tiistai 9. maaliskuuta 2010

Hierro - salaisuuksien saari

Alkuperäinen nimi: Hierro
Ohjaus: Gabe Ibáñez
Käsikirjoitus: Javier Gullón
Pääosissa: Elena Anaya, Bea Segura, Kaiet Rodríguez
Valmistusmaa: Espanja
Ilmestymisvuosi: 2009
Kesto: 90 min
 
Maria (Elena Anaya) lähtee poikansa Diegon (Kaiet Rodríguez) kanssa lautalla lomailemaan Hierrolle, isolle saarelle. Matkan aikana Maria nukahtaa ja kun hän herää, Diego on poissa. Maria etsii Diegoa kaikkialta, mutta hän ei löydä tätä. Aika kuluu ja Maria yrittää saada uudelleen otetta elämästään, kunnes hän saa puhelun, jonka päätteeksi vesikauhuiseksi (kirjaimellisesti, ei pidä sekoittaa eläinten vesikauhuun, blog.huom) tullut Maria lähtee siskonsa Lauran (Bea Segura) kanssa saarelle tunnistamaan ruumiin, mutta ruumis ei olekaan Diego. Poliisit yllättyvät tuloksesta, joten Marian täytyy jäädä saarelle odottamaan lupaa DNA-testeihin, mutta lupaa odottaessaan Maria tekee omia tutkimuksiaan, mutta saako hän Diegonsa takaisin?

Minä sitten tykkään hyvin tehdyistä trillereistä. Jos muuten tarina ja tunnelma on kasassa, niin tällaisten elokuvien ei edes tarvitse päättyä onnellisesti vetoakseen minuun. Tähän on kuitenkin yksi iso poikkeus: elokuvat, joissa äiti kadottaa lapsensa. Näiden elokuvien soisin kernaasti päättyvän onnellisesti ihan vain kuvattavan äidin tähden. Tästä aiheesta ammentaa myöskin Hierro - salaisuuksien saari ja ammentaa vieläpä melko onnistuneesti, kuten teatterilevitykseen pääsevältä espanjaiselta elokuvalta voi odottaakin.

Kun lähtötilanne on tosiaan lapsensa hukkaava äiti, joka on jo ajatuksen tasolla yksi karmeimpia kohtaloita, mitä pystyn kuvittelemaan, niin elokuvaan saatiin heti alkuunsa hyvin ahdistava tunnelma aikaiseksi ja tuo ahdistavuus jatkui läpi elokuvan. Jotenkin olen vain aina kyennyt samaistumaan näihin äiteihin ja siten toivonkin aina kaiken päättyvän onnellisesti. Kun yleistunnelma elokuvassa oli vielä hyvinkin alakuloinen, niin elokuvaa oli todella jännittävä seurata. Elokuva ei ehkä ollut tarinaltaan sieltä omaperäisimmistä päästä, mutta sellaisenaan ihan tunnelmallinen paketti, sillä kaikkea elokuvassa tapahtunutta leimasi jatkuva surumielisyys ja melkeinpä kadotettu toive pojan löytymiisestä. Marian eteneminen saarella oli vähintäänkin poukkoilevaa, eikä hänen sijainnista (lue: etäisyydestä kylään/lauttasatamaan) ottanut aina selkoa, sen verran isosta saaresta kuitenkin oli kyse, joten sinänsä elokuva olisi tullut toimeen vähemmälläkin kulkemisella. Elokuva loppui jotakuinkin niin kuin päättelinkin elokuvaa katsoessa, vaikka toisaalta jättikin hivenen häiritseviä kysymyksiä ilmaan. Yksi suurimmista mieleen jääneistä kysymyksistä tosin tuli mieleen jo elokuvan alkuvaiheeessa: Tarvitaanko Espanjassa todellakin DNA-testiin lupa tuomarilta, jos henkilö, jolle testi tehdään, on siihen suostuvainen vai oliko kyseessä vain elokuvaan keksitty "fakta", jotta saataisiin Maria pysymään saarella?

Elena Anaya oli hyvä Mariana ja hänen olemuksestaan paistoikin hyvin tämä äidin sanoinkuvaamattoman suuri tuska, josta hän kärsi vielä pitkän ajan päästäkin. Niinpä hänellä oli iso rooli tehtäessä tästä elokuvasta näinkin ahdistavaa kokemusta ja siinä hän onnistuikin hyvin. Muut hahmot jäivätkin sitten pitkälti Anayan varjoon, jo siksikin, että heille varattu valkokangasaika oli verrattain pieni, jopa Lauraa näytelleellä Bea Seguralla.

Pisteitä: 3,5/5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti