torstai 13. toukokuuta 2010

Project 1001, osa 120/1001: Hei, me lennetään!

Alkuperäinen nimi: Airplane!
Ohjaus: David Zucker, Jim Abrahams, Jerry Zucker
Käsikirjoitus: David Zucker, Jim Abrahams, Jerry Zucker
Pääosissa: Robert Hays, Julie Hagerty, Leslie Nielsen
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Ilmestymisvuosi: 1980

Kesto: 84 min

- You got a letter from headquarters this morning.
- What is it?
- It's a big building where generals meet, but that's not important.
 
Lentoemäntänä toimivan Elainen (Julie Hagerty) ja taksia ajavan sotaveteraanin Tedin (Robert Hays) suhde on umpikujassa, sillä Elainen mielestä Ted ei ole valmis ottamaan tarpeeksi vastuuta elämästään ja asettumaan aloilleen. Taksiasiakkaatkin saavat jäädä taksiin, kun Ted ostaa lipun Elainen emännöimälle lennolle saadakseen Elainen mielen muuttumaan. Värikäs matkustajajoukko kokee kuitenkin kauhunhetkiä, kun koneen lentäjät pyörtyvät ruokamyrkytyksen seurauksena. Lentokoneessa on kyllä yksi entinen lentäjä, Ted, mutta mikä neuvoksi, kun hänelläkin on sotatraumojen vuoksi lentopelko?

Tämä oli ZAZ-tiimin (Zucker-Abrahams-Zucker) toinen elokuva ja tämä nostikin kolmikon suuren kansan tietoisuuteen. Itsekin olen nähnyt tämän tiimin elokuvista useimmin, mutta sitä, mitä en tiennyt ennen tätä aamua, oli se tieto, että tämä parodia perustuu elokuvaan Kuoleman kynnyksellä (menikö edes hankintalistalle? Hih!), johon tekijänoikeusrikkomuksia välttääkseen ZAZ-tiimi osti oikeudet. Useimpien muiden ZAZ-elokuvien näkemisestä on todella pitkä aika, mutta silti väittäisin, että Hei, me lennetään! on tiimin elokuvien joukossa sieltä parhaimmasta päästä.

Elokuva ei tarjonnut tarinallisessa mielessä mitään uutta, mutta ei se siihen pyrkinytkään, vaan tarkoituksena oli vain saada ihmiset nauramaan. Niinpä itse varsinainen tarina oli hyvin tavanomainen kuvatessaan Elainen ja Tedin suhteen uudelleenlämmittelyä tai lentomatkustajien kauhunhetkiä koneessa. Pääosin elokuva koostuukin irtovitseistä, jotka on sitten parsittu kokoon näyttämään kunnon tarinalta ja mikäs siinä, kun vitsit toimivat ainakin minuun moniin paikoin, vaikka olihan joukossa joitakin kohtauksia, jotka eivät naurattaneet minua ja kommenttiraidan mukaan eivät olleet naurattaneet paljon muitakaan. Kuitenkin siis näitä oikeasti hauskoja vitsejä riitti kuitenkin sen verran paljon, että elokuvan parissa viihtyi melko hyvin. Eniten minuun puri nämä sanaleikkeihin perustuvat vitsit, mutta toki mukaan mahtui paljon muitakin hyviä juttuja.

Hahmot olivat pääosin hyviä eli toivat elokuvaan huumoria, mutta Johnnyn (Stephen Stucker) hahmosta en pitänyt, vaikka Stephen Stucker olikin ihan hyvä, sillä Johnny oli turhankin perinteinen höpsö, mutta hänellekin mahtui kyllä yksi hauska kohtaus lennonjohtotornissa. Ei tämän elokuvan näyttelijäsuorituksilla Oscareita voitettaisi, mutta kuitenkin onnistuivat siinä tärkeimmässä eli viihdyttämisessä. Varsinkin Julie Hagerty näytteli vähän kehnosti, mutta muuten kyllä näyttelijät olivat vähintäänkin tyydyttäviä. Tämähän elokuva nosti Leslie Nielsenin hupiroolien jonkinasteiseksi vakiokasvoksi pois vakavampien roolien parista, vaikka eipä hän nyt loppujen lopuksi niin suuressa roolissa ollutkaan; onnistuneesti (ja hauskasti) siis osansa veti.

Pisteitä: 3,5/5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti