torstai 4. helmikuuta 2010

Project 1001, osa 91/1001: Yankee Doodle Dandy

Alkuperäinen nimi: Yankee Doodle Dandy
Ohjaus: Michael Curtis
Käsikirjoitus: Robert Buckner, Edmund Joseph
Pääosissa: James Cagney, Joan Leslie, Walter Huston
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Ilmestymisvuosi: 1942

Kesto: 126 min

- Thanks, Sam. It'll be great as long as those critics don't start to eat off my leg.

- Oh, don't worry about the critics! You got a smash hit! It's in the air, kid! It's in the air! You can't stop anything that's in the air!
 
Menestynyt musikaaliohjaaja George M. Cohan (James Cagney) kutsutaan Valkoiseen taloon presidentin (Jack Young) puheille ja hän pelkää tämän suuttuneen, koska hän esitti tätä esityksessä. Presidentti on kuitenkin tyyni kuin viilipytty Cohanin astuessa sisään, joten Cohan alkaa kertoa presidentille omaa tietään tähteyteen, joka on välillä ollut kovinkin kivikkoinen...

George M. Cohan on oikeasti olemassa ollut henkilö, joka itse asiassa kuoli kuukausi tämän elokuvan ensi-illan jälkeen. En kuitenkaan ennen elokuvan katsomista tiennyt tätä faktaa ja siten lähdin katsomaan elokuvaa kuin mitä tahansa muutakin ja vasta takaumien alkaessa tajusin, että tässä taitaa olla todellinen henkilö kyseessä ja vaikka en tiedäkään, kuinka paljon totuutta on kaunisteltu vai onko sitä lainkaan, niin ihan mukavan henkilökuvan Yankee Doodle Dandy tarjosi.

Minulla oli etukäteen vähän ristiriitaiset fiilikset tämän elokuvan suhteen, sillä kansikuva antoi odottaa sekä musikaalia, joihin olen huomannut lämmenneeni viime vuosina, että ylenpalttista Yhdysvaltojen ihannointia, mikä liian pitkälle vietynä on yleensä vain pahasta. Kuitenkin ehdin ajatella, että jos sittenkin elokuvassa olisi tämän ihannoinnin esittämisestä täyspitkän musikaalin muodossa, mistä olisinkin saanut enemmän irti, mutta näinhän ei sitten ollut. Cohan esitetään kyllä hyvin patrioottisena hahmona, mikä alkaa jo hänen syntymästään, joka tapahtuu elokuvassa Yhdysvaltain itsenäisyyspäivänä, vaikka todellisuudessa hän syntyi päivää aiemmin. Nuoren Cohanin (Douglas Croft) päästyä sisään teatterimaailmaan hänestä tulee todella itsekeskeinen tyyppi, mutta silti hänessä on jotain mielenkiintoista. Aikuistuttuaan hänen egoisminsa on huipussaan, mikä tietää hänelle lopulta suuria ongelmia, mutta kuten alun ”nykypäivään” sijoittumisesta voi hyvin päätellä, niin hän sieltä kyllä nousee. Tämä koko Cohanin tarina oli siis ihan mukavaa katseltavaa, mutta vaikka hyvin satunnaisia huippuhetkiäkin koettiin (itse tarinan eteenpäin viemisessä), niin ei tämä näkemistäni biografioista ihan parhaasta päästä ollut.

Tässä oli mukana myös musikaalimaisuutta, mutta varsinaiseksi musikaaliksi tätä ei voi sanoa. Alkupuolella nähdään lähinnä hyvin lyhyitä musiikkiesityksiä, jotka eivät oikein mieltä lämmittäneet, mutta sitten kun päästiin niiden pidempien esitysten pariin, niin kyllä huomasin viehättyneeni niistä, varsinkin näistä numeroista, joissa Cohan itse on mukana ja sen patriotismimusikaalin (en muista tähän hätään sen nimeä) olisin voinut katsoa vaikka kokonaankin. Kunpa vain ne muutkin esitykset olisivat olleet pidempiä, eikä vain lyhyitä katkelmia.

James Cagney oli elokuvan itseoikeutettu tähti ja vaikka Cohanista itsestään en tiennytkään mitään ennen elokuvan alkua, niin siitä huolimatta voin sanoa, että Cagney pääsi roolihahmonsa sisään todella hyvin. Oltiin Cohanin aikuisiässä missä vuodessa tahansa, niin Cagney todella tuntui aidolta Cohanilta. Yksittäisistä kohtauksista on pakko mainita kohtaus, jossa Mary (Joan Leslie) luulee Cohania vanhukseksi, sillä Cagneyn upean tulkinan kautta kohtaus oli aivan hulvaton, varsinkin kun Cagney oikeasti tuntui ulkonäöltään ja eleiltään vanhukselta.

Pisteitä: 3,5/5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti