Alkuperäinen nimi: Invasion of the Body Snatchers
Ohjaus: Don Siegel
Käsikirjoitus: Daniel Mainsaring
Pääosissa: Kevin McCarthy, Dana Wynter, Larry Gates
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Ilmestymisvuosi: 1956
Kesto: 85 min
- Love, desire, ambition, faith – without them, life's so simple, believe me.
- I don't want any part of it.
- You're forgetting something, Miles.
- What's that?
- You have no choice.
Tohtori Miles J. Bennell (Kevin McCarthy) saapuu kotikaupunkiinsa,
missä kaikki ei ole ihan niin kuin niiden pitäisi olla. Ihmiset
väittävät, että heidän läheisensä eivät todellisuudessa ole heidän
läheisiään, vaan joitakuita muita. Suosittu vihannestiski on yhtäkkiä
kiinni. Milesin vastaanotolle ajan varanneet eivät saavukaan lääkäriin.
Aluksi Miles ei osaa yhdistää palasia paikoilleen, mutta ennen pitkään
hän tajuaa, ettei hänen kotikaupungissa kaikki todellakaan ole
kunnossa...
Olin melkein varma, että olin nähnyt tämän elokuvan (tai jonkun
uusintafilmatisoinneista) joskus hamassa nuoruudessani ja siten
ajattelinkin, että elokuvan tapahtumat palaisivat vähitellen mieleeni,
mutta koska näin ei käynyt, niin tulin siihen johtopäätökseen, että
todellisuudessa en ollutkaan nähnyt tätä ennen, mutta olen kuitenkin
aina halunnut. Tämä kuitenkin kuuluu eittämättä jokaisen kauhuelokuvien
ystävän katselulistalle, joten siinä mielessä olikin aika saada tämä
katsotuksi ja mikäs siinä, kun Ruumiinryöstäjät on iästään huolimatta edelleen varsin toimiva kauhutrilleri.
Tarina lähti käyntiin nykyhetkessä, jossa Miles on otettu poliisin
huostaan ja lääkäri tulee keskellä yötä kuuntelemaan hänen sekavia
puheitaan ja pian Miles palaakin ajassa joitakin päiviä taaksepäin ja
varsinainen tarina pääsee käyntiin. Tämä toimi yllättävän hyvin, sillä
näin tiedettiin heti, mitä Milesille lopulta käy, mutta miten, se jäi
vielä epäselväksi ja oli luomassa heti vähän sellaista jännittävää
tunnelmaa. Päätarina alkaa melko tavallisten tapahtumien kautta, mutta
Milesin monologi ja vähittäin tapahtuvat erikoisuudet antoivat
jatkuvasti pieniä lisäviitteitä sen suhteen, että kaikki ei todellakaan
ollut niin kuin piti. Näin jännitys kasvoi myös kotisohvalla pikku
hiljaa ja niinpä kun asioiden todellinen laita paljastuu Milesille, niin
tämä jännitys pysyy koko ajan yllä. Tähän osasyynä oli jatkuva
pohdiskelu siitä, että ketkä asukkaista nyt sitten lopulta olivatkaan
joutuneet näiden ruumiinryöstäjien kynsiin ja ketkä olivat vielä omia
itsejään. Toisin sanoen jännityksen kannalta positiivista oli se,
etteivät elokuvan pääpahat olleetkaan hirviöitä, vaan ihan tavallisilta
kaduntallaajilta vaikuttavia naapureita. Varsinkin Beckyn suhteen tämä
mietintä kesti hyvin kauan, sillä koska alun nykyhetkikohtauksessa Miles
oli ilman Beckyä liikkeellä, niin oli hyvin todennäköistä, että myös
Beckylle kävisi lopulta huonosti ja en voinut välttyä ajattelemasta sitä
mahdollisuutta, että Becky olisi jonkinlainen soluttautuja, jonka
tarkoituksena olisi saada Miles ansaan ennemmin tai myöhemmin. Elokuva
siis tarjosi takuuvarmaa viihdettä ja vaikka itsellä oli toisenlainen
lopetus mielessä (nämä hänen kuuntelijansa olisivat olleet jo
”ryöstettyjä”), niin sekin jäi ihanan avonaisesti.
Kevin McCarthy oli ehdottomasti positiivinen tapaus ja paikoittain
jopa uskottavan tuntuinen pelossaan. Beckyä näytellyt Dana Wynter sitten
edustikin enemmänkin 1950-luvun Hollywood-elokuvien naistyyppiä niin
ulkonäöltään kuin olemukseltaan ja selvää oli, että hänen tehtävänsä oli
olla vain pääsankarin nainen.
Pisteitä: 4/5
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti