Alkuperäinen nimi: Paranormal Activity
Ohjaus: Oren Peli
Käsikirjoitus: Oren Peli
Pääosissa: Katie Featherston, Micah Sloat, Mark Fredricks
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Ilmestymisvuosi: 2007
Kesto: 88 min
- You're screaming like that over a spider?
- Well, yeah... did you go run and get the camera first?
Katien (Katie Featherston) perässä on ollut kummitus/henki/demoni
tämän lapsuudesta asti, eikä tämä jätä häntä rauhaan edes kun hän
muuttaa yhteen poikaystävänsä Micahin (Micah Sloat) kanssa. Micah hommaa
kameran, jolla hän alkaa taltioida talon tapahtumia, vaikka Katie
suhtautuukin kameraan hieman penseästi. Aluksi kaikki sujuu ihan hyvin,
mutta vähä vähältä kummitus antaa kuulua itsestään ja mitä kauemmin
Katie ja Micah viettävät aikaa talossa, sitä kovemmiksi tulee
kummituksen keinot...
Hei! Oletko todellinen untuvikko kauhuelokuvien puolella, mutta
haluaisit alkaa katsoa niitä? Siinä tapauksessa varmaan olet jo
törmännyt Paranormal Activityn mainoslauseeseen "Kaikkien aikojen
pelottavin elokuva" ja ajatellut, että tuo onkin hyvä elokuva aloittaa
kauhuelokuvaharrastus? Jos näin on, täytyy pudottaa sinut takaisin
maanpinnalle, sillä tämän elokuvan katsottuasi saattaisit jättää koko
harrastuksen aloittamatta, koska ajattelisit, että jos tässä kerran oli
pelottavin elokuva ikinä, niin eipä mene hyvin kauhuelokuvien saralla.
Niin, aloitetaan nyt elokuvan hyvistä puolista. Käsivarakameralla
kuvaaminen on aina (tarkoituksellisen) kömpelön näköistä, mutta tässä
elokuvassa se ei haittaa, sillä varsinaista kauhuilua ei aloiteta liian
äkkiä, vaan katsojan annetaan rauhallisesti totuttautua kuvaustyyliin
ennen kuin kunnon säikyttely aloitetaan. Kovin aidoilta vaikuttavan
pääparin yhteiseloa ja taustoja käydään läpi tässä alkuvaiheessa
mielenkiintoisella otteella ja tulos on siltä osin hyvä. Oikeastaan
näyttelijät tuntuvat reaktioineen kaikkien säikyttelyjen osalta
aidoilta, eikä niinkään elokuvan päähenkilöiltä, mikä tuli esille
varsinkin näissä kiireisissä tilanteissa, joissa kamera joko otettiin
mukaan tai jätettiin ottamatta.
Elokuvassa on vain yksi iso vika: se ei juurikaan pelota. Hyvän
kauhuelokuvan piirre on siinä, että kaikki tulevat kauheudet tulevat
jollain tavalla yllätyksenä, eikä katsoja voi täysin aavistaa, mitä
tapahtuu milloinkin. Tässä elokuvassa kaikki oli toisin, sillä tuntui
suorastaan alleviivaamisen meiningiltä se, että kun tuli yö, jotain
väistämättä tapahtui. Sitten taas päiväsaikaan puitiin yön tapahtumia ja
yritettiin selvittää demonin olemassaolon syitä ja silloin ei
tapahtunut pääsääntöisesti mitään. Joskin tähänkin oli yksi poikkeus ja
silloin minäkin jopa hätkähdin, vaikka aika pienestä säikyttelystä
olikin kyse. Okei, tasapuolisuuden nimissä on kuitenkin sanottava, että
leffasalissa oli ainakin teinityttöjä, jotka tuntuivat säikähtävän tämän
tästä, mutta minua ei juuri pelottanut, vaikka toki pienellä
jännityksellä (turhaan) odotin tulevia säikyttelyjä. Toiseksi viimeisen
yön jälkeisistä tapahtumista en tajua sitä, miten Micah antoi niin
helposti periksi Katielle. Loppuratkaisun tullessa säikähdin ehkä myös
vähäsen, kun se tuli tietyllä tapaa niin äkkiä. Noin yleisesti lopusta
sanottakoon sen verran, että lopun aavisti jo ennen kuin elokuva ehti
alkaakaan; kun on nähnyt yhden käsivarakameralla kuvatun kauhuelokuvan
lopun, on nähnyt (ilmeisesti) ne kaikki. Noin muutenkin elokuvassa
jätettiin ihan liian paljon avoimia kysymyksiä ja niistä tärkeimpänä
tietenkin tämä demonin henkilöllisyys.
Näyttelijät olivat onnistuneita ja tuntuivat läpi elokuvan aidoilta,
mistä on kiittäminen pääparin keskinäinen läpänheitto, joka tuntui hyvin
ominaiselta seurustelevalle (tai avio)parille. Muutenkin kaksikon
läheisemmät hetket tuntuivat hyvin aidoilta, oli kamera kädessä tai
vähän kauempana. Katie oli myös hyvä näytellessään pelästynyttä. Tämä
elokuvahan meinattiin hyllyttää tällaisenaan ja oliko peräti Steven
Spielberg, joka halusi tehdä elokuvasta kunnon Hollywood-pätkän, mutta
näin ei tapahtunut. Jos tämä Hollywood-versio olisi tullut, niin Katien
olisi voinut helposti korvata 24-sarjassa Chloea näytellyt Mary Lynn
Rajskub, niin samankaltaisia ovat molemmat.
Niin ja ihan vinkkinä elokuvayhtiöiden PR-osastoille: Jos mainostatte
elokuvaa "kaikkien aikojen pelottavimmaksi elokuvaksi", niin koittakaa
nyt hyvänen aika sentään saada elokuvalle K-18 -merkintä. Mainoslause ei
ole kovin vakuuttava K-15 -merkinnällä. Tosin kun tämän elokuvan saamat
pisteet tulevat (pääosin) hahmojen aitoudesta ja mielenkiintoisuudesta,
eipä (epäonnistuneista) säikyttelyistä, pitäisikö melkein tehdä valitus
kuluttajaneuvontaan selvästi harhaanjohtavasta mainonnasta? No, jos en
kuitenkaan, mutta sinänsä ihan hyvä mainoslause, sillä kuinkahan moni
olisi jättänyt tämän katsomatta, jos mainoslause ei olisi ollut juuri
tuo? Veikkaan, että aika moni.
Pisteitä: 3/5
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti