Ohjaus: Jack Arnold
Käsikirjoitus: Richard Matheson
Pääosissa: Grant Williams, Randy Stuart, Paul Langton
Valmistusmaa: Italia, Yhdysvallat
Ilmestymisvuosi: 1957
Kesto: 77 min
- My prison, almost as far as I could see, a gray friendless area of space and time, and I resolved that as man had dominated the world of the sun, so I would dominate my world.
Scott (Grant Williams) ja Louise (Randy
Stuart) ovat veneilemässä avomerellä. Scott pyytää Louisea hakemaan
sisältä oluen ja kun tämä tekee niin, niin outo sumu lähestyy venettä ja
kulkee veneen ja kannella olleen Scottin läpi jättäen Scottin vatsaan
jotain itiöitä. Menee puoli vuotta, kunnes Scott huomaa ensin
menettävänsä painoaan ja pian myös pituuttaan. Vaikka lääkärit tekevät
kaikkensa, niin Scott jatkaa kutistumistaan, mutta selviytyykö hän
kaikista kutistumisen aikaansaamista vaaroista?
Vaihteeksi tieteisseikkailua. Minulla on
hyvin hämärä mielikuva siitä, että olin kuullut tästä elokuvasta ennen
sen saamista, mutta täysin varma siitä en ole, mutta siitä olen varma
kuitenkin, etten ollut tätä nähnyt aiemmin. Näissä vanhoissa
tieteisfilmeissä on vähän se, että ei voi varmuudella tietää etukäteen,
pystyykö niistä nauttimaan vai ei, sillä toisinaan tekniikka tuntuu
hyvin vanhanaikaiselta, mikä joskus saattaa vaikuttaa myös
katselunautintoon. Onneksi näin ei ollut tämän elokuvan kanssa, vaan Mies, joka kutistui on edelleen varsin toimiva tieteisfilmi.
Elokuvan selvästi heikoin hetki koettiin
heti alussa, sillä tämä selittämätön, hyvin pienikokoinen usva oli aika
mielikuvitukseton ratkaisu saada Scottiin näitä ties mitä
radioaktiivisia itiöitä. Se usva vain jostain tuli nopeasti ja häipyi
yhtä nopeasti kuin oli tullutkin. Ei näin! Noin muuten elokuva oli kyllä
täyttä rautaa, vaikka hetken aikaa näyttikin jo siltä, ettei Scott
kutistu tarpeeksi, jotta elokuvasta tulisi kunnolla mielenkiintoinen,
mutta onneksi Scottista tuli vielä hyvin pieni. Tämä Scottin kellarissa
viettämä aika tuntui todelliselta seikkailuilta moninaisine vaaroineen
ja oli hyvin jännittävä nähdä, miten Scottille tulisi käymään. Tätä
Scottin ja hämähäkin kohtaamista odotin toden teolla ja kun se sitten
lopulta tapahtui, niin ihan tyydyttävästi se oli hoidettu.
Loppuvaiheessa elokuvaa sitten kiusataan katsojaa oikein kunnolla, kun
Louise ja Scottin veli Charlie (Paul Langton) tulevat kellariin ja
annetaan katsojan miettiä sitä, löytävätkö he Scottin lopulta ja
saadaanko kutistumisen vaikutus käännettyä. Loppuratkaisu oli Scottin
kannalta ihan mieleinen, kiitos hänen asennoitumisensa.
Noin niin kuin visuaaliselta ilmeeltään
elokuva oli kyllä edelleen varsin vaikuttavaa katseltavaa ja Scott
todella tuntui kutistuneelta kaikkien niiden massiivisten huonekalujen
keskellä ja varsinkin siellä kellarissa. Myös Scottin ollessa
normaalikokoisten joukossa kutistumisen illuusio oli hyvin tehty.
Ehdottomasti elokuva, jonka making of -dokumentin olisin halunnut nähdä,
mutta sellaista ei sitten DVD:n ekstroissa ollut
Elokuvahan tietysti oli aika pitkälti
nimenomaan Scottia näytelleen Grant Williamsin harteilla ja siitä
hommasta hän suoriutui hyvin ja varsinkin siellä kellarissa
seikkaillessaan hän oli ehdottomasti parhaimmillaan. Louisea näytellyt
Randy Stuart ei myöskään ollut huono, mutta jäi kyllä selvästi
Williamsin varjoon.
Sitä rupesin kyllä elokuvan aikana
miettimään, että entä jos pariskunnan kissa Butch ei olisikaan ollut
kissa, vaan koira? Olisiko Butch silloin jäänyt Scottin rinnalle ja
suojellut tätä kaikilta maailman vaaroilta loppuun asti?
Elokuvasta on ilmeisesti tulossa 2012
uusintafilmatisointi, mutta täytyy myöntää, että tämä elokuva miellytti
minua siinä määrin, että on vaikea uskoa, että tuo uusintafilmatisointi
pääsisi missään nimessä samalle tasolle tämän elokuvan kanssa.
Pisteitä: 4/5
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti