Alkuperäinen nimi: The Godfather Part III
Ohjaus: Francis Ford Coppola
Käsikirjoitus: Mario Puzo, Francis Ford Coppola
Pääosissa: Al Pacino, Talia Shire, Andy Garcia
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Ilmestymisvuosi: 1990
Kesto: 163 min
- Don Lucchesi, you are a man of finance and politics. These things I don't understand.
- You understand guns?
- Yes.
- Finance is a gun. Politics is knowing when to pull the trigger.
Michael Corleone (Al Pacino) on palannut New Yorkiin ja yrittää tehdä
pesäeroa entisaikojen gansteri-imagoon. Hän saa jonkinlaisen katolisen
kirkon tunnustuksen ja tunnustuksen hänelle antaa tietenkin lahjottu
pappi. Tunnustuksesta seuraa juhlat, joiden aikana Michaelin poika
Anthony (Franc D'Ambrosio) kertoo luopuvansa lakiopinnoista ja
keskittyvänsä musiikkiin. Samaisissa juhlissa Michael saa todistaa
veljenpoikansa Vincentin ja Corleonen mafian lihaksista vastaavan Joey
Zasan (Joey Mantegna) välistä nahistelua ja käskee näiden sopia
riitansa, mutta laihoin tuloksin. Seuraavana yönä kaksi Zasan miehistä
murtautuu Vincentin kotiin ja yrittävät tappaa tämän kuitenkaan
onnistumatta siinä. Tässä ei ollut kuitenkaan Zasan viimeiset
tempaukset, joten Vincent päättää Michaelin tietämättä kostaa Zasalle...
Tulipas vihdoin ja viimein tämäkin trilogia saatettua päätökseen.
Täytyy sanoa, että elokuvien taso on tippunut sitä mukaan kuin
trilogiassa on menty eteenpäin. Ensimmäinen oli loistava elokuva, toinen
oli hyvä, mutta ei lähellä mestariteosta, eikä tämä kolmas osa pääse
edes toisen osan tasolle, vaan Kummisetä III:ssä riittää selvästi
aiempia osia enemmän tylsiä kohtauksia ja jos rehellisiä ollaan, niin
hieman jäi sellaien sillisalaattimainen maku tästä.
Tarinassa ei tahtonut riittää imua entiseen malliin, vaikka
periaatteessa perusasiat olivatkin hallussa. Nyt tähän elokuvaan oli
onnistuttu sotkemaan turhan monta sivuhaaraa, mikä kyllä hieman haittasi
seuraamista. Välillä oltiin Vincentin perässä, välillä seurattiin
puolestaan Michaelia ja välillä liikuttiin sitten kirkollisessa
maailmassa. Ei tämä mitään, jos hommassa olisi ollut jokin kunnon järki,
mutta en tiedä, johtuiko flunssaisuudesta, mutta jotenkin en tahtonut
löytää tarinan punaista lankaa, vaikka sen verran älysinkin jo
alkuvaiheessa, että nyt oltiin viemässä Michaelin tarinaa kohti
loppuaan. Varsinkin tämä kirkkomaailmassa "seikkailu" oli jotenkin
hieman sekavaa ja vaikka jotenkin käsitinkin Michaelin motiivit (suvun
vallan kasvattaminen?), niin en oikein ymmärtänyt sitä, miten tämä valta
olisi kasvanut, jos kauppa olisi onnistunut. Mitä tulee sitten tähän
salamurhaaja Moscaan (Mario Donatone), niin ok: hänen toimiensa
näyttäminen oopperatalolla oli ihan ok, mutta Tommasinon (Francesco
Paolo Bellante) murha olisi voitu hyvin sivuuttaa muutamalla
sivulauseella. Nyt tuntui siltä, että haluttiin vääntää oikein
rautalangasta, että Mosca on nimenomaan Micahelin perässä. Kaikessa
tästä jäkätyksestä huolimatta elokuvaan kyllä riitti hyviäkin hetkiä ja
kokonaisuutta ajatellen ehdottomasti parhaat hetket koettiin edellä
mainitussa oopperatalossa ja myös katujuhlaakin katseli mielenkiinto
silmissä, kun tiesi, että kohta tapahtuisi jotain.
Näyttelijät Al Pacino etunenässä olivat jälleen loistavia, vaikka
Talia Shire Conniena tuntuikin olevan koko ajan sen näköinen, että
hänelle ei kelpaa sitten ei mikään. Tämä elokuva oli tehty niin paljon
kahden ensimmäisen elokuvan jälkeen, että nyt useimmat näyttelijät jopa
tunnisti selvästi, kun olivat saaneet vähän ikää lisää. Ehkä hieman
liikaa oli kyllä sivuhahmoja mukana tällä kertaa tai sitten vain
kuvittelin.
Pisteitä: 2,5/5
P.S. Mutta joo, nyt on Kummisetä-trilogia viimein nähty kokonaisuudessaan
ja oli kyllä sellainen kokemus, ettei tätä joka tai edes joka toinen
vuosi jaksaisi katsoa. Jotenkin sen verran massiivisesta
katsomiskokemuksesta oli kyse, olihan kuvaustyyli todella raskasta ja
koko trilogiakin kesti lähemmäs yhdeksän tuntia. Ei sillä, että trilogia
olisi varsinaisesti huono ollut, kunhan vain turhan tiukkaa tavaraa.
Myönnän oikeasti olevan iloinen siitä, että tästä eteenpäin vuorossa on
selvästi Kummisetiä kevyempiä elokuvia katseluvuorossa; ei sillä,
etteikö näin raskassointuisia elokuvia voisi silloin tällöin katsoa,
mutta ei kuitenkaan liian usein.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti