Alkuperäinen nimi: Touch of Evil
Ohjaus: Orson Welles
Käsikirjoitus: Orson Welles
Pääosissa: Charlton Heston, Orson Welles, Janet Leigh
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Ilmestymisvuosi: 1958
Kesto: 106 min
- Come on, read my future for me.
- You haven't got any.
- What do you mean?
- Your future is all used up.
Yhdysvaltain ja Meksikon rajalla tapahtuu auton räjäytys, jota
alkavat tutkimaan kaksi toisistaan paljon poikkeavaa poliisia rajan
molemmilta puolilta: yhdysvaltalainen, paljon vaistoihinsa luottava
poliisikapteeni Hank Quinlan (Orson Welles) sekä todisteisiin nojaava ja
häämatkalla rajan tuntumassa ollut meksikolaispoliisi Miguel Vargas
(Charlton Heston), jolla on ollut tutkinnassa huumeita välittävän
Grandi-suvun tapaus, ja joka olikin passittanut perheenpään vankilaan.
Tutkinnan aikana Grandi-suvun muut jäsenet alkavat uhkailla Vargasia
sekä hänen vaimoaan Susiea (Janet Leigh). Vargasia vastassa on myös
Quinlan, vaikka he yrittävätkin tehdä yhteistyötä, mutta kumpi heistä
vetää lopulta pidemmän korren?
Olen jo aiemmin sanonut, etten olen erityisemmin film noirien ystävä,
joten siksi myöskään en saanut tästä elokuvasta ihan parasta irti,
vaikka elokuva onkin noin yleisellä tasolla varsin arvostettu tapaus.
Elokuva toimi myös ensikosketuksena Orson Wellesin tuotantoon, eikä tämä
nyt sanalla sanoen huono elokuva ollut, vaan film noiriksi Pahan kosketus ihan kelpo.
Elokuvan alkukohtaus oli kyllä hieno, kun Susie ja Vargas kävelivät
tämän rajakaupungin useat kadut kohtauksessa, joka oli ilmeisesti
kuvattu yhdellä otolla (tai sitten editoija on ollut tyyliin taitavin
alallaan), joka teki kohtauksessa tietyllä tavalla mestarillisen. Tässä
kohtauksessa käydään myös pariskunnan tausta hyvin läpi, joten katsoja
pääsee heti kiinni tarinaan. Kuitenkin sitten autopommin räjähtäessä
meno vähän laimenee, kun Quinlan ja Vargas alkavat ”yhteistyön” lomassa
mittelemään toisiaan vastaan syyllisten etsimisessä ja jotenkin tämä ei
nyt vain jaksanut kiinnostaa parhaalla mahdollisella tavalla. Nopeasti
käy selväksi, kumpi edustaa hyvää poliisia ja pahaa poliisia, eikä tämä
näiden välinen nahistelu jaksa samalla kiinnostaa. Koko Grandi-kuviokin
tuntui olevan mukana vain, jotta saataisiin katsojille mahdollisimman
monta epäiltyä, mutta jäi kyllä hieman Quinlanin ja Vargasin tutkinnan
varjoon, vaikka siinä sivussa kulkikin. Tämä motellikohtaus keskellä
mitään oli ”yömiehestä” lähtien jotenkin turhan oloinen ja minusta Susie
olisi voitu suoraan kuljettaa lavastuspaikalle, vaikka toisaalla
tarkemmat suunnitelmat olivatkin vasta hahmottumassa. Tästä kaikesta
kritiikistä huolimatta huomasin jännittäväni loppupuoliskolla, että
millainen päätös elokuvalle lopulta saadaan, vaikka tarinankuljetus ei
ollutkaan minulle ihan mieleisintä. Esimerkiksi Vargasin lopun varjostus
oli kaikkea muuta kuin mielenkiintoista katsottavaa, mutta sitten taas
jännittävää oli se, miten tuo varjostusoperaatio tulisi päättymään ja
mitä sen jälkeen tapahtuisi; tämä kuitenkin oli film noir, joita
katsoessaan ei kuitenkaan voi olla täysin varma lopputuloksesta.
Charlton Heston näytteli ihan tarpeeksi uskottavasti meksikaania,
sillä kun elokuvan alussa ei näytetty näyttelijälistausta, niin hetken
ajan ajattelin kyseessä olevan joku Meksikon kirkkain tähti; Hestonin
naamaakaan kun en ollut sillä tavalla painanut mieleeni (olin nähnyt
hänet ehkä vain Apinoiden planeetassa). Orson Wellesin näin nyt
ensimmäistä kertaa, eikä rehellisesti ottaen vastannut lainkaan
mielikuviani hänestä (häntä oli kylläkin ”lihavoitettu” tähän elokuvaan
vähän), mutta näyttelijänä hän esitti vasten- ja ylimielistä
poliisikapteeni ihan hyvin.
Pisteitä: 2,5/5
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti