maanantai 8. helmikuuta 2010

Project 1001, osa 93/1001: Äidin uhraus

Alkuperäinen nimi: Stella Dallas
Ohjaus: King Vidor
Käsikirjoitus: Sarah Y. Mason, Victor Heerman
Pääosissa: Barbara Stanwyck, John Boles, Anna Shirley
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Ilmestymisvuosi: 1937

Kesto: 106 min
 

- Is that the father?
- No, it can't be. She particularly said her husband was in New York. Such women don't deserve to have children.
 
Stella (Barbara Stanwyck) on ihastunut tehtaan johtaja Stephen Dallasiin (John Boles), joka kuitenkin aina kävelee työpäivän päättyessä Stellan ohi huomaamatta tätä. Eräänä päivänä Stella saa kuitenkin tilaisuuden tutustua Stepheniin, kun hän saa tehtäväkseen viedä veljelleen (George Walcott) ruokaa tehtaaseen. He rakastuvat ja menevät naimisiin ja lopulta Stella saa lapsen Laurelin (teini-Laurel Anna Shirley). Miehensä Stephenin ollessa jatkuvasti liikematkalla Stella saa huomata, ettei äidin ja oman elämän yhdistäminen ole aina kovinkaan helppoa...

Nykyään jaksetaan valitella sitä, kuinka tuotantoyhtiöt puskevat markkinoille uudelleenfilmatisointeja ja jatko-osia, mutta osattiin sitä ennenkin. Tämä elokuva ei ollut nimittäin ensimmäinen saman tarinan (ja saman alkuperäisnimen saanut) filmatisointi, vaan ensimmäinen Stella Dallas -filmatisointi, jonka mahdollisesta suomenkielisestä nimestä en ole tietoinen, tehtiin jo 12 vuotta aiemmin. Tuota filmatisointia en ole nähnyt, vaikka usein pyrinkin katsomaan nimenomaan mahdolliset alkuperäiset ensin, mutta ainakin tämä Äidin uhraus oli ihan kivaa katseltavaa.

Jo elokuvan alussa pistin merkille, että elokuvasta paistaa eräänlainen hyväntuulisuus, joka jatkui oikeastaan läpi elokuvan. Ei, hahmojen elo ei ollut aina ruusuilla tanssimista, mutta tietynlainen hyväntuulen vire paistoi sieltä taustalta kuitenkin läpi koko ajan ja siten tätä katsoikin hyvillä mielin. Elokuvan suomenkielinen nimi on turhan spoilaava verrattuna alkuperäisnimeen, joten elokuva kuluikin pitkälti sitä uhrausta odotellessa. Tarina itsessään oli oikein mukava kokemus, vaikka ei tarjonnutkaan mitään todellisia koukkuja. Yhden illan viihteenä kuitenkin menetteli hyvin. Stellan ja Stephenin suhteen kiemurat olivat niin erikoiset, että niiden ansiosta pysyi tietty jännitys päällä sen suhteen, että mitä näiden kahden väleille lopulta tapahtuu ja miten käy Laurelin, varsinkin kun molemmilla oli tahoillaan omat ottajansa. Loppujakso, joka oikeastaa alkaa siitä, kun Stella kulkee siellä tenniskentällä, on Stellan osalta vähän surullinen, mutta sitten taas loppu jätti ihan positiiviselle mielelle, vaikkei kaikki päättynytkään ihan onnellisesti.

Barbara Stanwyck, jonka olin nähnyt jo hiljattain katsomassani Nainen ilman omaatuntoa -elokuvassa, oli selvästi paremmassa vedossa kuin edellä mainitussa elokuvassa. Häneltä luonnistui hyvin niin nuoren kuin vanhenevan Stellankin näytteleminen ja varsinkin loppupään kohtauksissa, jossa Stella oli jossain määrin menettänyt parhaimman arvostelukykynsä, hän loisti kunnolla niin, että kaikesta huolimatta hänestä näkyi se vaikea äidin taakka, mikä hänen oli kannettava niin hyvässä kuin pahassakin. Myös Anna Shirley oli ihan pirtsakka tapaus. John Bolesin näyttelytyöskentely puolestaan oli vähän turhan jäykkää minun mieleeni.

Pisteitä: 3/5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti