tiistai 6. huhtikuuta 2010

Project 1001, osa 104/1001: Stalker

Alkuperäinen nimi: Stalker
Ohjaus: Andrei Tarkovsky
Käsikirjoitus: Arkadi Strugatsky, Boris Strugatsky, Andrei Tarkovsky
Pääosissa: Aleksandr Kaidanovsky, Anatoli Solonitsyn, Nikolai Grinko
Valmistusmaa: Neuvostoliitto
Ilmestymisvuosi: 1979

Kesto: 163 min

- Vyöhyke haluaa olla kunnioitettu. Muuten se rankaisee.
 
Stalker (Aleksandr Kaidanovsky) on eräänlainen opas, joka opastaa ihmisiä hyvin vartioidulle, meteoriitin iskusta syntyneelle Vyöhykkeelle, johon sotilaat eivät uskalla tulla ja siellä Huoneeseen, jossa kaikki salaiset toiveet toteutuvat. Hän saa opastavakseen Kirjailijan ja Professorin (Anatoli Solonitsyn ja Nikolai Grinko) ja yhdessä he ajavat vartijoiden tulituksista huolimatta Vyöhykkeelle. Vyöhyke on kuitenkin hyvin mystinen paikka ja sen kerrotaan vilisevän alati muuttuvia ansoja, joten pääsevätkö nämä matkalaiset määränpäähänsä?

Salaisista kansioista on vihdoin päästy eroon ja nyt on aika palata normaaliin päiväjärjestykseen muutamassakin eri mielessä ja tämän paluun saa suorittaa tämä toinen näkemäni Andrei Tarkovskyn elokuva. Muutama viikko sitten näin Tarkovskylta Solariksen, josta tykkäsin paljon, mutta Stalker ei ikävä kyllä kuitenkaan yllä ihan yhtä hyvään lopputulokseen.

Kuten Solaris, myös tämä jakautuu kahteen osaan, mutta tällä kertaa osien välillä ei ollut niin paljon eroa, että viitsisin käydä ne läpi erikseen. Elokuva alkaa loppujen lopuksi ihan kiinnostavasti, kun vaimonsa (Alisa Frejndlikh) vastusteluista huolimatta Stalker lähtee uusien matkakumppaniensa kanssa kohti Vyöhykettä, joka herätti monia kysymyksiä. Pääosin elokuva koostuukin tuosta matkasta Vyöhykkeen sisällä, mikä siis tietää paljon kävelyä nurmikkoisessa maastossa, metsissä ja tunneleissa. Näissä sitten käytetään paljon aikaan (turhanpäiväiseen) jutusteluun, eikä elokuvaa varsinaisesti toiminnantäyteiseksi voi sanoa, mutta silti elokuvassa oli jotain, mikä veti kovasti puoleensa, ehkä juuri tämän Vyöhykkeen salaperäisyys ja siitä virinneet kysymykset. Matkan aikana niin Kirjailija kuin Professorikin kokevat pieniä kapinanpurkauksia Stalkerin metodeja vastaan, joten tämäkin seikka oli jokseenkin kiinnostava. Nämä keskustelut olivat pääosin tylsänpuoleisia silloin, kun ei keskitytty nimenomaan Vyöhykkeeseen ja matkustajien motiiveihin olla siellä. Kun sitten matkalaiset palaavat retkeltään (mitenköhän he pääsivät pois), alkoi elokuvan ehdottomasti tylsin osuus, jolla ei tuntunut olevan mitään tekemistä varsinaisen elokuvan kanssa, sillä vaikka tähän Stalkerin tyttäreen (Natasha Abramova) viitataankin elokuvan kuluessa pariinkin otteeseen, niin eipä hänellä elokuvan kokonaisuuden välillä ollut juurikaan merkitystä. Itse asiassa herrojen palattua matkaltaan odotin ihan joka hetki, että elokuva päättyisi.

Elokuva kyllä herätti monia tarkoituksenmukaisia kysymyksiä muun muassa Vyöhykkeen olemuksesta. Onko sillä tosiaan niin yliluonnollisia voimia kuin mitä Stalker antaa ymmärtää vai onkohan kyseessä jokin (Neuvostovallan alkuunpanema) kansanuskomus? Näitä monia ansoja kun ei oikeastaan nähty kuin herrojen puheissa ja mystisintä paikassa oli ehkä se yksi nouseva savu. Onko Stalkerkin siten vain uskomustensa vanki, minkä vuoksi heidän kulkunsa Vyöhykkeellä on niinkin hitaanlaista?

Pääkolmikko oli ihan mukiinmeneviä. Aleksandr Kaidanovskysta tuli paikoitellen mieleen Woody Harrelson ja oikeastaan voisin kuvitellakin Harrelsonin esittävän Stalkeria jenkkiversiossa, jos sellainen joskus tulisi. Kaidanovsky itse oli kuitenkin selvästi kolmikon paras näyttelijä, mutta myös Anatoli Solonitsy oli ihan ok. Nikolai Grinko jäikin sitten hieman, mutta vain hieman näiden kahden muun varjoon.

Pisteitä: 3/5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti