Alkuperäinen nimi: House M.D. - Season 2
Ohjaus: Daniel Attias Deran Sarafian, Peter O'Fallon, ym.
Käsikirjoitus: David Shore, Russel Friend, Lawrence Kaplow, ym.
Pääosissa: Hugh Laurie, Omar Epps, Lisa Edelstein
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Ilmestymisvuosi: 2006
- How am I supposed to practice medicine with a lawyer sitting on my shoulder?
- Responsibly.
- You know I can't do that!
Housen (Hugh Laurie) tarina sen kuin vain jatkuu ja mikäs siinä, kun
jatkuu entiseen malliin eli hyvin. Tällä kertaa piehtaroidaan ex-vaimon
kimpussa, taistellaan HIViä vastaan, joudutaan ammutuiksi ja taistellaan
parin aluksi aivan naurattavaa tautia vastaan. Myöskin tavataan
vastentahtoisesti omia vanhempia, ruvetaan kämppiksiksi, koetaan
väliaikaisia ylennyksiä ja alennuksia. Näin siis Princeton-Plainsboron
sairaalan henkilökunnan osalta. Potilaina nähdään muun muassa
kuolemaantuomittu, syöpäsairas pieni tyttö, huumeita käyttävä
pyöräilijä, palovammapotilas, teiniparantaja sekä monia muita toinen
mielenkiintoisempia tapauksia. Näiden keskellä siis House alaisineen
setvivät omia sotkujaan ja samalla hoitaa sairauksia, mikä ei aina ole
niin helppoa...
Housen toinen kausi tarjoaa edelleen taattua viihdettä.
Jälleen kerran siis House ratkoo tiiminsä kanssa sairauksia suurin
piirtein salapoliisimenetelmin ja jälleen kerran onnistuvat siinä...
ainakin useimmissa tapauksissa. En tajua, miten tekijät ovatkin
onnistuneet luomaan sarjan, jota jaksaa katsoa, vaikka sisällön
tärkeimmistä osista eli taudeista ei ymmärrä yhtään mitään. Tietenkin
osasyynä on Housea näyttelevä Hugh Laurien ja tämän hahmon todella
nasevat repliikit, mutta ei tämä ihan kaikkea selitä. Tuntuu kuin sarjan
yllä vain leijailisi jokin hypnoottinen henki, joka pistää katsomaan,
vaikka samalla onkin aika pihalla (lääketieteellisistä) tapahtumista.
Mitä dialogeihin tulee, niin nyt tällä kaudella House ei ollut ainoa,
jolta irtosi hauskoja heittoja, vaan nyt niitä oli mahtunut niin
Wilsonille (Robert Sean Leonard) kuin muun muassa Foremanille (Omar
Epps), ei tietenkään yhtä laajalti kuin Houselle, mutta kuitenkin. Se on
muuten kumma, että vaikka hyvin tietää päähenkilöidemme selviävän
suurin piirtein mistä vain, mutta silti sitä huomasi jännittävänsä
näiden kohtaloita, kun sen aika koitti. Mitä tulee "normipotilaisiin",
niin erityisesti nämä jaksot, joissa pienille lapsille tapahtuu jotain,
ovat jotenkin hyvin rankkoja kokemuksia myös katsojalle, mikä toki sopii
tällaiseen sarjaan. Jos nyt jostain haluaa valittaa, niin koko
House/Stacy -kuvio oli hieman tylsähkö ja olisi saanut jäädä kokonaan
tekemättä; onneksi Stacy (Sela Ward) ei ollutkaan sarjassa yhtään
pidempään kuin oli, kauden loppupuolesta olisi saattanut tulla hivenen
tylsempi. Ei sillä, etteikö Sela Wardkin olisi ollut hyvä näyttelijä
(kuten muukin ydintiimi), mutta hahmo ei tuonut sarjaan oikein mitään
todella mielenkiintoista.
Pisteitä: 4/5
PS. DVD:ltä löytyvät "vaihtoehtoiset kohtaukset" ovat kyllä hulvattoman hauskoja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti