tiistai 8. joulukuuta 2009

Tyttö kellarissa

Alkuperäinen nimi: Dungeon Girl
Ohjaus: Ulli Lommel
Käsikirjoitus: Ulli Lommel
Pääosissa: Wendi Jean Linn, Günther Ziegler, Gwen Trevathan
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Ilmestymisvuosi: 2008

Kesto: 81 min

- Am I a witch?
- You are a witch.
 
Epätyydyttävää elämää viettänyt Schatzy Melnick (Wendi Jean Linn) siepataan kotinsa pihalta; hän ei tee vastarintaa. Sieppaaja (Günther Ziegler) on yksinäistä elämää viettävä uskovainen mies, joka ei ainakaan päällisin puolin näytä tekevän Schatzylle pahaa. Heidän välilleen syntyy hyvin erikoinen suhde, mutta onko Schatzylla mahdollisuutta paeta sieppaajaltaan? Haluaako hän edes sitä?

Dark Label -sarjassa neljäntenä katseluvuorossa (järjestysnumeroltaan toinen) ollut Tyttö kellarissa pohjautuu hyvin löyhästi maailmaa kuohuttaneeseen Natascha Kampuschin sieppausdraamaan. Elokuva ei ole paljon positiivista mainetta niittänyt, vaan sitä on monesti sanottu huonoimmaksi elokuvaksi koskaan ja IMDB:n pisteetkin ovat tällä hetkellä vain 1.6 ja minä toisaalta ymmärrän syyt noin alhaisiin tuomioihin, mutta toisaalta sitten minä pidän tätä selvästi mainettaan parempana elokuvana.

Elokuva nosti ilmoille vähän samanlaisia kysymyksiä kuin aikoinaan Marttyyrit; jälkimmäisen kohdalla toki tuotanto oli hoidettu selvästi ammattimaisemmin. Saako tällaisesta elokuvasta pitää? Jos saa ja jos pitää, niin kertooko se jotain erityistä katsojasta? Tyttö kellarissa nimittäin oli kuvottava, sairas, karmaiseva, ahdistava ja liuta muita negatiivisia adjektiiveja, mutta jokin tässä oli, mikä liimasi ruudun eteen. Elokuva oli jopa ärsyttävyyteen asti itseään toistava, kun samoja (outoja) kuvasarjoja toistettiiin kerta toisensa jälkeen, kuten esimerkiksi sieppaajaan noitapuheet sekä hänen nuken panemisensa, josta en oikein ymmärtänyt, mitä siinä haettiin; kenties jotain sairasta symboliikkaa tai vastaavaa? Mene ja tiedä. Varsinaista tarinaa ei elokuvassa kuitenkaan ollut, vaan keskityttiin lähinnä seuraamaan Schatzyn mielenliikkeitä sieppaajansa kynsissä eri tilanteissa. Tuntui kuin olisi katsonut halvalla tuotettua pornoelokuvaa, jossa ei kuitenkaan pornoa ollut. Siitä huolimatta tällainen kaltaiseni tarinavetoisten elokuvien suuri ystävä löysi elokuvasta mielenkiintoa. Miksi? No, en tiedä varmasti itsekään, mutta ainakin yritin päästä Schatzyn pään sisälle ja mielestäni onnistuin siinä aika hyvin. Kaikki nähdyt (sekavat) välähdyksenpätkät kun jollain sairaalla tavalla tuntui kytkeytyvän siihen, miltä Schatzystä itsestään tuntui sieppaajan armoilla ollessa. Pohdin pitkin elokuvaa sitä, miten itse käyttäytyisin/ajattelisin vastaavassa tilanteessa ja omat kuvitelmani yhdistettynä tv-ruudulla nähtyyn loivat yhdessä sellaisen elokuvaelämyksen, että samaistuminen Schatzyyn kävi helposti ja siten hänen ajatuksenkulkuaan oli helpompi ymmärtää aina lopun mielenmuutosta myöten. Tietenkin yksi mielenkiintoa lisännyt seikka oli se, että elokuva kuitenkin pohjautuu tositarinaan, vaikkakin sitten hyvin löyhästi (toistanpa nyt itseäni). Minua oikeasti ahdisti läpi elokuvan, mikä on tietenkin aina vain positiivista kauhuelokuvaa katsellessa. Jotenkin nämä sieppaajan ”noitatakaumat” ja Schatzyn lapsuudenmuistot sen sijaan eivät oikein istuneet elokuvaan, ainakaan sen lapsuudenrakkauden osalta.

Näyttelijät olivat toisaalta välillä kuin jo mainitusta pornoelokuvasta, mutta toisaalta varsinkin sieppaajasta huokui tietty uskottavuuden tuntu. Myös Wendi Jean Linn oli ihan hyvä, vaikka toisaalta hän oli hieman turhankin vähäeleinen.

Mitä tulee sitten ohjaaja Ulli Lommeliin, niin kuulemma hänellä on tapana kuvata samantyylisiä elokuvia ja minun täytyy myöntää, että jollain sairaalla tavalla Tyttö kellarissa herätti uteliaisuuden herran muita elokuvia kohtaan, mutta toisaalta: haluanko minä oikeasti nähdä niitä?

Pisteitä: 3/5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti