Alkuperäinen nimi: American Sweethearts
Ohjaus: Joe Roth
Käsikirjoitus: Billy Crystal, Peter Tolan
Pääosissa: John Cusack, Catherine Zeta-Jones, Julia Roberts
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Ilmestymisvuosi: 2001
Kesto: 100 min
- We have a saying, Edward: ”Meck-a-leck-a-hala-vabeem-sala-beem”.
- What is that? Bean salad.
- ”Meck-a-leck-a-hala-vabeem-sala-beem”.
- What does that mean?
- I don't know what it means, it's very old.
Eddie (Jon Cusack) ja Gwen (Catherine Zeta-Jones) muodostavat
Hollywoodin unelmaparin, joiden yhdessä tekemänsä elokuvat ovat aina
suurmenestyksiä. He kuitenkin eroavat ja elokuvastudiolta loppuu
menestyselokuvat. Heidän viimeinen yhteinen elokuva on sen ohjaajan
(Christopher Walken) käsissä, eikä hän luovuta sitä studiolle, ellei
studio järjestä ensi-iltaa tiedotusvälineille ja tiedotusvälineet
puolestaan eivät ole kiinnostuneita tulemaan, ellei myös Eddie ja Gweniä
saada mukaan...
Valkokankaan lemmikit ovat tällaisia heräteostoksia, joita en
yleensä ostaisi, jollei tulisi vastaan tarpeeksi halvalla. Nimi kyllä
oli tuttu entuudestaan, mutta juuri muuta en elokuvasta tiennytkään.
Eräs tuttavani haukkui tätä aika huonoksi, mutta itse en täysin
allekirjoita tätä. Ei, ei tämä mikään mestariteos ollut, mutta hintansa,
kolmen euron väärti ehdottomasti.
Jos nyt ajatellaan elokuvaa kokonaisuutena, niin eihän tämä nyt
pyörää uudestaan keksinyt, vaan melko tutunomainen tarina tässä oli
taustalla. Kuitenkin elokuvaan oli saatu sen verran eloa ja tapahtumia,
että tätä loppujen lopuksi katsoi ihan mielellään, vaikka alussa pieniä
epäilyksiä olikin. Tiedättehän, sellainen perusharmiton komedia, joka ei
loukkaa ketään tai herätä juuri muitakaan tunteita; todelliset
huippuhetket uupuivat, mutta ei meno hyytynyt myöskään täysin huonoksi
oikein missään vaiheessa. Tässä oli mukavaa varsinkin se, että edes
vähän päästettiin elokuvien kulissien taakse. Sillä vaikka tarina olikin
täysin fiktiivinen, niin en usko, etteikö kuvatunlaista toimintaa (no,
elokuvan panttivangiksi ottamista lukuun ottamatta) tapahtuisi ainakin
jossain määrin Hollywoodin ihmemaassa. Myöskin tarinan lopputulos oli
kiva, sillä siitä hetkestä asti, kun minulle selvisi Kikin (Julia
Roberts) todelliset tunteet, niin toivoin hänelle vain ja ainoastaan
hyvää loppua, oli hänen rinnallaan kuka tahansa.
En ollut tätä ostaessani ilmeisesti liiemmin kiinnittänyt huomiota
näyttelijävalintoihin, sillä kun DVD pyörähti käyntiin, minulle vasta
selvisi, kuinka kova kärkinelikko tässä onkaan (Cusack, Zeta-Jones,
Roberts, Billy Crystal). Näistä sanottakoon nyt sen verran, että Roberts
ja Crystal kiinnostivat minua paljon enemmän kuin Cusack ja Zeta-Jones,
ja onneksi kahta ensimmäistä ei jätettykään vähemmälle huomiolle kuin
nämä varsinaiset valkokankaan lemmikit. Roberts oli jälleen kerran
ihastuttava, joskin ehkä hieman vähäeleisempi kuin yleensä. Crystalia en
pysty enää oikein näkemään muuna kuin Kuplan Jodiena, vaikka
ikää olisikin kertynyt jo vaikka kuinka lisää. Sivuhenkilöistä
mainittakoon Hank Azaria, joka oli hauska ilmestys, kun on tähän asti
nähnyt hänet vain Frendeissä nössönä tiedemiehenä. Niin ja täytyykö Larry Kingin oikeasti tunkea jokaiseen elokuvaan?
Pisteitä: 2,5/5
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti