Alkuperäinen nimi: The Magnificent Ambersons
Ohjaus: Orson Welles
Käsikirjoitus: Orson Welles
Pääosissa: Tim Holt, Dolores Costello, Joseph Cotton
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Ilmestymisvuosi: 1942
Kesto: 88 min
- Something had happened. A thing which, years ago, had been the eagerest hope of many, many good citizens of the town, andn now it had come at last: George Amberson Minafer had got his comeuppance.
George (Tim Holt) syntyy vauraaseen ja kunnioitettuun Ambersonin
sukuun ja hän heti omaksuu kunnon aristokraatin elkeet ja on muille
asukkaille kunnon kiusanhenki. Kasvettuaan aikuiseksi hänen oletetaan
rauhoittuvan, mutta sama itsepäinen oma itsensä hän on myös aikuisena.
Eräissä juhlissa hän sitten tapaa Lucyn (Anne Baxter), johon hän
ihastuu, mutta Lucyn isästä, autojen parissa työskentelevästä
varakkaasta keksijästä Eugenestä (Joseph Cotton) hän ei pidä. Kun sitten
Georgen isän kuoltua hänen äitinsä Isabel (Dolores Costello) alkaa
viettää yhä enemmän Eugenen kanssa, niin sitä ei George voi suvaita...
Joskus sitä tulee vihattua (noin niin kuin kärjistäen) puhekielen
ilmauksia. Ostin tämän elokuvan marraskuun lopussa ja siihen asti olin
pelkän nimensä perusteella kuvitellut elokuvan olevan jokin komedia
tissibimbosta, jonka eittämättä suuria rintoja kutsuttaisiin
”Ambersoneiksi”. Onneksi ihan näin ei kuitenkaan ollut asianlaita, vaan Mahtavat Ambersonit tarjosi hyvin tehdyn ja siten viihdyttävän draaman.
Elokuva alkaa Orson Wellesin kertojaäänen kertoessa elokuvan
alkuvuodesta 1873 ja hänen äänensä oli sen verran rauhallinen, että
elokuva vaikutti heti alettuaan lupaavalta. Normaalista
elokuvakerronnasta poiketaan myös Georgen nuoruusvuosista kertoessa, kun
tapahtumia siivitetään eteenpäin kadunmiesten ja -naisten juoruilun
kautta. Juuri muuta mieleenpainuvaa tässä Georgen lapsuudenkuvauksessa
ei sitten ollutkaan, ellei sellaiseksi lasketa Georgen ilkikurista
luonnetta. Kun sitten elokuva menee parisenkymmentä vuotta eteenpäin,
niin sitten elokuva pääsee vasta kunnolla vauhtiin, tosin ei sillä, että
Georgen lapsuudessa olisi vietetty kovinkaan kauan. Georgen aikuistua
myös unohdetaan pitkälti kertojaääni ja kadunmiesten puheet, mikä oli
toisaalta ihan hyvä ratkaisu, sillä näin ollen elokuva sai itse kertoa
tarinaansa, mutta toisaalta sitten kun sille linjalle oli ensin
lähdetty, niin olisihan niitä voinut sitten enemmänkin käyttää. Kun
sitten nämä ihmissuhteet alkavat muotoutua ja mukaan heitetään vielä
Georgen täti Fannyn (Agnes Moorehead) haaveet, niin hommasta tulee
kunnolla mielenkiintoista ja jännitettävää riitti puolin ja toisin.
Tietenkin toivoin Georgen heltyvän Eugenelle lopussa, mutta kun siitä ei
voinut olla täysin varma missään vaiheessa, niin elokuvassa riitti
seurattavaa loppuun asti. Pieni jännittynyt tunnelma olikin siten koko
ajan läsnä ja siten elokuvaa katsoikin mielellään. Lopussa kyllä oli
juonen puolesta tilanteita, joissa elokuvan olisi periaatteessa voinut
jo päättää, mutta se vain jatkui ja jatkui, mutta kuitenkaan elokuva ei
ollut missään vaiheessa tylsä tai tuntunut liian pitkältä. Loppuratkaisu
oli ihan kelvollinen.
Tim Holt oli läpi elokuvan hyvä ja hyvin kuvattu porraskohtaus, jossa
Holtin hahmo George seuraa Eugenen ja Isabelin menoa pois eteistilasta
kerrosta ylempänä, toi mieleen jopa nuoren Jack Nicholsonin. Holtin ilme
oli nimittäin paljonpuhuva ja jos hän olisi ”nykyajan” tähtiä, niin hän
voisi hyvin esittää jos jonkinlaista psykopaattia.
Pisteitä: 4/5
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti