maanantai 19. huhtikuuta 2010

Project 1001, osa 109/1001: West Side Story

Alkuperäinen nimi: West Side Story
Ohjaus: Jerome Robbins, Robert Wise
Käsikirjoitus: Ernest Lehman
Pääosissa: Natalia Wood, Richard Baymer, Russ Tamblyn
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Ilmestymisvuosi: 1961

Kesto: 145 min

- We gotta stand up to the Doc. It's important.
- Fighting over a little piece of street is so important?
- To us it is!
- To hoodlums it is!
 
Jossain New Yorkin länsiosissa kaksi jengiä, Sharksit ja Jetsit, kokevat molemmat omistavansa saman alueen. Kaupungin poliisi haluaa saada jengit sopimaan ja heille järjestetäänkin tanssiaiset. Jetsin pomo Riff (Russ Tamblyn) pyytää mukaan hyvää ystäväänsä Tonya (Richard Baymer), joka lähtee paikalle hyvin vastentahtoiseksi. Tanssiaisissa hän kuitenkin tapaa Sharksin pomon Bernardon (George Chakiris) siskon Marian (Natalia Wood), mutta onnistuvatko he murtamaan jengien väliset raja-aidat ja elämään onnellisena?

Olin suorastaan hämmästynyt siitä, kuinka vähän oikein tiesinkään tästä kymmenen Oscaria voittaneesta elokuvasta. Vaikka elokuva on odottanut katseluaan jo muutaman kuukauden, niin vasta jokunen päivä minulle selvisi, että tämä on musikaali ja vasta eilen selvisi, että tämä on tehty jo 1961. Olin myös luullut nähneeni tästä pätkiä, mutta näin ei sitten kai ollutkaan, vaan olin luultavasti sekoittanut nimen melkein kymmenen vuotta myöhemmin ilmestyneeseen Love Storyyn. Minulla on ollut tässä viime vuosina hyvin positiivisia kokemuksia musikaaleista ja siten tätäkin elokuvaa kohtaan minulla oli melkoiset odotukset, mutta ei West Side Story ihan täysin näitä odotuksia lunastanut.

Aluksi odotin elokuvasta jengien välienselvittelyä koskevaa elokuvaa, jossa kuitenkin lopussa jengit paiskaavat kättä ja kaikki tulisi olemaan iloisia. Tuli yritettyä jopa puolen valitsemista (Sharksit), mutta pian kävi ilmi, että molemmat jengit ovat ihan yhtä typeriä. Sitten kun Tony oli esitelty ja Maria tuli ruutuun, minulle tuli kuin taikaiskusta mielleyhtymä Shakespearen Romeo & Juliaan ja tuo mielleyhtymä osoittautuikin lopulta oikeaksi. Tämän vuoksi minulla oli hyvin selkeä näkemys siitä, millainen elokuva tulisi olemaan ja tuo näkemys pitikin kutinsa elokuvan puoliväliin asti (ja osin loppukohtauksenkin kohdalla) ja kun jo DVD:n valikoissa oli mainittu välisoitto, arvasin aika tarkalleen, minkälaisen kohtauksen jälkeen tuo välisoitto tulisi. Täten varsinkaan tätä alkupuolta elokuvasta ei voi kovin omaperäiseksi tai yllättäväksi sanoa. Toiselle puoliskolle sitten mahtui niitä yllätyksiäkin, kuten tämän tappelun oleminen niin varhaisessa vaiheessa ja myös sen lopputulos. Tämän juonenkäänteen johdosta elokuvasta tulikin selvästi mielenkiintoisempi seurattava, kun ei tarkalleen voinut enää tietää, mitä tuon tappelun jälkeen tulisi tapahtumaan. Tietenkin jonkinasteisena romantikkona toivoin kaiken päättyvän Marian ja Tonyn välillä hyvin, vaikka pelko niskassa olikin, että näin ei olisi. Loppukohtaus siis oli jossain määrin varsin odotettu, eikä siten tehnytkään suurta vaikutusta.

Sitten musiikkipuoleen. Elokuvassa oli ihan liian paljon balladimaisia kappaleita, eivätkä nekään kovin hyviä, joten musiikkipuolella jäätiin vähän puolitiehen vakuuttavuuden suhteen. Nyt ainakin tiedän, mistä elokuvasta ainoat tunnistamani kappaleet America ja I feel pretty ovat kotoisin. Nuo kappaleet olivatkin yhdessä Officer Krupken kanssa elokuvan ainoat todelliset valopilkut (vaikka I feel pretty rauhallisempi veto olikin), muuten kappaleissa ei ollut tarpeeksi potkua miellyttääkseen minua. Itse asiassa tajusin juuri, että American sävel on tullut tutuksi Metallican Don't Tread On Me -kappaleen introsta.

Minusta näyttelijät olivat ihan onnistuneita valintoja, varsinkin nämä monilukuiset sivuosien esittäjät. Kyllä Natalia Wood ja Richard Baymer hekin ihan kohtuullisia, mutta parhaiten minua miellyttivätkin nämä jengiläiset heiloineen. No, näistä naisista ainakin Bernandon tyttöystävä Anita (Rita Moreno), Jetsin jäsenten heilat olivat enemmänkin aika bimboja. Tosin näillä jengiläisillä oli kyllä niin tanssijoiden ruumiinrakenne, etteivät he siinä mielessä tuntuneet oikein aidoilta jengiläisiltä, mutta kuitenkin hoitivat sen laulu- ja tanssipuolen ihan hyvin. Ilokseni panin merkille, että näiden tanssijoiden koreografiat oli hyvin tarkkaan mietitty jopa silloin, kun laulua ei kunnolla edes kuultu.

Pisteitä: 3/5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti