torstai 17. joulukuuta 2009

Project 1001, osa 56/1001: Platoon - Nuoret sotilaat

Alkuperäinen nimi: Platoon
Ohjaus: Oliver Stone
Käsikirjoitus: Oliver Stone
Pääosissa: Charlie Sheen, Tom Berenger, Willem Dafoe
Valmistusmaa: Iso-Britannia, Yhdysvallat
Ilmestymisvuosi: 1986

Kesto: 114 min

- What happened today was just the beginning. We're gonna lose this war.
- Come on! You really think so? Us?
- We've been kicking other peoples asses for so long I figured it's time we got ours kicked.
 
Chris Taylor (Charlie Sheen) saapuu vapaaehtoisena Vietnamiin totaalisena märkäkorvana, jonka tarkoituksena on viettää Vietnamissa vuosi. Hyvin pian hän kuitenkin toteaa, että Vietnam on yksi helvetti ja ei mene kuin muutama viikko, kun hän tahtoisi jo pois, mikä ei tietenkään onnistu kesken kaiken. Niinpä hän joutuu kokemaan monet sodan tuskat pataljoonansa kanssa ja hän saa huomata, ettei vihollinen väijy vain viidakoiden kätköissä, vaan on lähempänä kuin ensin arvaisikaan...
Tämä elokuva aloittaa ”epävirallisesti” Project 1001 -putken, joka kestää pienin katkoksin nyt... noh, jonkin aikaa. Muutamia pieniä katkoksia tässä tulee DVD-elokuvien osalta (elokuvateatterissa tulee kanssa pompittua tämän tästä), mutta pääosin tässä tulen sivistämään itseäni 1001 elokuvaa -kirjan elokuvilla seuraavat viikot, mitä kotikatseluun tulee.

Oliver Stonen Vietnam-trilogian avauselokuva Platoon – Nuoret sotilaat sopii enemmän kuin hyvin tämän putken aloittajaksi, sillä ainakaan missään nimessä huono elokuva ei ole kyseessä. Jos pitäisi verrata muihin näkemiini suuriin Vietnam-elokuviin, niin kyllä tämä Francis Ford Coppolan Ilmestyskirja.Nytin voittaa, mutta sitten taas ei ihan yhtä hyvä kuin Full Metal Jacket, vaan sijoittuu johonkin näiden kahden elokuvan välimaastoon.

Aloitetaan siitä mieleenjäävimmästä asiasta eli pituudesta. Elokuva nimittäin oli nimittäin lyhyempi kuin miltä se tuntui, mutta tämä ei tarkoita sitä, että elokuva olisi ollut jotenkin pitkäveteinen. Matkan varrella nimittäin oli ainakin kaksi paikkaa (en katsonut ajallista kohtaa), jossa elokuvan olisi voinut hyvin jo päättää, eikä tarina oikeastaan olisi kärsinyt juuri yhtään, mutta sen sijaan elokuva vain jatkui ja jatkui. Vähän niin kuin jatkui myös Taylorin ja sotakaveriensa ponnistelut sotatantereilla. Kun yksi taisto oli ohi, ei heidän kärsimyksensä suinkaan ohi olleet, niin kuin niin sotilaat kuin katsojakin saattoivat olettaa, vaan edessä odotti jälleen uusi koitos hieman uudessa ympäristössä. Tämän sinänsä pienen seikan vuoksi jotenkin kykeni pääsemään paremmin sotilaiden pään sisälle ja kun elokuva tuntui katsojalta pitkältä, niin jotenkin välittyi kotikatsomoon myös sotilaiden tunne siitä, että sota todella on pitkä ja (melkein) loputon.

Mitä itse tarinaan tulee, niin kuten olen monesti sanonut, niin sotaelokuvat eivät ole niitä suosikkielokuvia ja niinpä en tästäkään pystynyt ihan täysin rinnoin nauttimaan, vaikka sotakuvaus kaikin puolin tuntuikin varsin realistiselta. Näitä elokuvia kuitenkin vaivaa se (minua aina vaivaava) perusongelma, että vaikka tapahtumat sotakentillä olisi kuinka mielenkiintoisia, niin jotenkin siirryttäessä uuteen taisteluun on jo ehtinyt melkein unohtaa jo edelliset taistelut puhumattakaan siitä, että näitä kohtauksia muistaisi enää seuraavana päivänä. Kyllä, jossain taisteltiin ja menetettiin niin ja niin paljon miehiä ja sitten siirryttiin toiseen paikkaan ja taas tapeltiin. Mieleenpainuvaa? Ei, mutta tarpeeksi hyvää pitääkseen otteensa koko elokuvan ajan.
Lopputaistelukin oli vain yksi (pitkä) taistelu toisten rinnalla, mutta ei juuri sen enempää. Tämä Taylorin tarina oli myöskin ihan mielenkiintoinen, mutta parhaiten hänen päänsä sisälle päästiin oikeastaan näissä kohtauksissa, joissa seurattiin pataljoonan kulkua hänen lukiessaan ääneen isoäidilleen kirjoittamia kirjeitä. Noin muuten Taylorin tarinassa kiinnosti se seikka, että vaikka tiesi hänen palvelusaikansa pituuden, niin ei voinut varmasti tietää, selviääkö hän lopulta hengissä. Taylorin lopun toiminta myös herätti kysymyksen siitä, että tekikö hänen tekemänsä ratkaisu hänestä yhtään sen parempaa ihmistä kuin henkilöstä, jonka toiminnan vuoksi hän ratkaisuunsa päätyi.

Kiva päästä näkemään Charlie Sheen kerrankin vakavassa roolissa, joita en muista häneltä kovin montaa nähneeni vuosien varrella, varsinkin kun hän hoitaa oman osansa varsin kunnioitettavasti. Myös Tom Berenger ja Willem Dafoe olivat ihan hyviä vastapelureita. Muita myöhemmän ajan suosikkinäyttelijöistä nähtiin sivuosissa muun muassa Forest Whitaker ja Johnny Depp.

Pisteitä: 3,5/5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti