Alkuperäinen nimi: Spoorloos
Ohjaus: George Sluizer
Käsikirjoitus: Tim Krabbé, George Sluizer
Pääosissa: Bernard-Pierre Donnadieu, Gene Bervoets, Johanna ter Steege
Valmistusmaa: Alankomaat, Ranska
Ilmestymisvuosi: 1988
Kesto: 107 min
- Näin taas painajaista viime yönä.
- Sitä, jossa olet jumissa kultaisessa munassa ja leijut yksin avaruudessa.
- Yksinäisyys on sietämätöntä. Tällä kertaa avaruudessa leijaili toinenkin kultainen muna. Jos munat törmäisivät, peli olisi pelattu.
Amsterdamista kotoisin olevat Rex ja Saskia (Gene Bervoets ja Johanna
ter Steege) ovat autolla liikkeellä Ranskassa. Heiltä loppuu bensa
keskellä tunnelia ja Rex lähtee yksin hakemaan bensaa. He pysähtyvät
huoltoasemalla, jossa Saskia vannottaa Rexiä olemaan jättämättä tätä
enää koskaan yksin, jonka jälkeen Saskia lähtee hakemaan juotavaa Rexin
jäädessä autolle. Rex odottaa ja odottaa, mutta Saskiaa ei näy takaisin,
joten hän lähtee etsimään tätä, mutta huomaakin kauhukseen, että Saskia
on kadonnut...
Elokuvan kannessa mainittiin arvostelusta, jonka mukaan elokuva on
pelottavin elokuva koskaan, mistä innostuin, sillä näin ollen kuvittelin
saaneeni tähän ensimmäiseen ”viralliseen” 1001-putkeen mukaan myös
elokuvan suosikkigenrestäni eli kauhusta, mutta ihan näin ei kuitenkaan
ollutkaan, ainakaan mitä tulee tähän nimenomaiseen elokuvaan;
myöhemmistä elokuvista en ole ihan 100% varma. Tästä huolimatta elokuva
ei missään nimessä ollut huono, vaan Kadonnut oli päinvastoin todella mielenkiintoinen trilleri.
Aluksi tutustutaan kunnolla Rexiin ja Saskiaan, ennen kuin päästään
kunnolla asiaan, mikä toi näihin henkilöihin sitä tiettyä syvyyttä.
Elokuvan alkuhetkillä myös annettiin katsojan jännittää hetken aikaa
niin sanotusti turhaan, kun Rex jätti Saskian tunneliin ja tämä oli
omiaan luomassa hyytävää tunnelmaa. Kun sitten Saskia lopulta katosi,
niin siirrytään seuraamaan oletetun kidnappaajan Lemornen
(Bernard-Pierre Donnadieu) – en voinut olla varma pitkään aikaan, että
kyseessä oli oikeasti kidnappaaja, eikä suinkaan katsojan vedätys –
valmistautumisesta kidnappaajaksi. Lemornen tarinaa oli mielenkiintoista
katsoa juuri siksi, että hän näyttää ihan tavalliselta mieheltä, jolla
on hyvä ammatti ja perhe, mutta silti hänen pintansa alla kuohuu pahat
aikeet, miksi häntä myös sosiopaatiksi luokitellaan. Tähän Lemornen
tarinaan sisältyi kyllä pieniä suvantohetkiä; ne hänen
sieppausyrityksensä eivät järin kiinnostaneet. Kun sitten vuosia
myöhemmin Rex ja Lemorne tapaavat, niin tämä juonenkäänne oli
kiinnostava ja heidän yhteinen matkantekonsa suorastaan piinaavan
jännittävä, kun Lemorne avaa omaa tarinaansa vielä lisää. Tämän
tarinoinnin aikana minulle tuli melkein suru puseroon sen vuoksi, että
kaiken piti olla Saskian sieppauksen kohdalla niin pienestä kiinni. Tuo
heidän yhteinen matkansa oli jännittävä ensinnäkin siksi, että jännite
Rexin ja Lemornen välillä oli olemassa, vaikka osin piilossa, mutta myös
siksi, että Lemorne lupaa, että Rex saa määränpäässä tietää Saskian
kohtalon ja mitä parasta elokuvan kokonaisuuden ja lopun kannalta, hän
myös pitää lupauksensa!
Näyttelijät olivat ihan hyviä ja varsinkin Donnadieu näytteli
rauhallista Lemornea hienosti, joskin tämä tunne saattoi johtua
puhtaasti tavalla, jolla Lemornen hahmo on kirjoitettu, sillä täysin
kylmänviileänä sosiopaattina Lemornen hahmo oli elokuvan ehdoton suola.
Ei sillä, olivat Gene Bervoets ja Johanna ter Steegekin ihan söpö näky
pariskuntana.
Tästä elokuvastahan ohjaaja George Sluizer on tehnyt myös
Hollywood-remaken, jossa ovat mukana niin Kiefer Sutherland kuin myös
Sanda Bullock, mutta mitä tuosta hieman tutkailin, niin elokuvan tarinaa
on ilmeisesti muokattu enemmän valtavirtaa miellyttäväksi, ainakin mitä
loppuun tulee.
Pisteitä: 4/5
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti