sunnuntai 10. tammikuuta 2010

Project 1001, osa 74/1001: Gabbeh

Alkuperäinen nimi: Gabbeh
Ohjaus: Mohsen Makhmalbaf
Käsikirjoitus: Mohsen Makhmalbaf
Pääosissa: Shaghayeh Djodat, Abbas Sayah, Rogheih Moharami
Valmistusmaa: Iran, Ranska
Ilmestymisvuosi: 1996
Kesto: 75 min
 
- Miksi hänen äänensä kuulostaa sudelta?
- Se on minun ja hänen välinen salaisuus. Hän sanoo: "En kestä tätä. Mikset sinä tule? "
 
Gabbeh on taianomainen persialainen matto, jota pesemään lähtevät vanha pariskunta (Hossein ja Rogheih Moharami). Kun matto levitetään lähteelle, sen päälle ilmestyy nuori nainen, Gabbeh (Shaghayed Djodat), joka alkaa kertoa vanhuksille elämästään perheessä, joka kuuluu kiertelevään klaaniin. Jossain kaukana siintää myös Gabbehin oma rakkaus, mutta tulevatko he koskaan saamaan toisensa?

Iranilaisia elokuvia en ollut vielä tätä ennen nähnytkään, joten tämä elokuva saikin toimia ensikosketuksena kyseisen maan elokuviin, eikä minulla itse maastakaan ole sen enempää tietoa kuin mitä mediassa kerrotaan, mikä yleensä on aika negatiivista. Niinpä olikin kiva nähdä vähän sitä toista puolta, joka ei ole sanalla sanoen negatiivinen, vaan tuo esiin jotain myös paikallisista perinteistä ja tavoista. Tällaisena kuvauksena Gabbeh oli ihan mukiinmenevä tuotos, vaikka toki fiktiosta kyse olikin.

En saanut oikein otetta siitä, oltiinko elokuvassa ihan nykyajassa tai kuinka kaukana siitä, mutta mukana kulkeneesta kivääristä päätellen ei nyt montaa vuosisataa menneisyydessä oltu. Tarinassa pompittiin niin matonpesupaikalla kuin Gabbehin tarinassakin, mikä ihan aluksi oli hieman hämmentävää, varsinkin kun tosiaan tämä Gabbeh-neitonenkin ilmestyy ihan tyhjästä, mutta kyllä siitä aika nopeasti älysi, mikä oli homman juju. Tämä varsinainen tarina oli ihan kivaa seurattavaa, vaikka sinänsä mitään uutta ei tarjottukaan. Gabbehin suvun tarinaa kun seurattiin pitkän aikaa, niin siinä ehti nähdä niin iloja kuin surujakin, mutta näitä ovat perhe-/sukukuvaukset muutenkin pullollaan. Se, mikä pisti kiinnostavana elementtinä silmään, oli se nopeus, jolla avioliiton satamaan saatettiin mennä. Myöskin elokuvan antama muu kuva miehisestä ylivallasta oli myöskin ihan kiintoisaa, vaikka tietenkin voisikin käydä mielessä vähän sanoa jotain negatiivista asiasta, jos kyseessä oli todenmukainen kuvaus perheen järjestyksestä, mutta mikäpä minä olen muiden kulttuureja kritisoimaan? Elokuvan lopetus ei tarjonnut järin suurta yllätystä, vaan kykenin aavistamaan asian todellisen laidan jo paljon etukäteen, sikäli kuin onnistuin tulkitsemaan tapahtumia oikein. Elokuva oli kyllä hivenen liian lyhyt.

Näyttelijät olivat ihan mukavia, sikäli kuin osaan mitään iranilaisesta näyttelytyöskentelystä sanoa, mutta tämän vanhan miehen eli Hossein Moharamin puhetyyli oli oudon hitaanpuoleista, mikä loi pientä mielikuvaa Twin Peaks -kääpiön puhetavasta, mutta mikä sai sitten  samalla persian/farsin kuulostamaan aika hauskalta.

Pisteitä: 3/5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti