keskiviikko 31. maaliskuuta 2010

Manaaja: Alku

Alkuperäinen nimi: Exorcist: The Beginning
Ohjaus: Renny Harlin
Käsikirjoitus: Alexi Hawley

Pääosissa: Stellan Skarsgård, Izabella Scorupso, James D'Arcy
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Ilmestymisvuosi: 2004
Kesto: 108 min


- You asked the question, now you listen to the answer!
 
Arkeologi ja entinen pappi Lancaster Merrin (Stellan Skarsgård) saa kuulla Keniassa olevasta kristillisestä kirkosta, joka on rakennettu aikana, jolloin kristinuskon ei olisi pitänyt olla levinneenä niin etelään ja saa tehtäväkseen etsiä jonkin muinaisen esineen. Merrin lähteekin paikan päälle ottamaan kirkosta selvää. Kirkon esiin kaivaminen on jo hyvällä mallilla, mutta paikalliset kaivajat kieltäytyvät menemästä kirkkoon sisälle, sillä heidän mukaansa kirkko on kirottu ja pian Merrin saa huomata, että heidän uskomuksissaan saattaa olla perää...

Elokuvan tuotantovaiheet ovat vähintäänkin mielenkiintoisia. Paul Schrader sai tehtäväkseen ohjata Manaajalle esiosan, jonka hän tekikin (Dominion: Prequel to the Exorcist), mutta tuotantoyhtiö Morgan Creek Productions hyllytti elokuvan pelätessään, ettei se menestyisi ja pyysi Renny Harlinia tekemään elokuvasta uuden version. Tässä Harlinin versiossa juoni oli sama ja kuvamateriaalikin osittain sama, mutta tämä versio on kuulemma enemmän kauhupainotteisempi. Kun sitten tämä elokuva floppasi, niin Schrader sai luvan viimeistellä oman versionsa, jonka jälkeen se julkaistiin. Kyllä jonkinasteinen mielenkiinto Schraderin elokuvaan heräsi, mutta eipä tämä Harlininkaan Manaaja: Alku missään nimessä huono ollut, mutta eipä mikään huipputapauskaan.

Merrinin hahmo oli selkeästi ottanut vaikutteita Indiana Jonesista ja tuntuikin kuin olisi katsonut hieman synkemmän puoleista Indiana Jonesia, jossa seikkaileminen itsessään on jätetty vähän vähemälle. Ei sillä, etteikö seikkailun makuakin olisi nähty, sillä varsinkin Merrinin tutkiessa kirkkoa tuntui ihan siltä kuin olisi katsonut Indyä omissa tutkimuksissaan, eikä jännittäviltä tilanteiltakaan vältytty, vaikka ansavirityksiä ei tarvinnutkaan väistellä. Jefferiesin hahmo oli alussa ihan mielenkiintoinen ja hänen ensiesiintyminen elokuvassa kaataessaan juotavaa Merrinille antoi odottaa hyvää hahmoa, mutta osoittautuikin lopulta pelkäksi juoppolalliksi, mistä en oikein tykännyt. Elokuva myös tarjosi monia lyhyitä kohtauksia, joiden ainoa tarkoitus tuntui olevan antaa kohtauksen päättyä johonkin Merrinin tylsään one-lineriin, joka useimmiten oli vieläpä kysymys. Ei ihan paras ratkaisu. Lopun manausjaksoa tietenkin osasin odottaa ja se oli minusta ihan hyvin toteutettu, vaikka manauksen kohteen juokseminen olikin toteutettu aika tökeröllä tavalla. Lopputapahtumat kuitenkin päättivät nähnyn elokuvan kuitenkin ihan tyydyttävästi. Noin yleisesti ottaen tarina oli kuitenkin ihan seurattava ja paikoitellen myös jännittävä, mutta herätti kyllä yhden ison kysymyksen: Miksi tämä elokuva on tehty?

Okei, elokuva kyllä tarjoaa silmäyksen isä Merrinin menneisyyteen, josta mainitaan Manaajassa ja jopa ihan tarpeellista lisätietoa Manaajan alun (sic!) Irak-jakson Pazuzu-patsaasta, jota ei elokuvassa kunnolla selitetty mitenkään, mutta minä sain sen vaikutelman, että haluttiin vaan rahastaa Manaaja-tuotteella ja ottaa jokin Manaajassa mainittu asia lähempään tarkasteluun, mihin tietenkin Merrinin Afrikassa tekemä manaus sopi paremmin kuin hyvin. Tämä taas johtaa siihen, että jos haluaa saada tästä elokuvasta jotain irti, pitää olla katsonut Manaaja; tiedän tämän kokemuksesta, sillä ensimmäisellä katselukerralla edellisestä Manaajan näkemiskerrasta oli kulunut niin pitkä aika, että hädin tuskin muistin, kuka tämä Merrin oli, enkä tuolloin elokuvasta kaikkea irti saanutkaan. Kuitenkin kun juuri on katsonut Manaajan, niin tämä elokuva meni aika kevyesti siinä siivellä ja tarjosikin ihan kelpo viihdepläjäyksen, vaikka kauas mestariteoksesta jäätiinkin.

Nuori isä Merrin nähdään Manaaja II: Luopiossa Max von Sydowin esittämänä ja siihen verrattaessa Stellan Skarsgård oli melkein Sydowin näköinen, mistä tietenkin pitää antaa plussaa (selvästi oli kuitenkin haettu samaa näköä), eikä Skarsgård näyttelijänäkään ollut huono; hän muuten näyttelee Merriniä myös Schraderin versiossa. Alan Foodin hahmon olisi voinut kokonaan leikata pois, mutta muiden sivuhenkilöiden osalta hahmokaarti oli ihan mukavanlainen.

Pisteitä: 3/5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti