Alkuperäinen nimi: Ultimo tango a Parigi
Ohjaus: Bernardo Bertolucci
Käsikirjoitus: Bernardo Bertolucci, Franco Arcalli
Pääosissa: Marlon Brando, Maria Schneider, Jean-Pierre Léaud
Valmistusmaa: Italia, Ranska
Ilmestymisvuosi: 1972
Kesto: 122 min
- Why do you hate women?
- Either they always pretend to know who I am, or they pretend I don't know who they are, and that's very boring.
Jeanne (Maria Schneider) on katsomassa vuokra-asuntoa Pariisissa, kun
hän huomaa, että siellä on jo joku, vaimonsa juuri menettänyt Paul
(Marlon Brando), jonka kanssa hän harrastaa seksiä, vaikka hänellä olisi
omakin mies Tom (Jean-Pierre Léaud) odottamassa. Jeanne ja Paul
aloittavat erikoisen suhteen, jossa he tapaavat vain ja ainoastaan
kyseisessä vuokra-asunnossa ja pysyvät samalla toisilleen täysin
nimettöminä, mutta voiko tällainen suhde lopulta toimia?
Tämä elokuva oli allekirjoittaneelle täysi mysteeri etukäteen, sillä
en tiennyt elokuvasta etukäteen oikeastaan mitään, en tyylilajia
(otaksuin kuitenkin draamaksi, mutta olisihan tämä voinut olla
esimerkiksi musikaalikin), en valmistusmaata, en näyttelijöitä, en
ohjaajaa, en mitään. Itse asiassa kuvittelin tämän olevan niin sanottu
elämää suurempi rakkaustarina, josta minäkin olisin saanut vaikka mitä
irti, mutta näin ei kuitenkaan käynyt, nimittäin Viimeinen tango Pariisissa jäi lopulta melko keskinkertaiseksi tapaukseksi.
Elokuvassa parasta oli sen lähtöidea eli kahden ihmisen sattumalta
tapaaminen ja siitä seuranneen suhteen muodostuminen, vaikka pysyivätkin
pitkälti toisilleen tuntemattomina. Nämä kaksikon tapaamiset siellä
asunnossa olivatkin ehdottomasti elokuvan parasta antia ja yksittäisistä
kohtauksista pitää mainita tämä kohtaus, jossa Jeanne ja Paul istuivat
sängyllä alastomina katsellen toisiaan. Kuitenkin mitä pidemmälle
elokuva eteni, sitä enemmän nämä (ehkä) paljastelivat asioita itsestään
ja minusta tämä ei ollut ihan paras ratkaisu, sillä olisin halunnut
heidän pysyvän toisilleen täysin tuntemattomina. Sitten taas välillä
seurattiin niin Paulin kuin Jeannenkin omaa elämää tuon asunnon
ulkopuolella, eikä näissä kohtauksissa ollut missään nimessä samaa imua
kuin kaksikon keskinäisissä tapaamisissa. Myöskään en hirveästi pitänyt
elokuvan loppujaksosta, kun tällöin varsinkin Paul paljastaa itsestään
lähestulkoon kaiken, mikä ei oikein toiminut kaiken jo nähdyn jälkeen.
Toisaalta kyllä olin ymmärtäväni Paulin motiivit teolle, mutta minä en
siitä tykännyt. Loppuratkaisukaan ei tehnyt oikein vaikutusta, ei
hyvässä eikä pahassa.
Marlon Brandon, jota en kyllä tunnistanut elokuvan aikana (tähän
punasteleva hymiö), ja Maria Schneiderin kemiat kyllä toimivat hyvin
yhteen ja siksikin heidän väliset kohtaukset olivat suurenmoisia. Muut
näyttelijät jäivätkin sitten selvästi kaksikon varjoon, eikä Brandon ja
Schneiderkaan niin merkillepantavan hyviä olleet ollessaan muiden
seurassa.
Pisteitä: 2,5/5
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti