perjantai 13. marraskuuta 2009

Project 1001, osa 53/1001: Kummisetä II

Alkuperäinen nimi: The Godfather, Part II
Ohjaus: Francis Ford Coppola
Käsikirjoitus: Mario Puzo, Francis Ford Coppola
Pääosissa: Al Pacino, Robert Duvall, Diane Keaton
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Ilmestymisvuosi: 1974
Kesto: 192 min


- There are many things my father taught me here in this room. He taught me: keep your friends close, but your enemies closer.

 
Corleonen suvun tarina jatkuu vuodessa 1958. Nyt Corleonen suku Michael (Al Pacino) etunenässään on suunnannut nokkansa New Yorkista Nevadaan, johon he ovat asettautuneet asumaan. Michaelin poika Anthony (James Gounaris) viettää ensimmäistä konfirmaatiotilaisuuttaan ja sitä juhlistetaan sitten suuresti. Michael ei malta olla tekemättä bisnestä myös juhlissa, vaan hän tapaa yhden jos toisenkin "bisnestutun". Päivän laskeutuessa yöhön Michael ja vaimonsa Kay (Diane Keaton) joutuvat murhayrityksen kohteiksi. Kun Michael pääsee syyllisten jäljille, hän saa huomata, että syylliset saattavat löytyä lähempää kuin hän toivoisikaan...

En ole varma, olenko koskaan katsonut Kummisedän toista tai kolmatta osaa, vaikka ensimmäisen osan olenkin nähnyt (nyt) kahdesti. Ensimmäisestä osasta pidin aika paljon ja niinpä odotukset olivat tähän toiseen osaan nähden korkealla, mutta ihan samaan ei ylletty, vaikka totuuden nimissä onkin sanottava, ettei tämä toinenkaan osa missään nimessä huono ollut.

Tarina jakautuu osittain kahteen osaan, vaikka pääpaino pidetäänkin 1950-luvun lopun tapahtumissa. Nimittäin Michaelin ja luottojoukkonsa seikkailujen ohessa seurataan nuoren Vito Corleonen (aikuinen Vito Robert De Niro) matkaa Sisiliasta New Yorkin mafian johtajaksi. Sinänsä näiden tarinoiden rinnakkainen seuraaminen ei ollut vaikeaa, sillä siirryttäessä toiseen aikaan hyvin nopeasti tuli miljööstä ilmi, että nyt on vaihdettu aikaa.

Jos nyt aletaan käymään tätä läpi näistä varhaisemmista tapahtumista eli Viton seikkailuista, niin olen kyllä sitä mieltä, että elokuva olisi tullut lähes tulkoon toimeen ilman sitäkin. Myönnän, että ensin ajattelin tapahtumien johtuvan siitä, että haluttiin tavalla tai toisella Marlon Brando jälleen mukaan kuvioihin, mutta näin ei ollutkaan, sillä Brandoa ei tässä elokuvassa näkynyt. Minusta Corleonen mafian alkutahdit oli taustoitettu sinänsä ihan mielenkiintoisesti, mutta eivät kokonaisuuden kannalta tuntuneet kovin tarpeellisilta tietää; ehkä Viton vanhempien kohtaloa lukuun ottamatta. Se vihoviimeinen takaumajakso varsinkin tuntui turhalta ja Viton katoilla kuljeskelu hieman tönköltä.

Mitä tulee sitten päätarinaan, niin kovin samanlaisia polkuja tallataan verrattaessa ensimmäiseen osaan. Ensin on juhlat, jossa don tekee päätöksiään, on murhayritys, joka vie donin hetkeksi maan alle ja on lopulta tilinteon hetki monessakin mielessä. Ei sillä, tämä kaikki on kerrottu varsin mielenkiintoisesti, eikä tarinaa sinänsä voi missään nimessä väittää samanlaiseksi kuin ensimmäisessä osassa, vaikka samoja teemoja mukana onkin. Lisäksi soppaan on lisätty paljon uutta, joista vähäisin ei ole sinänsä aika puskista tullut oikeudenkäynti. Näissä mafiajutuissa on aina se jännite mukana, että onko mukana pettureita ja jos on, niin keitä kaikkia siinä on mukana ja niinpä tässäkin sai pitkän tovin jännittää, että kuka pettää ja ketä. Menin välillä hieman sekaisin jopa siitä, ketä tai keitä Michael ihan oikeasti epäili pettureiksi. Noin yleisesti ottaen tämä päätarina oli ihan kivaa seurattavaa; varsinkin Kuuba-jakso oli tapahtumien suhteen nautittavaa katsottavaa, kun nyt kuitenkin muistetaan se tosiasia, että mafialla tosiaan oli niitä yhteyksiä Kuubaan. Noin pelkkää tämän elokuvan tarinaa ajateltuna kyseessä oli selvästi elokuvan parasta antia. Kun sitten oltiin Yhdysvaltain maaperällä, niin vaikka hyviä hetkiä mahtui sinnekin, niin tietty ennalta-arvattavuus ja tutunoloisuus latisti hieman kokonaisarviota.

Niin 1900-luvun alkupuolen kuin 1960-luvun vaihteen tapahtumat oli kuvattu hyvin, kuten Coppolalta ja Kummisetä-elokuvalta voikin odottaa, joten sen puoleen ei valittamista ollut. Päinvastoin tämä kuvaus nosti elokuvan miellyttävyyskerrointa jonkin verran, joskaan Coppolan raskas kuvaustyyli ei tällä kertaa täysin voittanut puolelleen.

Näyttelijät suoriutuivat jälleen kerran hyvin rooleistaan, joten ei roolisuorituksista sen enempään. Nyt Michaelissa oli edellistä osaa enemmän nähtävillä Al Pacinoa kuin ensimmäisessä osassa, vaikka elokuvien välissä onkin vain kaksi vuotta. Robert De Niroa ei häneksi itsekseen tahtonut tunnistaa, joskaan en tiennyt hänen näyttelevän nuorta Vitoa ennen kuin vasta elokuvan jälkeen. Sinänsä ihan kiva, että tähän osaan oli saatu näinkin monta ensimmäisestä osasta tuttua näyttelijää.

Pisteitä: 3,5/5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti