perjantai 12. helmikuuta 2010

Project 1001, osa 95/1001: Mahtavat Ambersonit

Alkuperäinen nimi: The Magnificent Ambersons
Ohjaus: Orson Welles
Käsikirjoitus: Orson Welles
Pääosissa: Tim Holt, Dolores Costello, Joseph Cotton
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Ilmestymisvuosi: 1942

Kesto: 88 min

- Something had happened. A thing which, years ago, had been the eagerest hope of many, many good citizens of the town, andn now it had come at last: George Amberson Minafer had got his comeuppance.
 
George (Tim Holt) syntyy vauraaseen ja kunnioitettuun Ambersonin sukuun ja hän heti omaksuu kunnon aristokraatin elkeet ja on muille asukkaille kunnon kiusanhenki. Kasvettuaan aikuiseksi hänen oletetaan rauhoittuvan, mutta sama itsepäinen oma itsensä hän on myös aikuisena. Eräissä juhlissa hän sitten tapaa Lucyn (Anne Baxter), johon hän ihastuu, mutta Lucyn isästä, autojen parissa työskentelevästä varakkaasta keksijästä Eugenestä (Joseph Cotton) hän ei pidä. Kun sitten Georgen isän kuoltua hänen äitinsä Isabel (Dolores Costello) alkaa viettää yhä enemmän Eugenen kanssa, niin sitä ei George voi suvaita...

Joskus sitä tulee vihattua (noin niin kuin kärjistäen) puhekielen ilmauksia. Ostin tämän elokuvan marraskuun lopussa ja siihen asti olin pelkän nimensä perusteella kuvitellut elokuvan olevan jokin komedia tissibimbosta, jonka eittämättä suuria rintoja kutsuttaisiin ”Ambersoneiksi”. Onneksi ihan näin ei kuitenkaan ollut asianlaita, vaan Mahtavat Ambersonit tarjosi hyvin tehdyn ja siten viihdyttävän draaman.

Elokuva alkaa Orson Wellesin kertojaäänen kertoessa elokuvan alkuvuodesta 1873 ja hänen äänensä oli sen verran rauhallinen, että elokuva vaikutti heti alettuaan lupaavalta. Normaalista elokuvakerronnasta poiketaan myös Georgen nuoruusvuosista kertoessa, kun tapahtumia siivitetään eteenpäin kadunmiesten ja -naisten juoruilun kautta. Juuri muuta mieleenpainuvaa tässä Georgen lapsuudenkuvauksessa ei sitten ollutkaan, ellei sellaiseksi lasketa Georgen ilkikurista luonnetta. Kun sitten elokuva menee parisenkymmentä vuotta eteenpäin, niin sitten elokuva pääsee vasta kunnolla vauhtiin, tosin ei sillä, että Georgen lapsuudessa olisi vietetty kovinkaan kauan. Georgen aikuistua myös unohdetaan pitkälti kertojaääni ja kadunmiesten puheet, mikä oli toisaalta ihan hyvä ratkaisu, sillä näin ollen elokuva sai itse kertoa tarinaansa, mutta toisaalta sitten kun sille linjalle oli ensin lähdetty, niin olisihan niitä voinut sitten enemmänkin käyttää. Kun sitten nämä ihmissuhteet alkavat muotoutua ja mukaan heitetään vielä Georgen täti Fannyn (Agnes Moorehead) haaveet, niin hommasta tulee kunnolla mielenkiintoista ja jännitettävää riitti puolin ja toisin. Tietenkin toivoin Georgen heltyvän Eugenelle lopussa, mutta kun siitä ei voinut olla täysin varma missään vaiheessa, niin elokuvassa riitti seurattavaa loppuun asti. Pieni jännittynyt tunnelma olikin siten koko ajan läsnä ja siten elokuvaa katsoikin mielellään. Lopussa kyllä oli juonen puolesta tilanteita, joissa elokuvan olisi periaatteessa voinut jo päättää, mutta se vain jatkui ja jatkui, mutta kuitenkaan elokuva ei ollut missään vaiheessa tylsä tai tuntunut liian pitkältä. Loppuratkaisu oli ihan kelvollinen.

Tim Holt oli läpi elokuvan hyvä ja hyvin kuvattu porraskohtaus, jossa Holtin hahmo George seuraa Eugenen ja Isabelin menoa pois eteistilasta kerrosta ylempänä, toi mieleen jopa nuoren Jack Nicholsonin. Holtin ilme oli nimittäin paljonpuhuva ja jos hän olisi ”nykyajan” tähtiä, niin hän voisi hyvin esittää jos jonkinlaista psykopaattia.

Pisteitä: 4/5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti