Project 1001, osa 70/1001: Cabaret

Alkuperäinen nimi: Cabaret
Ohjaus: Bob Fosse
Käsikirjoitus: Jay Presson Allen, Christopher Isherwood
Pääosissa: Liza Minnelli, Michael York, Helmut Griem
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Ilmestymisvuosi: 1972
Kesto: 120 min

- I suppose you're wondering what I'm doing, working at a place like the Kit Kat Club
- Well, it si a rather unusual place.
- That's me, darling. Unusual places, unusual love affairs. I am a most strange and extraordinary person.

 

Vuonna 1931 britti Brian Roberts (Michael York) saapuu Berliiniin ja asettuu asumaan pensionaattiin, jossa on kabaree-esiintyjä Sally Bowlesin tarjoama huone vapaana. Sally yrittää iskeä Brianin, mutta Brian ilmoittaa, ettei ole kiinnostunut naisista. Brian saa kuitenkin käyttää Sallyn huonetta opettaakseen saksalaisille englantia ja saa oppilaikseen protestantin Fritz Wendelin (Fritz Webbel) sekä juutalaisen Natalia Landauerin (Marisa Berenson), jotka ihastuvat toisiinsa. Sally puolestaan toivoo epätoivoisesti pääsevänsä oikeaksi näyttelijäksi, mutta toteutuuko se ja syntyykö Brianin ja Sallyn välille sittenkin jotain?

Liza Minnelli on minulle nimenä todella tuttu, mutta tuossa kun katselin hänen filmografiaansa, niin ainakaan näyttelijänä hän ei ole minulle tuttu, liekö sitten musiikkinsa kautta tai vain lehtien kautta, mene ja tiedä. Kuitenkin Cabaret on vissiin ollut yksi iso menestystekijä Minnellin takana, mutta minun on kyllä sanottava, että minua tämä ei juurikaan lämmittänyt.

Tarina sijoittui aikaan, joka oli minusta ihan kiintoisa verrattuna joihinkin viimeaikaisiin näkemieni elokuvien aikakausiin (Yhdysvaltain sisällissota, Ranskan vallankumous) eli Natsi-Saksan alkuaikoihin. Tätä natsivallan kunnioituksen nousua olikin ihan kiva seurata noin niin kuin historiallisessa mielessä, varsinkin kun ajassa ei menty kuitenkaan toiseen maailmansotaan, vaan pysyttiin ajassa, jossa natsit vasta alkoivat nostaa päätänsä kunnolla ja Hitlerikin loisti poissaolollaan. Nämä natsikohtaukset (tai viittaukset natseihin) olivat sen verran lyhyitä, etteivät ne vieneet kuitenkaan pääosaa elokuvasta, vaan niitä oli juuri sopivan vähän. Toisaalta sitten näiden natsikohtausten pääasiallinen liittymättömyys varsinaiseen tarinaan olikin sitten jo hieman negatiiviista, sillä nyt niitä näytettiin vähän niin kuin irrallaan muusta tarinasta, mikä oli vähän huono juttu, vaikka varsinkin Fritzin ja Natalian tarinaan natsit vähän liittyivätkin.

Mitä tulee sitten päätarinaan eli Sallyn ja Brianin tutustumiseen sekä heidän ystäviensä kohtaloihin, niin tämä puoli sitten kiinnostikin selvästi vähemmän. Jotenkin molemmat päähahmot olivat sen verran vailla karismaa, ettei kumpikaan tahtonut oikein herättää minkäänlaisia tunteita ja tämä heidän yhteinen taivalkin oli aika tylsä. Pieni valonpilkahdus koettiin siinä vaiheessa, kun paljastui tämä kolmiodraama täydessä laajuudessaan, mutta loppujen lopuksi sitäkin käsiteltiin sitten vain ja ainoastaan yhdessä kohtauksessa ja minun täytyy sanoa, että olisin toivonut Brianin saavan sen kolmannen osapuolen itselleen. Nimittäin vaikka ei mitään järin paljastavaa etukäteen näytettykään, niin heidän välillään oli selkeästi havaittavissa sitä jotain ja niistä olisi tullut oikein söpö pari. Sallyn raskausvaihe oli sekin ihan ok, mutta päättyi tavalla, josta en oikein tykännyt (lähinnä Sallyn asenteen takia). Loppukaan ei oikein miellyttänyt turhan tavallisuudellaan ja kokonaisuus oli sellainen, että hyvin lähellä olin antaa puoli pistettä vähemmän.

Tämähän oli myöskin musikaali ja siten voisikin musiikkipuolesta sanoa sen verran, että musiikki ei herättänyt oikein mitään intohimoja suuntaan taikka toiseen. Tähän oli syynä se, että toisin kuin (näkemissäni) musikaaleissa yleensä, niin nyt nämä musiikkiosuudet yhtä lukuun ottamatta tapahtuivat sillä yhdellä lavalla ilman varsinaista tarinallista yhteyttä. Tai no, lauluissa oikeastaan summattiin edellä nähtyjen kohtausten tapahtumat yhteen, mutta jotenkin tämä vaan ei toiminut sillä tavalla kuin tekijät ovat luultavasti halunneet. Nämä musiikkiosuudet siis olisi saatu solmia paremmin yhteen tarinan kanssa, jotta kokonaisuus olisi ollut sellainen minulle mieleisempi elämys. Laulut eivät olleet mieleisiäni ja ainut oikeasti vaikuttava elämys koettiin itse asiassa lavan ulkopuolella maalla, jossa nämä natsinuoret alkoivat laulaa sitä kappalettaan majatalon pihakahvilassa ja nämä ”tavalliset” saksalaiset alkoivat laulaa mukana ja koko jutun olisi huipentanut se, että nämä saksalaiset olisivat myös kohottaneet kätensä natsitervehdykseen natsisotilaiden näin tehtyä, mutta tämä jäi nyt näkemättä.

Liza Minnelli oli hyvä esiintyjä kyllä, sen näki näistä lauluesityksistä ja varsinkin hänen viimeinen ohjelmanumeronsa oli se hänen lahjakkuutensa kaikkein parhaiten esiin tuova kohtaus, mutta lavan ulkopuolella hän ei vakuuttanut mitenkään kovinkaan mieleen jäävältä tapaukselta ja sama vaivasi myös Briania näytellyttä Michael Yorkia. Tätä kabareeisäntää olisi voinut näyttää myös lavan ulkopuolellakin.

Pisteitä: 2,5/5