keskiviikko 18. marraskuuta 2009

Whatever Works

Alkuperäinen nimi: Whatever Works
Ohjaus: Woody Allen
Käsikirjoitus: Woody Allen
Pääosissa: Larry Davis, Evan Rachel Wood, Patricia Clarkson
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Ilmestymisvuosi: 2009

Kesto: 93 min

- How'd he get that limp?

- He jumped out the window and his suicide didn't work.
- You can't win 'em all.
 
Boris Yellnikoff (Larry Davis) on elämäänsä kyllästynyt, kaikkia ja kaikkea vihaava ikääntyvä nero, joka erosi vaimostaankin (Carolyn McCormick), koska hänen mukaansa liitto oli solmittu järkiperustein, vaikka liitto olikin muuten kunnossa. Eräänä päivänä hän törmää kotikujallaan kotoaan karanneeseen hieman naiiviin nuoreen naiseen Melodie St. Ann Celestineen (Evan Rachel Wood), joka etsii ruokaa ja yösijaa ja joka lopulta mullistaa Borisin elämän...

Nyt täytyy heti myöntää, että minulla on todellinen aukko elokuvayleissivistyksessä, sillä en ollut ennen tätä elokuvaa nähnyt yhtäkään Woody Allenin ohjaamaa elokuvaa, tosin Hannah ja sisaret tuli juuri hommattua, mutta sen katsominen venyy nyt ainakin kuukauden päähän; Allenin olen kyllä nähnyt näyttelemässä ensimmäisessä Casino Royale -elokuvassa, mutta siinä kaikki. Nyt tuli sitten tätäkin aukkoa edes vähän pienennettyä, kun Whatever Works tuli teattereihin.

Suurin syy, miksi innostuin juuri tästä elokuvasta johtui elokuvan trailerista, sillä se tarjosi pari hyvää koukkua: Boris puhui suoraan kameralle ja sitten taas Melodie oli ihanan hauska naiiviutensa vuoksi. No, lopullinen elokuva vastasi toisaalta ihan hyvin odotuksiin, mutta toisaalta odotukset eivät olleetkaan järin korkealla.

Elokuva oli nimittäin juuri niin pikkukiva, harmiton ja viaton kuin olin etukäteen ajatellutkin, minkä vuoksi sitä jaksoikin melko hyvin seurata, mutta sitten taas ei tarjonnut mitään todellisia koukkuja, jotka olisivat nostaneet tämän arvoasteikolla kovinkaan ylös. Juuri sellainen kevyt perjantai-illan elokuva (vaikka katsoinkin tämän nyt tiistaina) kuin mitä lähdin hakemaankin, mutta ei sen enempää. Elokuvan silmiinpistävin tyylikeino eli Borisin kameralle puhuminen oli verrattain hauskaa, mutta tästä vei parhaan terän se fakta, että kaikki muut kuvittelivat hänen puhuvan tyhjyyteen. Mitä tulee sitten Melodieen, niin joo, hän oli juuri niin huvittava tapaus kuin mitä olin kuvitellutkin, joten siltä suunnalta ei tullut varsinaisia yllätyksiä. Tarinasta noin yleensä varsinkin juuri Melodien ja Borisin suhde oli kaikkein mielenkiintoisin ja heidän suhteensa toivoi pysyvän ennalleen niin alussa kuin sitten suhteen syvetessä, mutta ihan näin ei kuitenkaan käynyt. Melodien äidin (Patricia Clarkson) tullessa kuvioihin jo hetken kuvittelin tarinan hieman latistuvan, mutta näin ei käynyt, vaan elokuva jatkui tästäkin omalla kepeällä otteellaan. Tarina ei ollut kuitenkaan todellinen naurupommi, mutta kyllä kuulin suustani tulevan silloin tällöin hymähdyksiä, joten sinänsä en voisi sanoa olevani pettynyt lopputulokseen.

Koska tämä nyt on kuitenkin ensimmäinen näkemäni Allenin elokuva, en voi oikein yhtyä kaikkiin näihin ”Allen näyttelee jälleen kerran itseään (Larry Davisin kautta)” -juttuihin, mutta sen verran kuitenkin voin sanoa, että Larry Davis oli toden totta hupaisa vanhus, eikä Evan Rachel Woodkaan hullumpi ollut. Sen sijaan Melodien vanhemmat tahtoivat jäädä hieman karikatyyrimaisiksi.

Pisteitä: 3/5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti