn itseensä, niin en ole sitä mieltä, että vain ja ainoastaan Robert Englund saisi esittää Freddyä, mutta silti on todettava, ettei Jackie Earle Haley ollut ihan paras valinta Freddyksi. Tämä johtui pitkälti Haleyn äänestä, joka ei vain kuulostanut pätkääkään freddymäiseltä, vaan oli jotenkin möreä tai selvästi alkuperäistä matalampi. Tämä haittasi varsinkin niissä kohdin, kun Freddy heitti niitä muka-vitsikkäitä onelinereitaan, mitkä eivät huvittaneet johtuen nimenomaan Haleyn äänenkäytöstä Freddynä. Noin olemukseltaan Haley oli kuitenkin ihan tyydyttävä Freddy, vaikka ei tietenkään Robert Englundin tasoa.

Muut näyttelijät tuntuivatkin sitten edustavan sitä nykyajan teinikauhukamaa eli vaikka aimo harppaus onkin otettu esim. 1980-luvun teinikauhujen näyttelijöistä (tai sitten se oli vain se kuvaustapa), niin eipä siitä huolimatta näistä suorituksista mitään Oscareita jaeta, mutta ihan tyydyttävää kauhuelokuvatasoa kuitenkin.

Mietin kyllä, josko olisi antanut elokuvalle puoli pistettä vähemmän, mutta kyllä tämä sen verran onnistui viihdyttämään, että nipin napin sai tämän pistemäärän.

Pisteitä: 3/5

PS. Unohtui mainita, että elokuva tuntui pidemmältä kuin mitä se oli.

KISS - Live at Nippon Budokan, Tokyo

Alkuperäinen nimi: KISS - Live at Nippon Budokan, Tokyo
Valokeilassa: KISS
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Ilmestymisvuosi: 2008
Kesto: 49 min

 

Näin siinä käy, kun lipeää "arvostelu viimeistään seuraavana päivänä" -periaatteestaan: venyy arvostelun tekeminen hyvin pitkälle. Minkäs teet, kun loppuviikon ruokatunnit menivät - iik! - syömiseen, niin ei sitten ollut silloin aikaa (katsoin tämän siis toistaina) ja torstai-ilta meni luonnollisesti Saunassa KISSiä katsoessa (oli loistava ja soittivat maailmankaikkeuden parhaan kappaleenkin) ja huonosti nukuttujen yöunien jälkeen perjantai-iltana olin niin väsynyt, ettei silloin muuta ehtinyt tehdä ja eilen olin vaan unohtanut koko jutun. No, korjataan vahinko sitten nyt.

Tämä julkaisu on näistä katsomistani keikoista se virallisimman näköinen, mutta virallisten julkaisujen joukossa tätä ei kyllä olut lueteltu. En mä tiedä, ehkä näissä keikkatallenteissa on joku oma tsydeeminsä, josta en ole tietoinen ollen silti ihan aitoja juttuja. Tämä keikka oli näistä kolmesta omistamastani tallenteesta ainoa, jota en ollut vielä nähnyt, sillä sain tämän vasta tämän vuoden puolella ja enpä minä noita tänä vuonna ostettuja/saatuja dvd:itä ole oikein vielä ehtinyt katsoa.

Itse keikasta sen verran, että vaikka tämä julkaisu onkin vain parin vuoden takaa, niin itse keikka on jo vuodelta 1977, mikä näkyy sitten keikan lyhyydessä, vaikka mukaan on mahdutettu niin Ace Frehleyn, Gene Simmonsin kuin Peter Crissinkin soolot. Ei sillä, itse keikka oli kuitenkin ihan mukavaa katseltavaa ja kappaleita itsessään oli ilo kuunnella. Settilistakin oli pääosin sellainen, jollaisen voisi nähdä tänäkin päivänä, vaikka keikkaa vedettäessä ei vielä I Was Made For Loving You:sta oltu kuultukaan. Jos nyt vähän eksysin aiheesta ja vertailisi torstain KISSin keikan settilistaan, niin tuolla keikalla jäi uupumaan vain muutama tällä dvd:llä esitetty kappale ja ainakin kaksi niistä olisi hyvin voitu kuulla torstainakin. Perusvarma keikka siis kaikin tavoin, vaikka ihan täyteen kymppiin ei päästykään.

Itse julkaisun muuhun antiin vielä vähän puuttuisi, on sanottava sen verran vielä, että Hotter than Hell -dvd:llä yksi pätkä tuntui olleen otettu, jos ei tältä nimenomaiselta keikalta, niin ainakin samalta kiertueelta, sillä sen verran tutut lavasteet kyllä oli. Tunnustaudun rumpufaniksi ja vaikka en itse osaakaan soittaa tipan vertaa, niin tykkään keikoilla katsoa nimenomaan rumpalin työskentelyä. Niinpä odotin Peterin sooloa kuin kuuta nousevaa ja petyin siihen. Ei, Peter varmasti soitti ihan hyvin, mutta kun se soolo oli editoitu niin, että sooloa näytettiin välähdyksinä eri kuvakulmista ja siten kokonaiskuvaa soolosta oli vaikea saada. Japanilainen yleisö oli aika hupaisa näky istuessaan paikoillaan eturivissä taputtaen. Vähän eri meininki kuin täällä (nykyään).

Pisteitä: 4/5

PS. Nyt loppui musiikkilevyjen arvostelut ainakin toistaiseksi ja paluu "arkeen" voi alkaa.

KISS - Animalize Live Uncensored

Alkuperäinen nimi: KISS – Animalize Live Uncensored
Valokeilassa: KISS
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Ilmestymisvuosi: 1985
Kesto: 100 min

- You wanted the best! You got the best! The hottest band in the world: KISS!

 

Jos oli edellisen KISS-dvd:n aitoudesta epäilyksiä, niin tämän levyn kohdalla niitä epäilyksiä ei ole. Tämä on kyllä ihan virallinen keikkataltiointi vuodelta 1984 (itse julkaisu tapahtui kuitenkin vasta 1985 ja olinkin pitänyt tätä aitona julkaisuna sen ostamisesta asti (no, kun fyysisessä leffakaupassa myynnissä oli, niin totta kai sitä luulee niiden olevan aitoja), mutta... Wikipedian mukaan keikka on julkaistu virallisesti vain VHS:nä ja LaserDiscinä, mutta virallista dvd-julkaisua ei ole vielä näkynyt. Tämän arvostelun kirjoittelun yhteydessä muuten on kuunneltu KISSiä Youtubesta shufflena.

Keikkahan oli osa Animalize-levyn ympärille kyhättyä kiertuetta, joten lienee paikallaan sanoa tässä kohtaa, että itse kyllä pidän kyseistä levyä ihan mukiinmenevänä albumina ja siten minua ei yhtään haitannutkaan keikalla soitetut Animalize-kappaleet niiden vanhempien klassikkojen joukossa. Tosin kyseiseltä levyltä ei soitettukaan kuin kolme kappaletta, joten siinä mielessä aika vähällä selvittiin. Näistä soitetuista Animalize-kappaleista kaksi ensin soitettua, Heaven's on Fire ja Thrills in the Night, varsinkin oli ihan mieleeni.
Noin muuten levy tarjoaakin nimenomaan niitä klassikkoja ja minkä pistin ihan ilokseni, niin I was made of loving you -kappaletta EI soitettu. Keikka aloitettiin Detroit Rock Cityllä ja päätettiin sillä ainoalla oikealla kappaleella eli Rock and Roll All Nitellä ja siihen väliin kuusitoista muuta kappaletta (soolot mukaan luettuna), joista suurin osa puolusti paikkaansa keikalla. Oikeastaan vain Fits Like a Glove ja ehkä vähän War Machine olivat yllättävämpiä vetoja. Noin muuten sainkin kuulla aimo kasan klassikoita, joista kyllä kykeni nauttimaan hyvin.

KISSin kokoonpano tähän aikaan oli Paul Stanley, Gene Simmons, Bruce Kulick ja Eric Carr ja keikka sijoittuu aikakaudelle, jolloin KISS ei käyttänyt maskeja (en voisi kuvitella bändin enää soittavan ilman maskeja, kun rypyt ja kaikki tulisivat esille niin selvästi, ainakin Genellä). Niinpä aluksi oli vähän vaikeaa tottua asiaan, mutta kun totuin, niin sain nauttia varsin energisestä show'sta, sillä jätkäthän oli kunnolla vedossa, mikä tietenkin paransi katselufiilistä. Maskittomuudesta johtuen tietenkään kaikkia bändille tuttuja maneereita ei voitu toteuttaa, mutta ihan hyvä näinkin. Varsinkin nautin Carrin rumpusoolosta (olenkin rumpumiehiä hengeltäni, vaikka en soittaa osaakaan) tosi paljon. Ilo aina katsella taitavaa rummuttelua.

Pisteitä: 4/5

KISS - Hotter Than Hell

Alkuperäinen nimi: KISS – Hotter Than Hell
Valokeilassa: KISS
Valmistusmaa: Saksa
Kesto: 101 min

 

KISS esiintyy torstaina Sauna Open Airissa Tampereella, jonne minäkin olen tekemässä pyhiinvaellusmatkan vain ja ainoastaan KISSin takia, joten sitä ennen onkin aika katsastaa nämä kolme omistamaani KISS-dvd:tä. Näistä ensimmäisenä on vuorossa tämä Hotter Than Hell -dvd, joka on omistamistani julkaisuista ainoa, jonka aitoudesta minulla on siinnyt epäilyksiä (itse asiassa vasta eilen), vaikka sen ihan leffakaupasta mukaan otinkin. Ainakaan mitään kunnon tietoja tästä Veo Star Entertainmentin julkaisusta oli mahdotonta löytää, joten siinä mielessä epäilykset vain kasvoivat. Myöskään sitä, minä vuonna julkaisun materiaali on kuvattu, en saanut selville. Tähän ei kuitenkaan loppuneet epäilykset.

Yksi suurimmista epäilyksiä aiheuttanut tekijä oli itse setti. Okei. Olihan kappaleita kuvattu useasta eri kuvakulmasta, mutta sitten taas tämä 15 kappaleen setti (13, jos otetaan pois Introduction ja lopputekstien aikana kuultu kappale) on kuvattu yhteensä kolmella eri keikalla, mikä vähän antaisi osviittaaa julkaisun bootlegmäisyydestä. Varma en tietenkään ole. Suurin virhe, minkä tekijät ovat mielestäni tehneet on se, että keskimmäinen keikkapätkä ei ollut viimeisenä, vaikka juuri se tuntui loppuvan klassiseen lopetuskappaleeseen Rock'n'Roll All Niteen. Voihan toki olla, ettei videon työstämisen aikana (milloin sitten olikaan) edellä mainittu pätkä ei nauttinut vielä sellaista suosiota kuin millaista se on myöhemmin nauttinut, mutta kuvien perusteella sitä on vähän vaikea uskoa, vaikka uusin materiaali taitaakin olla vuodelta 1977. Tosin olihan se Beth ihan lopetus sekin. Mukana on Gene Simmonsin kuuluisa bloodmouth-soolokin (en tiedä parempaa nimeä). Noin yleisesti ottaen kyllähän tätä nyt katsoi ja kuunteli, kun kappaleet itsessään olivat rautaa, mutta repaleisuudesta johtuen jäi kyllä hivenen vaisu fiilis, varsinkin kun kappaleitakin oli loppujen lopuksi aika vähän.

Pisteitä: 2,5/5

Simpsonit - 6. kausi

Alkuperäinen nimi: The Simpsons – Season 6
Ohjaus: Jim Reardon, Mark Kirkland, David Silverman, ym.
Käsikirjoitus: Dan McCraft, Mike Scully, Penny Wise, ym.
Pääosissa: Dan Castellaneta, Julie Kavner, Nancy Cartwright, ym.
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Ilmestymisvuosi: 1995
Jaksojen määrä: 25

- They're only using you for your pool, you know.
- Shut up, brain! I got friends now. I don't need you anymore.

 

Simpsonien kuudes kausi viimein katsottu. Tämän katsominen on kestänyt kauan ihan vain siksi, että on ollut niin paljon muuta tekemistä (viisuja, viisuja ja mainitsinko jo viisut), eikä siksi, että kausi olisi varsinaisesti huono ollut. Ei, ei missään tapauksessa, vaikka ihan parasta antia kausi ei tarjonnut, mutta oli siitä huolimatta tasaisen vahvaa pääosin alusta loppuun.

Aloitetaan tuttuun tyyliin Kauhujen talolla, jossa nyt on vuorossa jo viides sellainen (Treehouse of Terror V). Vaikka itse en arvostakaan Hohtoa niin korkealle kuin ”useimmat”, niin siitä tehty parodia The Shinning onnistui kuitenkin viihdyttämään ja naurattamaan oikein kunnolla. Harmi vain, että eräs parhaimmista kohtauksista oli leikattu pois (oli poistetuissa kohtauksissa). Jakson toinen tarina Time and Punishment oli niin ikää taattua Kauhujen talo -laatua tarjoten monet hauskat hetket aikamatkailun parissa. Sen sijaan jakson viimeinen tarina Nightmare Cafeteria ei juuri jaksanut innostaa. Jotenkin tämä ihmissyöntikuvio ei ollut vain kiinnostavin mahdollinen, vaikka vähän senkin aikana sai nauraa.

Noin yleisesti ottaen huippujaksoja on paljon, mutta ei riittävästi tämän parempaan arvosanaan, sillä osa jaksoista meni vähän niin kuin muiden siivellä, esimerkiksi Homer the Great ei todellakaan tarjonnut ihan niin paljon hupia kuin mitä aiheesta (salaseurat) ehkä olisi voinut saada. Myöskään Two Dozen and One Greyhounds ei kunnolla uponnut meikäläiseen. Sen sijaan selvästi kauden parhaimmasta päästä olivat (Kauhujen talo V:n lisäksi, tietty) naapurikaupunkikaunoja käsittelevä Lemon of Troy, Margen poliisiurasta kertova The Springfield Connection, Maggien syntymästä kertova And Maggie Makes Three, Takaikkuna-parodia Bart of Darkness sekä Homer Badman, jossa Homeria syytetään seksuaalisesta ahdistelusta. Muut olivat myöskin hyviä, mutta ei ihan parhaalla tavalla. Näiden lisäksi pitää tietenkin mainita vielä yksi kauden jaksoista... se viimeinen.

Kauden päättää kaksiosaisen salapoliisimysteerin ensimmäinen jakso Who Shot Mr. Burns?: Part 1, jossa nimensä mukaisesti käsitellään Burnsin ampumista, vaikka häntä ammutaankin vasta jakson lopussa. Sitä ennen Burns saa kuitenkin koko kaupungin vihat niskoilleen, joten mahdollisia epäiltyjä on joukoittain. Jaksossa ei tietenkään paljasteta vielä syyllistä ja syyllinen selviääkin vasta seitsemännen kauden ensimmäisessä jaksossa. Itsehän olen toki nähnyt nämä jaksot monta kertaa aiemminkin, joten tiesin syyllisen, mutta siitä huolimatta en huomannut annettuja vihjeitä ennen kuin ne mainittiin jakson kommenttiraidalla. Tämä jaksohan sai ilmeisesti suuren kuhinan aikaan Yhdysvalloissa ja ampujan henkilöllisyys yritettiin saada ulos tekijöiltä, mutta turhaan, vaan fanit joutuivat kärvistelemään mysteerin parissa koko kesän. Raukkaparat.

Kauden aikana nähdään tuttuun tyyliin iso joukko vierastähtiä, joista minun on nostettava yksi erityisesti esiin. Arvaatteko kenet? Aivan oikein: Meryl Streep. Hän esittää Bart's Girlfriend -jaksossa pastorin tytärtä Jessicaa, minkä vuoksi Streepin ääntä on vaikea, minulle jopa mahdotonta tunnistaa, vaikka tiesinkin jo ennen kauden alkua, missä jaksossa Streep on. Mieluiten olisin nähnyt hänet kyllä omana tunnistettavana itsenään, jolloin olisi ollut jännä nähdä, kuinka tunnistettava hänen äänensä olisi ollut. Muita vierailijoita olivat muun muassa Mel Brooks (omana itsenään), Anne Bancroft, Dennis Franz, Ted Danson, Woody Harrelson, Susan Sarandon ja Patrick Stewart.

Ekstroista pitää vielä sen verran sanoa, että lisämateriaalina nähtiin America's Most Wanted -sarjan parodia Springfield's Most Wanted, joka esitettiin juuri ennen seitsemännen kauden ensimmäistä jaksoa ja siten käsitteli tietenkin jo mainittua Burnsin ampumista. Tämän lisäksi näytettiin vielä Simpsonien väreissä lentävästä lentokoneesta kommenttiraidan kera sekä niin ikään kommenttiraidat sisältävät poistetut kohtaukset kuten myös joidenkin jaksojen animaatioiden työvaiheita... tai jotain. Tästä en tietenkään vähentänyt pisteitä (arvostelun kohteena kuitenkin itse sarja, ei lisämateriaalit), mutta nyt ensimmäistä kertaa jaksojen(kin) kommenttiraidat tulivat ilman tekstitystä, mikä välillä häiritsi keskittymistä niihin.

Pisteitä: 4/5

71 katkelmaa erään leffafanin leffaharrastuksesta

Näitä listauksia alkoi ropista blogosfääriin säännöllisin väliajoin ja lopulta itsekin rupesi tekemään mieli kirjoitella vastaava lista, vaikka juuri tällä hetkellä en tiedäkään vielä, miten saisin kokoon niin monta, mutta yritetään.

Niin, itse listaan. Muutama näistä on kyllä tullut mieleen jo postausta miettiessä etukäteen, mutta suurin osa näistä syntyy tässä ja nyt. So let's begin!

1. Liittyessäni Fazerin leffakerhoon (vai olikohan se jo silloin Home Entertainment) sain valita ainakin yhden elokuvan yhdellä eurolla ja tuo elokuva oli Lost in translation. Elokuva oli samalla ensimmäinen saamani DVD.
2. Jos sain vielä toisenkin DVD:n, sen täytyi olla About Schmidt, muuta vaihtoehtoa en kokoelmistani keksi.
3. Kaiken kaikkiaan ensimmäinen saamani elokuva oli VHS:nä saatu Uuno Turhapuro muuttaa maalle.
4. Minä taisin käydä lapsena peräti kolmena vuotena peräkkäin Rauman Iso-Hannussa elokuun ensimmäisellä (tai toisena, en ole ihan varma) viikonloppuna. Ensimmäinen elokuva oli The Flintstones, toinen Casper ja kolmatta en muista. Olin kuitenkin pettynyt, kun putki katkesi.
5. Ensimmäinen elokuva, jonka olen käynyt katsomassa elokuvateatterissa, oli Topi ja Tessu ja se oli myös ainoa elokuva, jonka ehdin käydä Rauman toisessa elokuvateatterissa ennen sen lopettamista.
6. Raumalla oli joskus kuulemma kolmaskin elokuvateatteri, mutta sen sijaintia en tiedä.
7. Haaveilen lottovoitosta, jonka avulla pääsisin käymään läpi kaikkia Suomen elokuvateattereita, varsinkin niitä pienimpiä.
8. Yksi syy, miksi aloitin leffabloggauksen, oli se, että vaikka erinäisillä foorumeilla olikin leffapulinatkin, niin en tykännyt kirjoittaa niihin, kun pelkäsin vain spoilaavani jotain oleellista.
9. Myöhemmin aloin sitten kirjoittaa myös niihin foorumeihin pientä referaattia näistä arvosteluista käyttäen vain [spoiler]-tageja, jolloin paljastavat kohdat menivät piiloon.
10.Toinen syy blogin pystyttämiseen oli Naapurissa kummittelee -elokuva, jonka olin pistänyt katsottujen kasaan (minulla ei ollut minkäänlaista listaa vielä tuolloin), kun kokoelmassani oli noin 150 elokuvaa, mutta en muistanut siitä yhtikäs mitään, enkä kyennyt hyväksymään sitä, että täysin unohdan joidenkin katsomieni elokuvien tapahtumat. Tämä blogi siis auttaa minuakin virkistämään muistiani aina silloin tällöin.

11. En harrasta henkilöpalvontaa, mutta Meryl Streep on yksi harvoista ihmisistä, jotka oikeasti haluaisin tavata. En tosin tiedä, mitä häneltä kysyisin. Luultavasti vain tyytyisin kehumaan häntä.
12. Minulla on kolme dvd-telinettä, johon mahtuu yhteensä 140 leffaa. Loput (katsotut) elokuvat ovat järjestyksessä sänkysyvennyksen, jonka olen muuttanut dvd-nurkkaukseksi, pitkää seinää vasten. "Leffaseinässä" on jo kolmas kerros menossa.
13. Dvd-hylly olisi kiva, mutta on sen verran kallis hankinta, etten tule hankkimaan sellaista nykyisessä asunnossa, jossa en muutenkaan ajatellut enää viihtyä "hirveän pitkään".
14. Olen nähnyt Tähtien sodat kerran niin, että muistaisin niiden katsomisen, mutta en ole varma, pidinkö niistä erityisen paljon.
15. Minä kävin usein Iso-Hannun elokuvien viimeisissä näytöksissä vain saadakseni elokuvan jälkeen juuri katsotun elokuvan ison leffajulisteen itselleni (maksua vastaan). En tosin tiedä, olisinko saanut niitä aiemminkin.
16. Näin sainkin kotiini Taru Sormusten Herrasta - Sormusten ritarit, Show Timen sekä jonkin muunkin leffajulisteet huoneeni seinälle.
17. Julisteet menivät roskiin, kun kotikodista heitettiin mun kamat roskiin, kun en ollut hakenut kaikkia pois (vein niitä pois silleen "vähitellen"), eikä minulle ollut kerrottu, että tuo kämppä annettaisiin pois.
18. Haaveilen niin ikään unelmakämpästä, jossa olisi leffahuone, joka olisi sisustettu/remontoitu täsmälleen samoin kuin Monican kämppä Frendit-sarjassa.
19. Siinä leffahuonessa se seinä, jota ei juuri koskaan näytetä sarjassa (parvikekohtauksissa kyllä), olisi sisustettu leffajulisteilla niin, että osa leffajulisteista  peittyisi toisten alle.
20. Monican ja Rachelin huoneiden ovet johtaisivat sellaiseen yhdistettyyn pitkulaiseen komeroon, joka toimisi dvd-komerona.

21. Olen viimeisen seitsemän vuoden aikana vuokrannut yhden elokuvan.
22. Andrew Niccol oli ensimmäinen käsikirjoittaja, jonka tuotoksia rupesin pitämään kunnolla silmällä, kiitos Truman Show'n.
23. En ole ollut liiemmin innostunut elokuvien soundtrackeista, mutta kuultuani Goblinin tekemän soundtrackin Dario Argenton Suspiriassa, minun oli saatava tuo soundtrack käsiini, vaikka sen löytäminen vaikeaa olikin (tuolloin en käyttänyt ulkomaisia nettikauppoja). Tuosta soundtrackista tuli ensimmäinen soundtrackini.
24. Muita soundtrackeja mulla ei ole kuin pari.
25. Dario Argentosta kertova An Eye for Horror -dokumentin julkaisu näytti samalta kuin herran elokuvat ja ostin sen luullen sen olevan nimenomaan elokuva.
26. Myöhemmin sain tietää, että minulla on ilmeisesti tuo dokkari Verenpunaisen kauhun ekstroissa, en ole tosin tarkistanut.
27. Halloween III ei ole hyvä elokuva.
28. Kauhuelokuvista pidän siitä, että vaikka osuisikin eteen huonolaatuisempia teoksia, niin kykenen nauttimaan niistä ainakin vähän, jos ne onnistuvat tarjoamaan edes jonkin verran pelottavaa/ahdistavaa tunnelmaa.
29. Jos joskus aloittaisin määrätietoisesti jonkun näyttelijän filmografian läpikäymisen, ensin kävisin läpi Meryl Streepin elokuvat.
30. Olin hetken ulkomaisella leffafoorumllla petratakseni vähän englannin taitojani, mutta kyllästyin parissa viikossa.

31. Tämän postauksen otsikko on muunnelma Michael Haneken 71 katkelmaa erään sattuman kronologiasta ja tuon elokuvan ostin puhtaasti siitä syystä, että pidin sen nimeä hyvin kiehtovana.
32. Tuon elokuvan ostamista ennen en ollut kuullutkaan Hanekesta.
33. Tuon elokuvan nimi oli selkeästi parempi kuin itse elokuva.
34. Olen ostanut yhden kauhuelokuvan puhtaasti siitä syytä, että pidin tuon elokuvan ideaa todella typeränä. Tuo elokuva oli The Blob.
35. Minusta The Day After Tomorrowin making of -dokumentti on making of -dokumenttien aatelia.
36. Tuo dokumentti on itse asiassa parempi kuin itse elokuva.
37. En yleensä katsele elokuvien ekstroja toistamiseen, mutta tuo making of on vain aina pakko katsoa, kun olen katsonut elokuvan.
38. Yritin joskus olla kova Taru Sormusten herrasta -fani ja yritinkin kuunnella Sormusten ritarit -elokuvan kommenttiraidan, mutta tuo kommenttiraita jäi kesken levynvaihdoksen kohdalla.
39. Noin yleisestikin ottaen jaksan kuunnella kommenttiraitoja vain, jos ne onnistuvat naurattamaan (tästä on kyllä olemassa poikkeus: Lost). Tästä syystä tykkään kuunnella niin Simpsonien kuin ZAZ-komedioiden kommenttiraitoja.
40. Minulla on ikävä pakkomielle katsoa elokuvasarjoja ilmestymisjärjestyksessään, vaikka elokuvien välillä ei olisi kuin nimellinen yhteys.

41. Tiedän, että Mel Brooksin Frankenstein Jr./Nuori Frankenstein on täyttä komediaa, mutta en halua katsoa sitä vielä (sain sen synttärilahjaksi), koska en ole nähnyt Frankensteinia enkä sen virallisempia jatko-osia.
42. Olen saanut eri lähteistä (kauhubokseista, lahjaksi jne.) elokuvia, jotka minulla on jo ollut, mutta vain yhden elokuvan (Seitsemän) olen ostanut vahingossa uudestaan.
43. Kirjoitin Helsingin Sanomiin tulenkatkuisen mielipidekirjoituksen elokuvien tulevista jakelumuodoista, mutta sitä ei koskaan julkaistu.
44. Haluaisin toteuttaa leffapäivän, jossa menisin aamupäivällä Finnkinoon ja lähtisin vasta iltamyöhällä kotiin kuitenkin sallien välissä pienen lounastauon. Tähän mennessä ennätys on kolme elokuvaa yhtenä päivänä.
45. Olen leffa-addikti... ainakin jossain määrin.
46. Katson aina dvd:iden ekstrat (kommenttiraitoja ei lasketa).
47. En ollut ostanut yhtään elokuvaa pariin kuukauteen ennen viime viikon viisumatkaa. Tämä oli pisin tauko sen jälkeen, kun rupesin leffoja keräilemään.
48. En ymmärrä, mikä kannibaalielokuvissa viehättää, mutta siitä huolimatta minulla on kolme sellaista katseluaan odottamassa.
49. Meillä olisi töissä Peter von Baghin kirjoittama Elokuvan historia -kirja, jonka olen ajatellut lainaavani jo pitkään, mutta en kuitenkaan löytäisi aikaa sen lukemiseen.
50. Nyt alkanut tauko arvosteluista taitaa olla pisin tauko tähän mennessä... tuntuu ikuisuudelta.

51. Nuorempana pidin Julia Robertsia maailman kauneimpana leffatähtenä, pitkälti kauniin hymynsä vuoksi.
52. En ole viimeisen parin vuoden aikana katsonut juurikaan elokuvia televisiosta, koska minulla on ollut aina paljon katsomattomia elokuvia pelkästään kokoelmassakin. Juuri tähän hätään en keksi kuin Alfred Hitchcockin leffat, jotka kyllä katsoin Yle Teemalta pari syksyä sitten, kun putkessa tulivat. Nyt herran elokuvia on kokoelmassakin jo niin paljon, että enää en moista poikkeusta tekisi hänenkään elokuvien suhteen.
53. Edellisestä kohdasta johtuen en tiedä, "osaisinko" enää katsoa elokuvia tv:n kautta, jos omat leffat loppuisivat joskus.
54. Viime syksynä pääsin jo alle 30 katsomattomaan leffaan kokoelmani osalta, mutta sitten tuli 1001-elokuvien hankinta, (odottamattomat) syntymäpäivä- ja joululahja-dvd:t sekä joulun jälkeiset alennusmyynnit ja hups: taas joku 80 leffaa odottamassa katseluaan.
55. Parhaimmillaan mulla oli viime vuonna 180 leffaa katsomatta, mutta tähän lukuun tuli toki mukaan ne noin 60 lyhytelokuvaa.
56. 71 leffafaktaa on niin iso määrä, että minun piti pitää viikon tauko 55:n faktan jälkeen. :D
57. Kun näen espanjalaisia elokuvia myynnissä, vain harvoin kykenen olla ostamatta niitä. Tämä ei tosin päde, jos niitä elokuvia näkyy "paljon" samaan aikaan.
58. Olin vasta katsonut Sovituksen, kun tutustuin naisen, jossa on hyvin paljon samaa näköä kuin Saoirse Ronanin roolihahmossa siinä elokuvassa.
59. Tom Cruise saisi puolestani siirtyä juoksuradoille. Hän ei olisi ehkä parhaimmasta päästä, mutta oi kun hänen juoksuaan on hieno katsoa.
60. Kävin Oslossa leffamuseossa, jossa esiteltiin kiinnostavaa historiaa ajalta ennen oikeaa liikkuvaa kuvaa. Vaikka jalat painoivatkin kaikesta kävelystä, niin tuossa museossa viihdyin melkein tunnin, vaikka sinänsä pieni tila olikin.

61. Haluaisin päästä kunnolla seuraamaan elokuvan tekemistä. En ole kuitenkaan täysin varma, olisiko minusta leffa-alalle.
62. Olen myös toisinaan haaveillut videovuokraamossa, elokuvateatterissa kuin myös Kansallisessa audiovisuaalisessa kirjastossa eli elokuva-arkistossa työskentelystä, mutta ne ovat aina menneet ohi nopeasti.
63. Ensimmäinen muistikuva kauhuelokuvasta on sellainen, jossa katkaistu käsi murhautti ihmisiä. En ole kyllä onnistunut löytämään tuosta elokuvasta mitään lisätietoja.
64. Käsi, joka kehtoa keinuttaa on ensimmäinen ahdistava elokuva, jonka kunnolla muistan katsoneeni.
65. Olen ostanut yhden kerran Episodin, mutta pidin sitä vähän turhan "aikakauslehtimäisenä" eli vähän turhan pinnallisena minun makuuni (sori Päivi :( ). Myös Filmihullua olen lukenut yhden lehden, mutta se taas oli turhan elitistinen. Mieluiten lukisin jotain näiden kahden lehden ristisiitosta.
66. Kävin katsomassa 11-vuotiaana Kivenpyörittäjän kylän vain, koska ikäni puolesta niin sai tehdä. Mitään en siitä elokuvasta kuitenkaan tajunnut.
67. En pystynyt katsomaan yhtäkään Kummisetää yhdeltä istumalta.
68. Topin ja Tessun lisäksi en ole käynyt katsomassa elokuvateattereissa yhtäkään Disneyn piirrettyä tai animaatiota, vaikka niitä kiinnostaviakin elokuvia (mm. Pocahontas) tuli silloin tällöin, koska paikallisiin teattereihin on tullut vain dubattuja versioita ja jo nuorena opin saamaan niistä tarpeekseni.
69. Vaikka minulla on kirja 1001 elokuvaa, jotka jokaisen on nähtävä edes kerran eläessään, en keksi yhtäkään elokuvaa, joka kaikkien pitäisi ehdottomasti nähdä. Toki mulla on omat suosikkini, mutta en näe mitään syytä siihen, miksi kaikkien pitäisi nähdä ne. Vaikka siis jollain olisi 10 000 elokuvaa kokoelmassaan, niin en näe mitään syytä sille, että hänellä pitäisi olla nähtynä elokuvia tyyliin Tähtien sota, Casablanca tai Tuulen viemää. Jos ei kiinnosta, niin mitäpä joku on siihen sanomaan, että "Sun PITÄÄ katsoa tämä"?
70. Olen saanut elokuvateatteriin yksityisnäytöksen, kun käydessäni katsomassa David Lynchin Inland Empiren olin ainoa katsoja. Oli siinä aika kuningasolo, kun istui takarivillä keskellä ja katsoi tyhjää salia.

71. Aloin joskus katsoa tv:stä Rakkautta ennen aamua -elokuvaa sivusilmällä samalla, kun koneella leikin mitä leikin ja yhtäkkiä elokuva veikin mennessään ja ihastuin elokuvaan ikihyviksi. Jatko-osa ei sitten muistaakseni ollutkaan enää ihan yhtä hyvä.

Robin Hood

Alkuperäinen nimi: Robin Hood
Ohjaus: Ridley Scott
Käsikirjoitus: Brian Helgeland
Pääosissa: Russell Crowe, Cate Blanchett, Oscar Isaac
Valmistusmaa: Yhdysvallat, Iso-Britannia
Ilmestymisvuosi: 2010
Kesto: 142 min

 

- I've come looking for Robert Loxley.

- My son has not returned.

- That is the truth because he's lying in a French ditch.

- Who are you?

- I'm the one who killed him.

 

Englannin kuningas Richard (Danny Huston) on joukkoineen Ranskassa taistelemassa ranskalaisia vastaan. Samaan aikaan Sir Godfrey (Mark Strong) saa käskyn tappaa Richardin ja lähtee kohti taistelupaikkaa. Richard kuitenkin kuolee taistelussa ennen Godfreyn saapumista ja Robert Loxley (Douglas Hodge) saa tehtäväkseen viedä kuninkaan kruunun Englantiin. Godfreyn joukot kuitenkin yllättävät Loxleyn ja tämän miehet ja tappavat Loxleyn joukot ja haavoittavat Loxleyta kuolettavasti. Ennen kuin Godfrey ehtii päästää Loxleyn hengiltä, hän joutuu pakenemaan joukkoineen niin ikään kuningas Richardin miehiä, joita johtaa Robin Longstride (Russell Crowe). Longstride saa Loxleylta tehtäväkseen viedä miekkansa Loxleyn isälle (Max von Sydow) Nottinghamiin, jossa Longstride tapaa Loxleyn vaimon Marionin (Cate Blanchett), jonka mieheksi Longstride tekeytyy, mutta Godfrey vielä punoo juoniaan...

Alun perin minun ei pitänyt edes mennä katsomaan tätä elokuvaa elokuvateatteriin, mutta koska päätin viettää Oslossa yhtenä iltana (viime keskiviikkona) leffailtaa ja koska Oslon teattereissa ei mennyt juuri mitään kunnolla mielenkiintoista, niin kävin katsomassa sitten tämän. Kuitenkaan en päässyt koko Oslossa viettämänäni aikana koneelle, jossa olisi ollut (kunnolla toimiva) Firefox, joten tämän arvostelun kirjoittaminen sitten venähti näinkin pitkäksi aikaa (palasin eilen). Mainittakoon vielä, että olin elokuvan aikana hyvin, hyvin väsynyt, mutta tämä oli juuri niitä elokuvia, joiden kohdalla en usko, että mielipiteeni olisi juuri muuttunut yhtään virkeämpänä ja se on se, että vaikka Robin Hood tarjosikin omat hyvät hetkensä, se jäi kauaksi hyvästä elokuvasta.

Aloitetaan nyt siitä suurimmasta miinuksesta: taistelut. Kuten olen monesti sanonut, en saa juuri mitään irti taisteliukohtauksista ja sama päti myös tämän elokuvan taisteluihin. Kaiken aikaa kuitenkin oli selvää, että varsinkin Longstride selviää taistelusta kuin taistelusta, joten eipä niissä riittänyt juuri kunnolla mielenkiintoa. Sitten taas itse tarina saa kyllä plussaa nimenomaan siksi, että se ei toistanut sitä ikivanhaa kertomusta Robin Hoodista, vaan tarjosi ikään kuin alun Robin Hoodin tarinalle, mikä oli sinänsä ihan mielenkiintoista seurattavaa, kun en niitä taustoja tuntenut. Tästä huolimatta elokuvan maailmaan en kyennyt täysin uppoutumaan, vaan lopputulos jäi hieman vaisuhkoksi, sillä ei se tarina kunnolla onnistunut imaisemaan sisäänsä. Sinänsä siis ihan kelpoa seurattavaa, mutta ei tarjonnut mitään suuria ahaa-elämyksiä. Jotenkin olisi ollut vaikeaa kuvitella tämän päässeen tuotantoon, ellei kyseessä olisi ollut nimenomaan Robin Hoodin tarina. Lisäksi elokuva oli hivenen liian pitkä, mutta loppujen lopuksi ei paljon (vaikka väsyttikin). Loppuratkaisu jätti odottamaan vähän jatko-osaa.

Russell Crowe suoritui ihan tyydyttävästi Robin Hoodina, vaikka tietenkin olen tottunut mieltämään Hoodin perinteisempänä sukkahoususankarina. Eihän tässä ole kuitenkaan loppujen lopuksi sen kummemmasta kyse kuin hahmon kasvojenkohotuksesta vähän Christian Balen Batmanin ja Daniel Craigin James Bondin tapaan. Myös Cate Blanchett oli Marionina ihan hyvä, vaikka ei hän koskaan ihan suosikkinäyttelijöihini olekaan kuulunut. Max von Sydow oli kanssa hyvä Robert Loxleyn isänä.

Pisteitä: 2,5/5

Satunnainen hauska fakta matkan varrelta: Minulla on aina silloin tällöin käynyt nimi Robert Loxley mielessä jostain ihan kummasta syystä ja nyt sitten selvisi, mistä tuo nimi oli peräisin.