Alkuperäinen nimi: Cabaret
Ohjaus: Bob Fosse
Käsikirjoitus: Jay Presson Allen, Christopher Isherwood
Pääosissa: Liza Minnelli, Michael York, Helmut Griem
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Ilmestymisvuosi: 1972
Kesto: 120 min
- I suppose you're wondering what I'm doing, working at a place like the Kit Kat Club
- Well, it si a rather unusual place.
- That's me, darling. Unusual places, unusual love affairs. I am a most strange and extraordinary person.
Vuonna 1931 britti Brian Roberts (Michael York) saapuu Berliiniin ja
asettuu asumaan pensionaattiin, jossa on kabaree-esiintyjä Sally
Bowlesin tarjoama huone vapaana. Sally yrittää iskeä Brianin, mutta
Brian ilmoittaa, ettei ole kiinnostunut naisista. Brian saa kuitenkin
käyttää Sallyn huonetta opettaakseen saksalaisille englantia ja saa
oppilaikseen protestantin Fritz Wendelin (Fritz Webbel) sekä juutalaisen
Natalia Landauerin (Marisa Berenson), jotka ihastuvat toisiinsa. Sally
puolestaan toivoo epätoivoisesti pääsevänsä oikeaksi näyttelijäksi,
mutta toteutuuko se ja syntyykö Brianin ja Sallyn välille sittenkin
jotain?
Liza Minnelli on minulle nimenä todella tuttu, mutta tuossa kun
katselin hänen filmografiaansa, niin ainakaan näyttelijänä hän ei ole
minulle tuttu, liekö sitten musiikkinsa kautta tai vain lehtien kautta,
mene ja tiedä. Kuitenkin Cabaret on vissiin ollut yksi iso
menestystekijä Minnellin takana, mutta minun on kyllä sanottava, että
minua tämä ei juurikaan lämmittänyt.
Tarina sijoittui aikaan, joka oli minusta ihan kiintoisa verrattuna
joihinkin viimeaikaisiin näkemieni elokuvien aikakausiin (Yhdysvaltain
sisällissota, Ranskan vallankumous) eli Natsi-Saksan alkuaikoihin. Tätä
natsivallan kunnioituksen nousua olikin ihan kiva seurata noin niin kuin
historiallisessa mielessä, varsinkin kun ajassa ei menty kuitenkaan
toiseen maailmansotaan, vaan pysyttiin ajassa, jossa natsit vasta
alkoivat nostaa päätänsä kunnolla ja Hitlerikin loisti poissaolollaan.
Nämä natsikohtaukset (tai viittaukset natseihin) olivat sen verran
lyhyitä, etteivät ne vieneet kuitenkaan pääosaa elokuvasta, vaan niitä
oli juuri sopivan vähän. Toisaalta sitten näiden natsikohtausten
pääasiallinen liittymättömyys varsinaiseen tarinaan olikin sitten jo
hieman negatiiviista, sillä nyt niitä näytettiin vähän niin kuin
irrallaan muusta tarinasta, mikä oli vähän huono juttu, vaikka varsinkin
Fritzin ja Natalian tarinaan natsit vähän liittyivätkin.
Mitä tulee sitten päätarinaan eli Sallyn ja Brianin tutustumiseen
sekä heidän ystäviensä kohtaloihin, niin tämä puoli sitten kiinnostikin
selvästi vähemmän. Jotenkin molemmat päähahmot olivat sen verran vailla
karismaa, ettei kumpikaan tahtonut oikein herättää minkäänlaisia
tunteita ja tämä heidän yhteinen taivalkin oli aika tylsä. Pieni
valonpilkahdus koettiin siinä vaiheessa, kun paljastui tämä kolmiodraama
täydessä laajuudessaan, mutta loppujen lopuksi sitäkin käsiteltiin
sitten vain ja ainoastaan yhdessä kohtauksessa ja minun täytyy sanoa,
että olisin toivonut Brianin saavan sen kolmannen osapuolen itselleen.
Nimittäin vaikka ei mitään järin paljastavaa etukäteen näytettykään,
niin heidän välillään oli selkeästi havaittavissa sitä jotain ja niistä
olisi tullut oikein söpö pari. Sallyn raskausvaihe oli sekin ihan ok,
mutta päättyi tavalla, josta en oikein tykännyt (lähinnä Sallyn asenteen
takia). Loppukaan ei oikein miellyttänyt turhan tavallisuudellaan ja
kokonaisuus oli sellainen, että hyvin lähellä olin antaa puoli pistettä
vähemmän.
Tämähän oli myöskin musikaali ja siten voisikin musiikkipuolesta
sanoa sen verran, että musiikki ei herättänyt oikein mitään intohimoja
suuntaan taikka toiseen. Tähän oli syynä se, että toisin kuin
(näkemissäni) musikaaleissa yleensä, niin nyt nämä musiikkiosuudet yhtä
lukuun ottamatta tapahtuivat sillä yhdellä lavalla ilman varsinaista
tarinallista yhteyttä. Tai no, lauluissa oikeastaan summattiin edellä
nähtyjen kohtausten tapahtumat yhteen, mutta jotenkin tämä vaan ei
toiminut sillä tavalla kuin tekijät ovat luultavasti halunneet. Nämä
musiikkiosuudet siis olisi saatu solmia paremmin yhteen tarinan kanssa,
jotta kokonaisuus olisi ollut sellainen minulle mieleisempi elämys.
Laulut eivät olleet mieleisiäni ja ainut oikeasti vaikuttava elämys
koettiin itse asiassa lavan ulkopuolella maalla, jossa nämä natsinuoret
alkoivat laulaa sitä kappalettaan majatalon pihakahvilassa ja nämä
”tavalliset” saksalaiset alkoivat laulaa mukana ja koko jutun olisi
huipentanut se, että nämä saksalaiset olisivat myös kohottaneet kätensä
natsitervehdykseen natsisotilaiden näin tehtyä, mutta tämä jäi nyt
näkemättä.
Liza Minnelli oli hyvä esiintyjä kyllä, sen näki näistä
lauluesityksistä ja varsinkin hänen viimeinen ohjelmanumeronsa oli se
hänen lahjakkuutensa kaikkein parhaiten esiin tuova kohtaus, mutta lavan
ulkopuolella hän ei vakuuttanut mitenkään kovinkaan mieleen jäävältä
tapaukselta ja sama vaivasi myös Briania näytellyttä Michael Yorkia.
Tätä kabareeisäntää olisi voinut näyttää myös lavan ulkopuolellakin.
Pisteitä: 2,5/5
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti