Alkuperäinen nimi: Rottweiler
Ohjaus: Brian Yuzna
Käsikirjoitus: Miguel Tejada Flores
Pääosissa: William Miller, Irene Montalà, Paulina Gálvez
Valmistusmaa: Espanja
Ilmestymisvuosi: 2004
Kesto: 91 min
- What is it?
- It's a rottweiler.
Dante (William Miller) on mukana vankijoukossa, joka lähetetään
työtehtävään jonnekin maastoon. Jotain tapahtuu ja Dante päättää käyttää
tapahtuman aiheuttaman hämmennyksen hyväkseen ja pakenee miehen kanssa,
joka on kahlittuna häneen ja hänen peräänsä lähetetään vartijat ja
koirat. Vapauduttuaan kahletoveristaan hän pakenee ja kauas, mutta yksi
vartija ja rottweiler saa Danten kiinni. Saatuaan tilaisuuden hän tappaa
sekä vartijan että rottweilerin ja jatkaa pakoaan, mutta ennen pitkää
hän saa huomata, että rottweiler onkin herännyt uudestaan henkiin...
Tämä kuudes Dark Label -elokuva (nyt tästä lähtien on aina
järjestysnumerokin sama) on kovin hämmentävä tapaus, eikä vain siksi,
että elokuva on espanjalainen, mutta puhuttu englanniksi, eikä kyseessä
ole edes dubbaus. Rottweiler nimittäin onnistuu olemaan kaikkea muuta kuin hyvä elokuva, mutta kuitenkaan tämä ei onnistunut varsinaisesti puuduttamaan.
Tarina nimittäin oli ihan onneton. Okei, pakenemista oli ihan kiva
katsoa noin aluksi, mutta kun koko ajan tuotiin eteen uusia ihmisiä ja
siten uusia uhreja rottweilerille, niin ei hyvä. Tähän kun lisää sitten
tämän koiran olemuksen varsinkin loppuvaiheessa, niin ei voi kuin sanoa,
että aikamoinen pannukakku kyllä on kyseessä. Kun nyt olisi oltu
loppuelokuva niiden ihmisten seurassa, jotka Dante tapaa ihan
ensimmäiseksi tapettuaan seuraajansa, niin tästä olisikin (ehkä) voinut
tulla jotain edes vähän parempaa, mutta ei. Siirryttiin vain paikasta
toiseen ihan päättömästi ja oltiin muka niin koko ajan joutumassa koiran
hampaisiin, vaikka selvää oli, ettei Dante jää vielä pitkiin aikoihin
kiinni. Takaumajaksotkin olivat myöskin todella mielenkiinnottomia, eikä
antaneet elokuvalle oikein mitään muuta kuin kestoa. Alussa siis jaksoi
vielä uskoa jollain tapaa elokuvaan, mutta tämä rottweiler oli tehty
niin joksikin Ilmestyskirjan pedoksi, ettei elokuvasta millään hyvällä
tahdollakaan voisi sanoa sen olevan hyvä. Elokuva jätti minut täysin
kylmäksi niin hvvässä kuin pahassa. Elokuvan katselu nimittäin ei
herättänyt minussa minkäänlaista iloa, jännitystä, hymyä tai mitään
muutakaan positiivista, mutta sitten taas ei myöskään inhoa,
ärsyyntymistä, (varsinaista) tylsistymistä tai muuta negatiivista. Olo
oli koko ajan vain sellainen, että ”katsonpa tässä nyt tämän
puolitoistatuntisen pätkän ja sitten siirryn tekemään jotain muuta”.
Tästä johtuen en siten voinutkaan ihan pohjapisteitä antaa, vaikka
toisaalta mieli olisikin tehnyt.
William Miller oli oikeastaan elokuvan ainoa todellinen päähenkilö
muiden ollessa lähinnä suupaloja tai muuten vähän nähtyjä
sivuhenkilöitä. Ensimmäiseksi pistin merkille, että Millerin hahmo Dante
toi välillä kyllä mieleen Lostin Sawyerin, mutta vain vähän.
Näyttelijänä Miller oli kyllä suunnilleen niin hyvä kuin tällaisessa
tekeleessä on mahdollista olla, mutta ei sen enempää. Alaston Miller oli
kyllä ihan mieluisa näky.
Pisteitä: 2/5
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti