perjantai 30. lokakuuta 2009

Project 1001, osa 51/1001: Full Metal Jacket

Alkuperäinen nimi: Full Metal Jacket
Ohjaus: Stanley Kubrick
Käsikirjoitus: Stanley Kubrick, Michael Herr, Gustav Hasford
Pääosissa: Matthew Modine, Adam Baldwin, R. Lee Ermey
Valmistusmaa: Iso-Britannia, Yhdysvallat
Ilmestymisvuosi: 1987
Kesto: 112 min

- How can you shoot women or children?
- Easy! Ya just don't lead 'em so much! Ain't war hell?
 
Vietnamin sodan tiimellyksessä uusia nuoria koulutetaan Yhdysvaltain merivoimissa ja mukana on myös alokas Joker (Matthew Modine). Tiukkaa jöötä kasarmilla pitää kersantti Hartman (R. Lee Ermey), joka ei armahda ketään. Silmätikukseen ja simputuksen kohteekseen hän valitsee hieman tukevahkon ja yksinkertaisen alokas Pylen (Vincent D'Onofrio) ja lopulta määrää Jokerin Pylen henkilökohtaiseksi avustajaksi. Joker ei täysin onnistu auttamaa Pyleä, joka menettää lopulta järkensä. Pylen tie armeijassa katkeaa hyvin kammottavalla tavalla Jokerin ollessa silminnäkijänä, mutta Jokerin tuska ei pääty tähän, kun seuraavana on vuorossa matka Vietnamiin...

Olen tainnut nähdä Full Metal Jacketin tasan yhden kerran ja aika hyvin lähes kaikki oli huuhtoutunut pois mielestä, sillä ainoastaan Pylen kohtalon muistin etukäteen, joskin pieniä osia palasi mieleen pitkin elokuvaa. Kuitenkin elokuvaa oli pääosin nautinnollista katsottavaa ja laskenpa tämän ehdottomasti yhdeksi parhaista, ellei jopa parhaaksi näkemäkseni sotaelokuvaksi, jonka olen nähnyt, vaikka en täysiä pisteitä tälle(kään) voi antaa.

Elokuvan voisi jakaa oikeastaan kolmeen osaan: koulutusjaksoon, sitten yleiseen haahuiluun Vietnamissa ja lopulta pienisuureen taistelukohtaukseen siellä rauniokaupungissa. Näissä osissa emme tapaa Yhdysvaltojen supersotilaita, jotka lakaisevat kaikki vastustajansa jalkojensa alle tuossa noin vaan, vaan nuoria sotilaita, jotka eivät täysin tunnu täysin tietävän itsekään, mitä ovat tekemässä. Tämä tuo elokuvaan hyvin synkkää realismia, minkä vuoksi elokuvaa oli selkeästi ilo katsoa.

Alun koulutusjakso oli ehkä paras näkemäni koulutusjakso ikinä, vaikka/koska jaksossa keskityttiin vain muutamaan hahmoon. Suurin syy tämän jakson nautittavuudelle on tietenkin kersantti Hartman, joka ei todellakaan säästellyt ketään huutaessaan käskyjä sinne tänne, ja jonka huuto oli todella... noh, ilo korville. Itse asiassa suurin osa yli 40 minuuttisesta koulutusjaksosta kuluukin Hartmanin huutoa kuunnellessa. Pylen kohtalon tietäneenä Hartmanin simputusta oli ehkä hieman (positiivisella tavalla) ikävä katsoa ja Pyleä oikeasti kävi vähän sääliksi. Se varsinainen koulutuksen päättävä kohtaus oli hyvin kammottava kohtaus ja todella karua katseltavaa ja Pylen ilme todella nousee niiden kaikkien aikojen ikimuistettavimpien ilmeiden joukkoon.

Koulutusjakson päätteeksi siirrytään sitten Vietnamiin, jossa sitten heitellään välillä läppää, istutaan toimittajakokouksissa ja välillä myös tapellaan. Tämä vaihe elokuvasta oli selkeästi elokuvan heikointa antia, sillä näin sotaelokuviin vihkiytymättömänä kaikki yleinen paskanjauhanta ja satunnaiset taistelut siellä täällä ovat jotain, mitä minä kutsun ”tavanomaiseksi sotaleffa-aineistoksi” ja joista en ole oikein koskaan kyennyt innostumaan. Niinpä tätä jaksoa katsoikin hieman tylsistyneenä ja pelkäsin jo hieman, että loppuelokuva olisi pelkästään tätä, mikä olisi laskenut lopullisia pisteitä pykälän verran alemmas.

Onneksi näin ei kuitenkaan ollut, sillä kun tavattiin Animal Mother (Adam Baldwin) joukkoineen ja lopulta siirryttiin Huen rauniokaupunkiin, niin elokuva koki aikamoisen piristysruiskeen, Ennen varsinaisia lopputapahtumia haastatellaan sotilaita, joiden erilaiset ajatukset itse sodasta ja sodankäynnistä oli hyvin mielenkiintoisia; mukaan oli siten saatu todellakin erilaisia persoonia ja varsinkin Animal Motherin mietteitä oli hauska kuunnella. Pian tämän jälkeen onkin vuorossa tarkka-ampujan metsästys, joka osoittautui suorastaan piinaavaksi seurattaksi. Tunnelma siis oli hyvin jännittävä, kun nämä sotilaat tekivät kaikkensa saadakseen tarkka-ampujan ammutuksi ja sitä vain itse mietti kotisohvalla, että kuinkahan moni vielä oikein lakoaakaan kuolleena maahan. Kun sitten tarkka-ampuja saatiin tehtyä harmittomaksi, niin Joker tuntui joutuvan elämänsä kovimman paikan eteen ja häneen kykeni tietyllä tapaa samaistumaan; minä ainakin jäin pohtimaan, miten itse olisin vastaavassa tilanteessa tehnyt, sillä kumpikaan tarjolla olleista vaihtoehdoista ei tuntunut kovin inhimilliseltä. Oikeasti karmiva tilanne ja kuin tässäkään ei olisi ollut tarpeeksi, tämän jälkeen kuultu loppumarssilaulu oli kaikki olosuhteet huomioon ottaen todella kammottava.

Näyttelijät olivat hyviä ja varsinkin pitää kehua Ermeytä, D'Onofrioa sekä Baldwinia. Näiden jokaisen roolisuoritus oli sitä luokkaa, että oksat pois. Ermey tuntui aidolta auktoritääriltä, D'Onofrio puolestaan uskottavalta mieleltään simppeliltä kaverilta, jolle viha pikku hiljaa kasaantuu päähän ja Baldwin sai Animal Motherin näyttämään juuri sellaiselta sotahullulta, joka on taistelukentällä puhtaasti tappamisen ilosta. Ei Jokeria näytellyt Modinekaan huono ollut, mutta kun kaikki edellä mainitut olivat niin voimakkaita persoonia, Jokerin hahmo jäi kuin jäikin hieman taka-alalle.

Kokonaisuutena siis Full Metal Jacket on ehdottomasti katsastamisen arvoinen tapaus, vaikka ei olisikaan sotaelokuvien ylin ystävä, mutta keskiosaa parantamalla olisi voinut olla vielä parempikin.

Pisteitä: 4/5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti