Alkuperäinen nimi: The Godfather, Part II
Ohjaus: Francis Ford Coppola
Käsikirjoitus: Mario Puzo, Francis Ford Coppola
Pääosissa: Al Pacino, Robert Duvall, Diane Keaton
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Ilmestymisvuosi: 1974
Kesto: 192 min
- There are many things my father taught me here in this room. He taught me: keep your friends close, but your enemies closer.
Corleonen suvun tarina jatkuu vuodessa 1958. Nyt Corleonen suku
Michael (Al Pacino) etunenässään on suunnannut nokkansa New Yorkista
Nevadaan, johon he ovat asettautuneet asumaan. Michaelin poika Anthony
(James Gounaris) viettää ensimmäistä konfirmaatiotilaisuuttaan ja sitä
juhlistetaan sitten suuresti. Michael ei malta olla tekemättä bisnestä
myös juhlissa, vaan hän tapaa yhden jos toisenkin "bisnestutun". Päivän
laskeutuessa yöhön Michael ja vaimonsa Kay (Diane Keaton) joutuvat
murhayrityksen kohteiksi. Kun Michael pääsee syyllisten jäljille, hän
saa huomata, että syylliset saattavat löytyä lähempää kuin hän
toivoisikaan...
En ole varma, olenko koskaan katsonut Kummisedän toista tai
kolmatta osaa, vaikka ensimmäisen osan olenkin nähnyt (nyt) kahdesti.
Ensimmäisestä osasta pidin aika paljon ja niinpä odotukset olivat tähän
toiseen osaan nähden korkealla, mutta ihan samaan ei ylletty, vaikka
totuuden nimissä onkin sanottava, ettei tämä toinenkaan osa missään
nimessä huono ollut.
Tarina jakautuu osittain kahteen osaan, vaikka pääpaino pidetäänkin
1950-luvun lopun tapahtumissa. Nimittäin Michaelin ja luottojoukkonsa
seikkailujen ohessa seurataan nuoren Vito Corleonen (aikuinen Vito
Robert De Niro) matkaa Sisiliasta New Yorkin mafian johtajaksi. Sinänsä
näiden tarinoiden rinnakkainen seuraaminen ei ollut vaikeaa, sillä
siirryttäessä toiseen aikaan hyvin nopeasti tuli miljööstä ilmi, että
nyt on vaihdettu aikaa.
Jos nyt aletaan käymään tätä läpi näistä varhaisemmista tapahtumista
eli Viton seikkailuista, niin olen kyllä sitä mieltä, että elokuva olisi
tullut lähes tulkoon toimeen ilman sitäkin. Myönnän, että ensin
ajattelin tapahtumien johtuvan siitä, että haluttiin tavalla tai
toisella Marlon Brando jälleen mukaan kuvioihin, mutta näin ei
ollutkaan, sillä Brandoa ei tässä elokuvassa näkynyt. Minusta Corleonen
mafian alkutahdit oli taustoitettu sinänsä ihan mielenkiintoisesti,
mutta eivät kokonaisuuden kannalta tuntuneet kovin tarpeellisilta
tietää; ehkä Viton vanhempien kohtaloa lukuun ottamatta. Se
vihoviimeinen takaumajakso varsinkin tuntui turhalta ja Viton katoilla
kuljeskelu hieman tönköltä.
Mitä tulee sitten päätarinaan, niin kovin samanlaisia polkuja
tallataan verrattaessa ensimmäiseen osaan. Ensin on juhlat, jossa don
tekee päätöksiään, on murhayritys, joka vie donin hetkeksi maan alle ja
on lopulta tilinteon hetki monessakin mielessä. Ei sillä, tämä kaikki on
kerrottu varsin mielenkiintoisesti, eikä tarinaa sinänsä voi missään
nimessä väittää samanlaiseksi kuin ensimmäisessä osassa, vaikka samoja
teemoja mukana onkin. Lisäksi soppaan on lisätty paljon uutta, joista
vähäisin ei ole sinänsä aika puskista tullut oikeudenkäynti. Näissä
mafiajutuissa on aina se jännite mukana, että onko mukana pettureita ja
jos on, niin keitä kaikkia siinä on mukana ja niinpä tässäkin sai pitkän
tovin jännittää, että kuka pettää ja ketä. Menin välillä hieman
sekaisin jopa siitä, ketä tai keitä Michael ihan oikeasti epäili
pettureiksi. Noin yleisesti ottaen tämä päätarina oli ihan kivaa
seurattavaa; varsinkin Kuuba-jakso oli tapahtumien suhteen nautittavaa
katsottavaa, kun nyt kuitenkin muistetaan se tosiasia, että mafialla
tosiaan oli niitä yhteyksiä Kuubaan. Noin pelkkää tämän elokuvan tarinaa
ajateltuna kyseessä oli selvästi elokuvan parasta antia. Kun sitten
oltiin Yhdysvaltain maaperällä, niin vaikka hyviä hetkiä mahtui
sinnekin, niin tietty ennalta-arvattavuus ja tutunoloisuus latisti
hieman kokonaisarviota.
Niin 1900-luvun alkupuolen kuin 1960-luvun vaihteen tapahtumat oli
kuvattu hyvin, kuten Coppolalta ja Kummisetä-elokuvalta voikin odottaa,
joten sen puoleen ei valittamista ollut. Päinvastoin tämä kuvaus nosti
elokuvan miellyttävyyskerrointa jonkin verran, joskaan Coppolan raskas
kuvaustyyli ei tällä kertaa täysin voittanut puolelleen.
Näyttelijät suoriutuivat jälleen kerran hyvin rooleistaan, joten ei
roolisuorituksista sen enempään. Nyt Michaelissa oli edellistä osaa
enemmän nähtävillä Al Pacinoa kuin ensimmäisessä osassa, vaikka
elokuvien välissä onkin vain kaksi vuotta. Robert De Niroa ei häneksi
itsekseen tahtonut tunnistaa, joskaan en tiennyt hänen näyttelevän
nuorta Vitoa ennen kuin vasta elokuvan jälkeen. Sinänsä ihan kiva, että
tähän osaan oli saatu näinkin monta ensimmäisestä osasta tuttua
näyttelijää.
Pisteitä: 3,5/5
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti