perjantai 26. maaliskuuta 2010

Zombieland

Alkuperäinen nimi: Zombieland
Ohjaus: Ruben Fleischer
Käsikirjoitus: Rhett Reese, Paul Wernick
Pääosissa: Woody Harrelson, Jesse Eisenberg, Emma Stone
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Ilmestymisvuosi: 2009
Kesto: 89 min

- Out west, we hear it's out east, out east they hear it's out west. It's all bullshit. It's like you're a penguin at the North Pole hears the South Pole is real nice this time of year.
- There are no penguins in the North Pole.
- You wanna feel how hard I can punch?
 
Yhdysvalloissa alkaa olla ihmiset vähissä... siis elävät sellaiset. Lähes kaikista ihmisistä on tullut zombeja ja jäljellä olevat ihmiset tekevät kaikkensa estääkseen syödyksi tulemisen. Erinäköisiä fobioita sairastava ja yksin viihtyvä nuori Columbus (Jesse Eisenberg) on laatinut tiukan ohjesäännöstön, jolla selvitä zombien kansoittamassa maailmassa, ja jota hän käyttääkin hyödykseen. Hänen matkustaessaan itään päin hän tapaa zombien lahtaajana kunnostautuneen Tallahasseen (Woody Harrelson). Etsiessään kaupasta Twinkie-leivoksia he joutuvat kierojen sisarusten, Wichitan ja Little Rockin (Emma Stone ja Abigail Breslin) huijaamaksi, mutta saavat pian huomata matkustavansa heidän kanssaan, mutta onko parempaa huomista odotettavissa?

Tietää, että on koukkuuntunut blogikirjoittamiseen, kun viikon verran on kirjoittamatta mitään ja se tuntuu ihan liian pitkältä ajalta. No, tämän reilun viikon mittaisen tauon sai luvan päättää tämä elokuva, joka jo trailerinsa perusteella näytti hyvältä ja myönnettäköön suoraan, että osasyynä tähän havaintoon oli Woody Harrelsonilla, joka aina on ollut takuuvarma näyttelijä. Noin muutenkin Zombieland oli varsin nautittava tapaus.

Sääntö numero 19: Elokuva, joka sisältää loistavaa ja hauskaa dialogia kiinnostavan tarinan ja henkilöhahmojen kera, ei voi olla huono. Tätä kaikkea tämä elokuva tarjosi. Päähenkilöiden joukossa oli tämä nörttipoika Columbus, kunnon machomies Tallahassee, jolla oli toki omat heikkoutensa, laskelmoiva mutta kylmä Wichita sekä pieni 12-vuotias tyttö Little Rock. Yhdessä nämä hahmot olivat luomassa sellaista kokonaisuutta, että oksat pois ja näiden henkilöiden väliset dialogit olivat ajoittain jopa hersyvän hauskoja. Elokuvaahan voisi pitää kauhukomediana, mutta kyllä tämä silti selvästi oli enemmän komediaa kuin kauhua ja vielä onnistunutta sellaista. Olihan elokuvassa toki hieman sitä splattermaista verellä mässäilyä, mutta se oli loppujen lopuksi aika vähänlaista, eikä kyllä tuntunut kauhuelokuvamaiselta lainkaan. Elokuvan selkeä painopiste on siis komediassa ja siinä se onnistui varsin hyvin, sillä päähenkilönelikko olivat kukin niin omia persoonia, että hauskoja tilanteita irtosi läpi elokuvan. Ehkä kuitenkin parhaimmat naurut irtosivat Bill Murrayn (Bill Murray) talossa, vaikka tuo jakso sisälsikin oikeastaan elokuvan ennalta-arvattavimmat tapahtumat, mukaanlukien Murrayn mukanaolon sekä hänen kohtalonsa. Okei, olisivathan nämä henkilöt voineet mennä Murrayn taloon ilman, että hän itse olisi elokuvassa mukana, mutta kun talon seinillä oli niin selkeästi Murraylle nauravia tauluja, niin olihan se selvää, että kaikki oli tehty Murrayn luvalla ja siten odotettavissa olikin, että hän kohta kömpii luolastaan. Erikseen on myös mainittava Tallahasseen, Wichitan ja Murrayn Ghostbusters-leikit: Hulvatonta! Loppukohtaus oli sekin aika odotetunlainen, mutta kuitenkin hyvin viihdyttävä ja viimeistään tässä kohtauksessa kunnolla nauretaan zombielokuvien kliseille ja tekee sen varsin hyvin. Kaiken kaikkiaan varsin toimiva hyvän mielen zombien lahtauselokuva ja tarjosi juuri niin aivotonta menoa, että elokvuahullujen zombien kannattaa etsiytyä muiden elokuvien pariin (zombit kun kuvataan usein metsästämässä aivoja).

Sääntö numero 1: Elokuva, joka pärähtää käyntiin Metallican For Whom the Bell Tolls -kappaleella (tai ylipäänsä Metallican vanhemmalla tuotannolla), ei voi olla huono. Ei siitäkään huolimatta, että kappaletta oli rankalla kädellä lyhennetty, sillä lyhennettynäkin kappale oli omiaan luomassa hyvää katselufiilistä heti elokuvan alkuun. Muutenkin elokuvan musiikki sopi tarinaan paremmin kuin hyvin, ja musiikki koostuikin Ghostbusters Themeä lukuun ottamatta rokimmasta kamasta.

Sääntö numero 362: Elokuva, jossa on Woody Harrelsonin kaltainen näyttelijä, ei voi olla huono. Harrelson nimittäin teki tästä elokuvasta paremman kuin mitä elokuva olisi saattanut olla, jos (ja jos ja jos...) Tallahasseeta olisi näytellyt joku tuntemattomampi nimi. Harrelson nimittäin onnistuu aina rooleissaan olemaan kunnollla vakuuttava ja siten tässäkin elokuvassa hän esitti loisteliaasti hieman hullua, mutta machoa zombien lahtaajaa ja Tallahasseen rooli taatusti nousee yhdeksi Harrelson-suosikeiksini. Sääntö numero 58: Elokuva, jossa on mukana Bill Murray, ei voi olla huono. Wichita kertoi Murrayn kartanossa, että oli mitä oli, Murray saa hänet aina nauramaan ja minä voin melko hyvin allekirjoittaa tämän. Okei, tällä kertaa Murray esitti itseään (tai vaihtoehtotodellisuuden itseään), mutta silti hän onnistui naurattamaan tämän tästä. Muutenkin Murrayn mukanaolo selvisi minulle vasta hänen kartanoonsa mentäessä, joten sikälikin hän oli oikein piristävä yllätys ja hänen hahmonsa sopikin elokuvan henkeen tosi hyvin. Jesse Eisenberg muuten näytti hieman Adam Brodyn O.C:n roolihahmolta Seth Cohenilta.

Pisteitä: 4/5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti