tiistai 17. marraskuuta 2009

Paranormal Activity

Alkuperäinen nimi: Paranormal Activity
Ohjaus: Oren Peli
Käsikirjoitus: Oren Peli
Pääosissa: Katie Featherston, Micah Sloat, Mark Fredricks
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Ilmestymisvuosi: 2007
Kesto: 88 min


- You're screaming like that over a spider?
- Well, yeah... did you go run and get the camera first?
 
Katien (Katie Featherston) perässä on ollut kummitus/henki/demoni tämän lapsuudesta asti, eikä tämä jätä häntä rauhaan edes kun hän muuttaa yhteen poikaystävänsä Micahin (Micah Sloat) kanssa. Micah hommaa kameran, jolla hän alkaa taltioida talon tapahtumia, vaikka Katie suhtautuukin kameraan hieman penseästi. Aluksi kaikki sujuu ihan hyvin, mutta vähä vähältä kummitus antaa kuulua itsestään ja mitä kauemmin Katie ja Micah viettävät aikaa talossa, sitä kovemmiksi tulee kummituksen keinot...

Hei! Oletko todellinen untuvikko kauhuelokuvien puolella, mutta haluaisit alkaa katsoa niitä? Siinä tapauksessa varmaan olet jo törmännyt Paranormal Activityn mainoslauseeseen "Kaikkien aikojen pelottavin elokuva" ja ajatellut, että tuo onkin hyvä elokuva aloittaa kauhuelokuvaharrastus? Jos näin on, täytyy pudottaa sinut takaisin maanpinnalle, sillä tämän elokuvan katsottuasi saattaisit jättää koko harrastuksen aloittamatta, koska ajattelisit, että jos tässä kerran oli pelottavin elokuva ikinä, niin eipä mene hyvin kauhuelokuvien saralla.

Niin, aloitetaan nyt elokuvan hyvistä puolista. Käsivarakameralla kuvaaminen on aina (tarkoituksellisen) kömpelön näköistä, mutta tässä elokuvassa se ei haittaa, sillä varsinaista kauhuilua ei aloiteta liian äkkiä, vaan katsojan annetaan rauhallisesti totuttautua kuvaustyyliin ennen kuin kunnon säikyttely aloitetaan. Kovin aidoilta vaikuttavan pääparin yhteiseloa ja taustoja käydään läpi tässä alkuvaiheessa mielenkiintoisella otteella ja tulos on siltä osin hyvä. Oikeastaan näyttelijät tuntuvat reaktioineen kaikkien säikyttelyjen osalta aidoilta, eikä niinkään elokuvan päähenkilöiltä, mikä tuli esille varsinkin näissä kiireisissä tilanteissa, joissa kamera joko otettiin mukaan tai jätettiin ottamatta.

Elokuvassa on vain yksi iso vika: se ei juurikaan pelota. Hyvän kauhuelokuvan piirre on siinä, että kaikki tulevat kauheudet tulevat jollain tavalla yllätyksenä, eikä katsoja voi täysin aavistaa, mitä tapahtuu milloinkin. Tässä elokuvassa kaikki oli toisin, sillä tuntui suorastaan alleviivaamisen meiningiltä se, että kun tuli yö, jotain väistämättä tapahtui. Sitten taas päiväsaikaan puitiin yön tapahtumia ja yritettiin selvittää demonin olemassaolon syitä ja silloin ei tapahtunut pääsääntöisesti mitään. Joskin tähänkin oli yksi poikkeus ja silloin minäkin jopa hätkähdin, vaikka aika pienestä säikyttelystä olikin kyse. Okei, tasapuolisuuden nimissä on kuitenkin sanottava, että leffasalissa oli ainakin teinityttöjä, jotka tuntuivat säikähtävän tämän tästä, mutta minua ei juuri pelottanut, vaikka toki pienellä jännityksellä (turhaan) odotin tulevia säikyttelyjä. Toiseksi viimeisen yön jälkeisistä tapahtumista en tajua sitä, miten Micah antoi niin helposti periksi Katielle. Loppuratkaisun tullessa säikähdin ehkä myös vähäsen, kun se tuli tietyllä tapaa niin äkkiä. Noin yleisesti lopusta sanottakoon sen verran, että lopun aavisti jo ennen kuin elokuva ehti alkaakaan; kun on nähnyt yhden käsivarakameralla kuvatun kauhuelokuvan lopun, on nähnyt (ilmeisesti) ne kaikki. Noin muutenkin elokuvassa jätettiin ihan liian paljon avoimia kysymyksiä ja niistä tärkeimpänä tietenkin tämä demonin henkilöllisyys.

Näyttelijät olivat onnistuneita ja tuntuivat läpi elokuvan aidoilta, mistä on kiittäminen pääparin keskinäinen läpänheitto, joka tuntui hyvin ominaiselta seurustelevalle (tai avio)parille. Muutenkin kaksikon läheisemmät hetket tuntuivat hyvin aidoilta, oli kamera kädessä tai vähän kauempana. Katie oli myös hyvä näytellessään pelästynyttä. Tämä elokuvahan meinattiin hyllyttää tällaisenaan ja oliko peräti Steven Spielberg, joka halusi tehdä elokuvasta kunnon Hollywood-pätkän, mutta näin ei tapahtunut. Jos tämä Hollywood-versio olisi tullut, niin Katien olisi voinut helposti korvata 24-sarjassa Chloea näytellyt Mary Lynn Rajskub, niin samankaltaisia ovat molemmat.

Niin ja ihan vinkkinä elokuvayhtiöiden PR-osastoille: Jos mainostatte elokuvaa "kaikkien aikojen pelottavimmaksi elokuvaksi", niin koittakaa nyt hyvänen aika sentään saada elokuvalle K-18 -merkintä. Mainoslause ei ole kovin vakuuttava K-15 -merkinnällä. Tosin kun tämän elokuvan saamat pisteet tulevat (pääosin) hahmojen aitoudesta ja mielenkiintoisuudesta, eipä (epäonnistuneista) säikyttelyistä, pitäisikö melkein tehdä valitus kuluttajaneuvontaan selvästi harhaanjohtavasta mainonnasta? No, jos en kuitenkaan, mutta sinänsä ihan hyvä mainoslause, sillä kuinkahan moni olisi jättänyt tämän katsomatta, jos mainoslause ei olisi ollut juuri tuo? Veikkaan, että aika moni.

Pisteitä: 3/5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti