lauantai 30. tammikuuta 2010

Paha perhe

Alkuperäinen nimi: Paha perhe
Ohjaus: Aleksi Salmenperä
Käsikirjoitus: aleksi Salmenperä
Pääosissa: Ville Virtanen, Pihla Viitala, Lauri Tilkanen
Valmistusmaa: Suomi
Ilmestymisvuosi: 2009
Kesto: 95 min
 
- Mä oon kuullut ääniä.
- No, niihin on lääkkeet.
 
Voimakastahtoinen lakimies Mikael Lindgrenin (Ville Virtanen) ex-vaimo, joka on jättänyt miehensä ja poikansa Danin (Lauri Tilkanen) Danin ollessa vielä hyvin pieni, kuolee. Mikaelin ja tämän ex-vaimon tytär Tilda (Pihla Viitala), jota Dani ei ole oikein kunnolla koskaan nähnyt, muuttaa asumaan Mikaelin kotiin. Tilda ja Dani ystävystyvät ja Mikaelin mielestä he ystävystyvät jopa liian läheisiksi, sillä heidän viettäensä lähestulkoon kaiken aikansa keskenään Mikael alkaa nähdä viitteitä insestistä. Mikael alkaakin kytätä heitä toden teolla, mutta osoittautuvatko hänen epäilyksensä todeksi?

Pahuus selkeästi kiehtoo minua, ainakin mitä tulee kotimaisiin draamaelokuviin. Nimittäin viiden viime vuoden aikana olen tainnut katsoa tasan kaksi kotimaista selkeästi draamaelokuvaa (Jos rakastat oli mielestäni musikaali, ei draama) ja näistä ensimmäinen oli puolivahingossa saatu Paha maa ja nyt siis vuorossa tämä Paha perhe. Toisin sanoen minä en ole liiemmälti kotimaisten elokuvien ystävä, mutta tässä elokuvassa minussa kuitenkin kiinnosti itse aihe, sillä olen pitänyt suomalaista elokuvateollisuutta sen verran munattomana, ettei täällä uskalleta käsitellä tällaisia aiheita ainakaantähän sävyyn. Näin nyt kuitenkin kävi ja elokuva itsessäänkin oli ihan hyvä.

Elokuvaa on monessa lähteessä kutsuttu draamakomediaksi, mutta ei tässä mielestäni ollut varsinaista komediaa nimeksikään, sillä tarina oli täysin draamavetoinen ilman selvää huumorin viljelyä. Moiseen genrejaotteluun antaa oikeastaan aihetta ainoastaan tarinan keskiössä oleva Mikael, joka ei ole niinkään koominen kuin tragikoominen hahmo. Vaikka itsekin naureskelin Mikaelin epäillyille, niin hän ei minusta ollut lainkaan hauska hahnmo, vaan pikemminkin surullinen. Hänen alati kasvava (mahdollinen) vainoharhaisuutensa oli nimittäin sitä sorttia, että en minä kyennyt näkemään häntä komediallisena hahmona, vaikka tämän vainoharhaisuuden vuoksi elokuvaa olikin kiva seurata. Vielä kivemmaksi tämän teki se tosiasia, ettei Tildan ja Danin suhteen todellista syvyyttä paljastettu katsojallekaan, mikä jätti siten asian katsojan itsensä pääteltäväkseen. Niin ja kun joku kysyisi kuitenkin minun mielipidettäni asiasta, niin ei, en usko, että heidän välillä oli mitään läheistä sisarussuhdetta enempää, vaikka yksi hyvin lyhyt suudelma nähtiinkin. Tämä Danin kaappaus olikin jo vähän sitä luokkaa, minkä mielestäni olisi voinut jättää kokonaan pois, kuten myös lopun rengasvaihtokohtauksenkin, sillä sen tarkoituksena oli selvästikin vain antaa Mikaelin pitää oma loppumonologinsa jollekin sen sijaan, että olisi puhunut vain itsekseen. Sen sijaan tämä Mikaelin vaimon (Vera Kiiskinen) ajaminen hotelliin oli ihan kiva sivujuonne.

Ville Virtanen kyllä oli tämän elokuvan herra ja hidalgo ja hänen roolisuorituksensa takia elokuva oli näinkin kiinnostava, sillä hän onnistui hyvin esittämään miestä, joka on vähitellen menettämässä järkensä lastensa toilailujen takia. Häntä ei siten ajatellutkaan lainkaan Ville Virtasena, vaan nimenomaan Mikael Lindgreninä. Muista näyttelijöistä ei ole sen kummemmin mitään sanottavaa, paitsi että tietyistä kuvakulmista kuvattuna Lauri Tilkanen olisi käynyt nuoresta Jasper Pääkkösestä tai nyt Salatuissa elämissä Sampoa näyttelevästä Sampsa Tuomalasta.

Pisteitä: 3,5/5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti