torstai 10. joulukuuta 2009

Rottweiler

Alkuperäinen nimi: Rottweiler
Ohjaus: Brian Yuzna
Käsikirjoitus: Miguel Tejada Flores
Pääosissa: William Miller, Irene Montalà, Paulina Gálvez
Valmistusmaa: Espanja
Ilmestymisvuosi: 2004

Kesto: 91 min

- What is it?
- It's a rottweiler.
 
Dante (William Miller) on mukana vankijoukossa, joka lähetetään työtehtävään jonnekin maastoon. Jotain tapahtuu ja Dante päättää käyttää tapahtuman aiheuttaman hämmennyksen hyväkseen ja pakenee miehen kanssa, joka on kahlittuna häneen ja hänen peräänsä lähetetään vartijat ja koirat. Vapauduttuaan kahletoveristaan hän pakenee ja kauas, mutta yksi vartija ja rottweiler saa Danten kiinni. Saatuaan tilaisuuden hän tappaa sekä vartijan että rottweilerin ja jatkaa pakoaan, mutta ennen pitkää hän saa huomata, että rottweiler onkin herännyt uudestaan henkiin...

Tämä kuudes Dark Label -elokuva (nyt tästä lähtien on aina järjestysnumerokin sama) on kovin hämmentävä tapaus, eikä vain siksi, että elokuva on espanjalainen, mutta puhuttu englanniksi, eikä kyseessä ole edes dubbaus. Rottweiler nimittäin onnistuu olemaan kaikkea muuta kuin hyvä elokuva, mutta kuitenkaan tämä ei onnistunut varsinaisesti puuduttamaan.

Tarina nimittäin oli ihan onneton. Okei, pakenemista oli ihan kiva katsoa noin aluksi, mutta kun koko ajan tuotiin eteen uusia ihmisiä ja siten uusia uhreja rottweilerille, niin ei hyvä. Tähän kun lisää sitten tämän koiran olemuksen varsinkin loppuvaiheessa, niin ei voi kuin sanoa, että aikamoinen pannukakku kyllä on kyseessä. Kun nyt olisi oltu loppuelokuva niiden ihmisten seurassa, jotka Dante tapaa ihan ensimmäiseksi tapettuaan seuraajansa, niin tästä olisikin (ehkä) voinut tulla jotain edes vähän parempaa, mutta ei. Siirryttiin vain paikasta toiseen ihan päättömästi ja oltiin muka niin koko ajan joutumassa koiran hampaisiin, vaikka selvää oli, ettei Dante jää vielä pitkiin aikoihin kiinni. Takaumajaksotkin olivat myöskin todella mielenkiinnottomia, eikä antaneet elokuvalle oikein mitään muuta kuin kestoa. Alussa siis jaksoi vielä uskoa jollain tapaa elokuvaan, mutta tämä rottweiler oli tehty niin joksikin Ilmestyskirjan pedoksi, ettei elokuvasta millään hyvällä tahdollakaan voisi sanoa sen olevan hyvä. Elokuva jätti minut täysin kylmäksi niin hvvässä kuin pahassa. Elokuvan katselu nimittäin ei herättänyt minussa minkäänlaista iloa, jännitystä, hymyä tai mitään muutakaan positiivista, mutta sitten taas ei myöskään inhoa, ärsyyntymistä, (varsinaista) tylsistymistä tai muuta negatiivista. Olo oli koko ajan vain sellainen, että ”katsonpa tässä nyt tämän puolitoistatuntisen pätkän ja sitten siirryn tekemään jotain muuta”. Tästä johtuen en siten voinutkaan ihan pohjapisteitä antaa, vaikka toisaalta mieli olisikin tehnyt.

William Miller oli oikeastaan elokuvan ainoa todellinen päähenkilö muiden ollessa lähinnä suupaloja tai muuten vähän nähtyjä sivuhenkilöitä. Ensimmäiseksi pistin merkille, että Millerin hahmo Dante toi välillä kyllä mieleen Lostin Sawyerin, mutta vain vähän. Näyttelijänä Miller oli kyllä suunnilleen niin hyvä kuin tällaisessa tekeleessä on mahdollista olla, mutta ei sen enempää. Alaston Miller oli kyllä ihan mieluisa näky.

Pisteitä: 2/5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti