Alkuperäinen nimi: Stella Dallas
Ohjaus: King Vidor
Käsikirjoitus: Sarah Y. Mason, Victor Heerman
Pääosissa: Barbara Stanwyck, John Boles, Anna Shirley
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Ilmestymisvuosi: 1937
Kesto: 106 min
- Is that the father?
- No, it can't be. She particularly said her husband was in New York. Such women don't deserve to have children.
Stella (Barbara Stanwyck) on ihastunut tehtaan johtaja Stephen
Dallasiin (John Boles), joka kuitenkin aina kävelee työpäivän päättyessä
Stellan ohi huomaamatta tätä. Eräänä päivänä Stella saa kuitenkin
tilaisuuden tutustua Stepheniin, kun hän saa tehtäväkseen viedä
veljelleen (George Walcott) ruokaa tehtaaseen. He rakastuvat ja menevät
naimisiin ja lopulta Stella saa lapsen Laurelin (teini-Laurel Anna
Shirley). Miehensä Stephenin ollessa jatkuvasti liikematkalla Stella saa
huomata, ettei äidin ja oman elämän yhdistäminen ole aina kovinkaan
helppoa...
Nykyään jaksetaan valitella sitä, kuinka tuotantoyhtiöt puskevat
markkinoille uudelleenfilmatisointeja ja jatko-osia, mutta osattiin sitä
ennenkin. Tämä elokuva ei ollut nimittäin ensimmäinen saman tarinan (ja
saman alkuperäisnimen saanut) filmatisointi, vaan ensimmäinen Stella Dallas
-filmatisointi, jonka mahdollisesta suomenkielisestä nimestä en ole
tietoinen, tehtiin jo 12 vuotta aiemmin. Tuota filmatisointia en ole
nähnyt, vaikka usein pyrinkin katsomaan nimenomaan mahdolliset
alkuperäiset ensin, mutta ainakin tämä Äidin uhraus oli ihan kivaa katseltavaa.
Jo elokuvan alussa pistin merkille, että elokuvasta paistaa
eräänlainen hyväntuulisuus, joka jatkui oikeastaan läpi elokuvan. Ei,
hahmojen elo ei ollut aina ruusuilla tanssimista, mutta tietynlainen
hyväntuulen vire paistoi sieltä taustalta kuitenkin läpi koko ajan ja
siten tätä katsoikin hyvillä mielin. Elokuvan suomenkielinen nimi on
turhan spoilaava verrattuna alkuperäisnimeen, joten elokuva kuluikin
pitkälti sitä uhrausta odotellessa. Tarina itsessään oli oikein mukava
kokemus, vaikka ei tarjonnutkaan mitään todellisia koukkuja. Yhden illan
viihteenä kuitenkin menetteli hyvin. Stellan ja Stephenin suhteen
kiemurat olivat niin erikoiset, että niiden ansiosta pysyi tietty
jännitys päällä sen suhteen, että mitä näiden kahden väleille lopulta
tapahtuu ja miten käy Laurelin, varsinkin kun molemmilla oli tahoillaan
omat ottajansa. Loppujakso, joka oikeastaa alkaa siitä, kun Stella
kulkee siellä tenniskentällä, on Stellan osalta vähän surullinen, mutta
sitten taas loppu jätti ihan positiiviselle mielelle, vaikkei kaikki
päättynytkään ihan onnellisesti.
Barbara Stanwyck, jonka olin nähnyt jo hiljattain katsomassani Nainen ilman omaatuntoa
-elokuvassa, oli selvästi paremmassa vedossa kuin edellä mainitussa
elokuvassa. Häneltä luonnistui hyvin niin nuoren kuin vanhenevan
Stellankin näytteleminen ja varsinkin loppupään kohtauksissa, jossa
Stella oli jossain määrin menettänyt parhaimman arvostelukykynsä, hän
loisti kunnolla niin, että kaikesta huolimatta hänestä näkyi se vaikea
äidin taakka, mikä hänen oli kannettava niin hyvässä kuin pahassakin.
Myös Anna Shirley oli ihan pirtsakka tapaus. John Bolesin
näyttelytyöskentely puolestaan oli vähän turhan jäykkää minun mieleeni.
Pisteitä: 3/5
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti