Painajainen Elm Streetillä 3 - Unien soturit

Alkuperäinen nimi: A Nightmare on Elm Street 3: Dream Warriors
Ohjaus: Chuck Russell
Käsikirjoitus: Wes Craven, Bruce Wagner, Frank Darabont, ym.
Pääosissa: Heather Langenkamp, Craig Wasson, Robert Englund
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Ilmestymisvuosi: 1987
Kesto: 96 min

- Ah... your parents still live around here?
- My mother passed away. She... died in her sleep.

Kristen (Patricia Arquette) näkee unta Freddy Kruegerista (Robert Englund), mikä johtaa Kristenin haavoittumiseen sillä tavalla, että hänen äitinsa (Brooke Bundy) pitää haavoja itseaiheutettuina ja lähettää tämän hoitolaitokseen, jossa muillakin nuorilla on pahoja univaikeuksia. Laitokseen tulee uusi työntekijä, Nancy Thompson (Heather Langenkamp), joka sai aikoinaan itsekin kärsiä Freddyn metkuista. Kun sitten laitoksessa alkaa Freddyn murhien sarja, Nancyn ja jäljellä olevien nuorten on iskettävä takaisin...

Kolmas Elm Street -elokuva palaa ainakin siinä mielessä ruotuun, että Freddy on taas oma ilkeä itsensä, eikä tarvitse enää minkäänlaisia "sidekickejä" murhapuuhiinsa. Vaikka Wes Craven ei vastannutkaan tämän osan ohjaamisesta, hän oli kuitenkin mukana vääntämässä käsikirjoitusta (mukana myös Frank Darabont!), mistä saattaa johtua se seikka, että Painajainen Elm Streetillä 3 - Unien soturit vaikutti taas ihan hyvältä osalta heikohkon kakkososan jälkeen, vaikka sitten taas ei kuitenkaan iskenyt ihan samalla tavalla kuin ensimmäinen osa.

Tällä kertaa siirrytään ainakin näennäisesti pois Elm Streetiltä sinne hoitolaitokseen ja tämä ratkaisu oli omalla tavallaan ihan virkistävä. Elm Streetillä ja erityisesti Nancyn entisessä talossa kuitenkin vieraillaan unissa, joten siinä mielessä yhteys Elm Streetiin säilyy. Tarina itsessään kulki eteenpäin ihan kivasti, vaikka ensimmäisen osan pelottavuudesta oli enää murto-osa jäljellä ja niinpä kiinnostavimmaksi seikaksi nousi odotus siitä, kuka saa seuraavaksi surmansa. Ei, ei tämä sinänsä huono juttu ollut, sillä nämä kuolemat oli monin paikoin toteutettu hyvinkin viihdyttävästi ja Freddyn ilkeämielinen huumori pääsee näissä kuolemantapauksissa todellakin oikeuksiinsa. Nyt myös tarinan sisältöön oli saatu uusi elementti, kun Kristen kykeni kutsumaan muita henkilöitä uniinsa ja tämä oli ihan piristävä uutuus. Jos elokuvaa katsoo ensimmäistä kertaa, niin silloin elokuvaan saattaa sisältyä myös yllätyksiä ainakin sen suhteen, ketkä lopulta kuolevat Freddyn käsittelyssä, niin ja vaikka itsekin katson tätä jo toista kertaa, niin silti vähän hätkähdytti joidenkin kuolevien henkilöllisyys. Tämä romuttamojakso oli sinänsä ihan mielenkiintoinen, mutta vähän sitäkin olisi ehkä voinut tiivistää. Freddyn tuhoaminen oli lopulta ihan mallikkaasti tehty.

Oli kiva saada vanhoja tuttuja takaisin mukaan Heather Langenkampin ja John Saxonin muodossa, vaikka jälkimmäistä näkyi jälleen kerran ihan liian vähän. Tällä kertaa nämä nuoret eivät olleet ihan niin alttiita teinikliseille kuin aiemmin, vaikka tiettyä teiniuhoa olikin havaittavissa, mikä oli tietenkin ihan positiivista. Jos ensimmäinen osa oli Johnny Deppin ensimmäinen elokuvarooli, niin tässä osassa puolestaan nähtiin Patricia Arquetten ensimmäinen elokuvarooli ja ihan hyvinhän hän roolinsa veti, jopa ehkä paremmin kuin Depp aikoinaan.

Pisteitä: 3,5/5