tiistai 3. marraskuuta 2009

Valkokankaan lemmikit

Alkuperäinen nimi: American Sweethearts
Ohjaus: Joe Roth
Käsikirjoitus: Billy Crystal, Peter Tolan
Pääosissa: John Cusack, Catherine Zeta-Jones, Julia Roberts
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Ilmestymisvuosi: 2001

Kesto: 100 min

- We have a saying, Edward: ”Meck-a-leck-a-hala-vabeem-sala-beem”.

- What is that? Bean salad.
- ”Meck-a-leck-a-hala-vabeem-sala-beem”.
- What does that mean?
- I don't know what it means, it's very old.
 
Eddie (Jon Cusack) ja Gwen (Catherine Zeta-Jones) muodostavat Hollywoodin unelmaparin, joiden yhdessä tekemänsä elokuvat ovat aina suurmenestyksiä. He kuitenkin eroavat ja elokuvastudiolta loppuu menestyselokuvat. Heidän viimeinen yhteinen elokuva on sen ohjaajan (Christopher Walken) käsissä, eikä hän luovuta sitä studiolle, ellei studio järjestä ensi-iltaa tiedotusvälineille ja tiedotusvälineet puolestaan eivät ole kiinnostuneita tulemaan, ellei myös Eddie ja Gweniä saada mukaan...

Valkokankaan lemmikit ovat tällaisia heräteostoksia, joita en yleensä ostaisi, jollei tulisi vastaan tarpeeksi halvalla. Nimi kyllä oli tuttu entuudestaan, mutta juuri muuta en elokuvasta tiennytkään. Eräs tuttavani haukkui tätä aika huonoksi, mutta itse en täysin allekirjoita tätä. Ei, ei tämä mikään mestariteos ollut, mutta hintansa, kolmen euron väärti ehdottomasti.

Jos nyt ajatellaan elokuvaa kokonaisuutena, niin eihän tämä nyt pyörää uudestaan keksinyt, vaan melko tutunomainen tarina tässä oli taustalla. Kuitenkin elokuvaan oli saatu sen verran eloa ja tapahtumia, että tätä loppujen lopuksi katsoi ihan mielellään, vaikka alussa pieniä epäilyksiä olikin. Tiedättehän, sellainen perusharmiton komedia, joka ei loukkaa ketään tai herätä juuri muitakaan tunteita; todelliset huippuhetket uupuivat, mutta ei meno hyytynyt myöskään täysin huonoksi oikein missään vaiheessa. Tässä oli mukavaa varsinkin se, että edes vähän päästettiin elokuvien kulissien taakse. Sillä vaikka tarina olikin täysin fiktiivinen, niin en usko, etteikö kuvatunlaista toimintaa (no, elokuvan panttivangiksi ottamista lukuun ottamatta) tapahtuisi ainakin jossain määrin Hollywoodin ihmemaassa. Myöskin tarinan lopputulos oli kiva, sillä siitä hetkestä asti, kun minulle selvisi Kikin (Julia Roberts) todelliset tunteet, niin toivoin hänelle vain ja ainoastaan hyvää loppua, oli hänen rinnallaan kuka tahansa.

En ollut tätä ostaessani ilmeisesti liiemmin kiinnittänyt huomiota näyttelijävalintoihin, sillä kun DVD pyörähti käyntiin, minulle vasta selvisi, kuinka kova kärkinelikko tässä onkaan (Cusack, Zeta-Jones, Roberts, Billy Crystal). Näistä sanottakoon nyt sen verran, että Roberts ja Crystal kiinnostivat minua paljon enemmän kuin Cusack ja Zeta-Jones, ja onneksi kahta ensimmäistä ei jätettykään vähemmälle huomiolle kuin nämä varsinaiset valkokankaan lemmikit. Roberts oli jälleen kerran ihastuttava, joskin ehkä hieman vähäeleisempi kuin yleensä. Crystalia en pysty enää oikein näkemään muuna kuin Kuplan Jodiena, vaikka ikää olisikin kertynyt jo vaikka kuinka lisää. Sivuhenkilöistä mainittakoon Hank Azaria, joka oli hauska ilmestys, kun on tähän asti nähnyt hänet vain Frendeissä nössönä tiedemiehenä. Niin ja täytyykö Larry Kingin oikeasti tunkea jokaiseen elokuvaan?

Pisteitä: 2,5/5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti