Alkuperäinen nimi: La dolce vita
Ohjaus: Federico Fellini
Käsikirjoitus: Federico Fellini, Ennio Flaiani, Tullio Pinelli
Pääosissa: Marcello Mastroianni, Anita Ekberg, Anouk Aimée
Valmistusmaa: Italia, Ranska
Ilmestymisvuosi: 1960
Kesto: 167 min
- Olet ensimmäinen nainen luomisen ensimmäisenä päivänä. Olet äiti, sisko, rakastaja, ystävä, enkeli, paholainen, maa, koti.
Jonkinasteinen playboy-toimittaja Marcello (Marcello Mastroianni)
tapaa juttukeikoillaan naisia tämän tästä, eikä kykene asettumaan
paikoilleen. Hän tapaa ravintolassa Maddelenan (Anouk Aimée) ja
viettääkin tämän kanssa yön vain löytääkseen aamulla kotoaan morsiamensa
Emman (Yvonne Furneaux) yliannostuksen ottaneena. Hän tunnustaa
sairaalassa suurta rakkautta Emmaa kohti, mutta sitten pian hän meneekin
jo juttukeikalle lentokentälle, johon on saapumassa suuri filmitähti
Sylvia (Anita Ekberg), jonka visiitin jälkeen Marcellon elämä ei ole
enää entisellään...
Tuli syksyllä ostettua tämä elokuva puhtaasti nimen takia ja vaikka
vasta muutama viikko sitten pistin tämän elokuvan tiedot tietokantaani,
johon olen merkinnyt myös ohjaajan, niin silti minulle tuli eilen
pienenä yllätyksenä, että minulla oli katselulistalla Felliniä, jonka
tuotoksia en ollut aiemmin nähnyt. Olinkin pitänyt Felliniä jossain
määrin vain elitistien suosikkina, jonka elokuvia ”tavallinen
elokuvakansa” ei ymmärrä, mutta vaikka edustankin tätä jälkimmäistä
joukkoa, niin on sanottava, että ainakin Ihana elämä yllätti
positiivisesti.
Elokuvan alussa kuljetettiin isoa Jeesus-patsasta helikopterilla ja
vaikka en nyt oikein tajunnutkaan kohtauksen todellista merkitystä, niin
siinä oli silti jotain vaikuttavaa. Tämän jälkeen alettiin näyttää
Marcellon elämää ja kaikki nämä hänen naisensa sai minut odottamaan
jonkinasteista kolmio- tai jopa neliödraamaa, mutta ilokseni sellaista
ei varsinaisesti tapahtunutkaan, vaan oikeastaan koko elokuvan ajan
keskityttiin vain ja ainoastaan Marcellon tarinan eteenpäin viemiseen,
jossa nämä naiset (varsinkin Maddelena ja Emma) olivat vain lähes
kuriositeetteja Marcellon matkanteossa. Nämä ensimmäiset kohtaukset
eivät saaneetkaan minua oikein pauloihinsa, vaikka myöhempien
tapahtumien jälkeen alkuosakin tuntui selvästi paremmmalta.
Kohtaus, joka muutti mielipiteeni elokuvasta selvästi positiivisen
puolelle, oli tämä Madonnan metsästys, sillä tuo kohtaus oli kaikessa
absurdiudessaan todella hupaisa, sillä jo ajatus väen villiintymisestä
mediaa myöten parin lapsen Madonnan näkemisväitteistä tuntui joltain
aivan uskomattomalta, mutta sitten taas toisella tapaa ihan
todelliselta, kun kyseessä kuitenkin oli Italia. En siis tiedä, saako
siellä tällaiset tapaukset moista hysteriaa aikaan, mutta ainakin
elokuva sai sen tuntumaan varsin mahdolliselta skenaariolta. Tämän
kohtauksen myötä oikeastaan vasta kunnolla aloin pääsemään tarinaan
sisälle ja silloin myös minun kohdalla tapahtui eräänlainen
valaistuminen.
Edellä mainitun kohtauksen jälkeen Marcellon tarinaa nimittäin aloin
vasta kunnon mielenkiinnolla seurata ja tässä vaiheessa Marcellon
tarinan päätös alkoi kunnolla kiinnostaa. Marcellolle tapahtuikin vielä
yhtä ja toista, joilla ei näennäisesti ollut tekemistä toistensa kanssa,
vaikka Marcelloon itseensä nämä kaikki tapahtumat jollain tavalla
vaikuttivatkin. Tässä oli miinuspuolensakin, sillä näin sitä pohti koko
ajan, että mitähän nyt seuraavaksi tapahtuisi ja mitä ikinä tapahtuikin,
niin periaatteessa saman kohtauksen olisi voinut sijoittaa myös
johonkin muuhun kohtaan, jättää kokonaan pois tai korvata ihan toisella
kohtauksella. Tämä myös tarkoitti sitä, että jos ei ollut katsonut
etukäteen elokuvan kestoa (kuten minä en tehnyt), niin periaatteessa
elokuvan olisi voinut kuvitella päättyvän minkä kohtauksen jälkeen
tahansa. Sitten kun se päätös lopulta tuli, niin se ei vaikuttanut
oikeastaan miltään. Toki, viimeinen kohtaus oli mielenkiintoinen
Marcellon ollessa niin sanotusti pohjalla, mutta sillä varsinaisella
lopulla ei tuntunut olevan mitään järin suurta merkitystä
maailmankaikkeuden tai edes Marcellon tarinan kannalta, olipahan vain
yhdenlainen tapa lopettaa elokuva. Sen vihoviimeisen loppukohtauksen
jälkeen kuitenkin tarina olisi vieläkin voinut jatkua eteenpäin ihan
hyvin.
Marcello Mastroianni oli ihan hyvä roolissaan, mikä näkyi varsinkin
jo mainitussa elokuvan loppukohtauksessa, jossa hän näytteli juopunutta
ja iljettävää henkilöä varsin uskottavasti. Anita Ekberg ilmeisesti oli
elokuvan todellinen tähti, minkä voi päätellä esimerkiksi DVD:n
valikosta tai kansikuvasta, joka tosin antaa ihan väärän kuvan elokuvan
sisällöstä tai edes Ekbergin roolihahmon suuruudesta siinä. Elokuvan
kestoa ajatellen kun hän kuitenkin esiintyi kuitenkin niin vähän aikaa
elokuvassa. Ikimuistettavasti? Ehkä, mutta silti niin pienessä roolissa.
Pisteitä: 4/5
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti