lauantai 27. maaliskuuta 2010

The Fall

Alkuperäinen nimi: The Fall
Ohjaus: Tarsem Singh
Käsikirjoitus: Dan Gilroy, Nico Soultanakis, Tarsem Singh
Pääosissa: Catinca Untaru, Lee Pace, Justine Waddell
Valmistusmaa: Intia, Iso-Britannia, Yhdysvallat
Ilmestymisvuosi: 2006
Kesto: 118 min
 
- All right, close your eyes. What do you see?
- Nothing.
- Rub them... Can you see the stars?
- Yes.
 
Viisivuotias Alexandria (Catican Untaru) putoaa appelsiinipuusta ja joutuu sairaalaan 1900-luvun alkupuolen Los Angelesissa. Siellä hän tutustuu jalkansa katkaisseeseen stuntmies Royhin (Lee Pace), jonka kanssa hän ystävystyy. Roy alkaa kertoa Alexandria mystistä tarinaa viidestä toisistaan lähes täysin poikkeavista miehistä, joita yhdistää ainoastaan halu tappaa yhteinen vihollinen, kuvernööri Kammo/Odious (Daniel Caltagirone). Kertomuksen edetessä oudot tapahtumat seuraavat toisiaan, mutta kuinka paljon tarinalla on lopulta tekemistä todellisuuden kanssa?

Alkuvuodesta etsiessäni tietoa tämän kevään Kinokellarin elokuvista, listasin tämän elokuvan niiden mielenkiintoisten elokuvien joukkoon, mutta näin jälkikäteen en ole enää niin varma, mikä sai minut pistämään elokuvan tuolle listalle. Joka tapauksessa olen kuitenkin ihan tyytyväinen siitä, että kävin katsomassa tämän elokuvan, sillä The Fall oli loppujen lopuksi ihan kiva kokonaisuus, vaikka alussa koinkin ei niin pieniäkään epäilyksen hetkiä.

Elokuvasta päällimmäisenä jäi mieleen ajatus siitä, että se oli varsin erikoinen. Jopa niin erikoinen, että minun oli hyvin vaikeaa saada selvyyttä siihen, mitä oikeastaan pidin siitä ja tunteeni elokuvaa kohti vaihtelivatkin pitkin elokuvaa ja elokuvan jälkeen. Aluksi nähdään pieni tarina Alexandrian nimen alkuperästä, jossa Aleksanteri Suuri on vailla vettä keskellä aavikkoa. Kun sitten seuraavalla kerralla Roy alkoi kertoa toista tarinaa, niin ehdin jo miettiä, että elokuvassa kerrotaan joukko pikkutarinoita, joilla on jokin opetus lopuksi, mutta onneksi näin ei ollut - lisäksi mietin, miten Aleksanteri Suuri joukkoineen pääsi pälkähästä, oli tarina totta tai ei; vasta luin artikkelin Aleksanteri Suuressa, eikä moisesta pulaanjäämisestä ollut mitään mainintaa. No, sitten alkoi päätarinan käsittely ja siinä sivussa käsiteltiin välillä pitkästikin sairaalan tapahtumia. Vaikka tämä Royn kertomus näistä kuvernööri Kammon vihollisista olikin alkuun melko tylsähköä, niin niin vain loppupuolella minua toden teolla kiinnosti tietää, miten tarina tulisi päättymään. Tässä tarinankerronnassa tykkäsin erityisesti siitä, että tarina sai aivan uusia vivahteita, kun Alexandria puuttui tapahtumien kulkuun. Tarinan loppu oli monelta osin varsin tylyä katsottavaa, sillä vasta ihan lopussa Royn oma tilanne heijastui myös hänen kertomaansa tarinaan tavalla, joka ei ihan olisi sopinut viisivuotiaan korville ja elokuvan loppu olikin hyvin surullinen, mutta koskettava. Jos loppu olisi ollut luonteeltaan iloisempi (edelleen Royn kertoman tarinan osalta), niin elokuva olisi saattanutkin saada hieman vähemmän pisteitä. Noin muuten Alexandrian mielenliikkeitä olikin ihan hauska seurata paikoitellen. Se on kyllä vielä sanottava, että elokuva oli loppujen lopuksi hivenen liian pitkä ja olisin hyvin voinut kestää vähintään vartin lyhyemmänkin elokuvan.

Alexandriaa näytellyt Catinca Untaru oli varsin valloittava ilmestys kaikessa tavallisuudessaan, vaikka toisaalta hän ei päässytkään ihan kunnolla esiin ja hänen roolityönsä olikin aika vähäeleinen. Lee Pace maatessaan sängyllä ei tehnyt järin suurta vaikutusta, mutta Mustana Rosvona hänestäkin sai enemmän irti. Noin yleisesti tämän Royn kertoman tarinan hahmokatras oli ihan mielenkiintoinen.

Pisteitä: 3/5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti