keskiviikko 24. kesäkuuta 2009

Tieto

Alkuperäinen nimi: Knowing
Ohjaus: Alex Proyas
Käsikirjoitus: Ryne Douglas Pearson, Juliet Snowden, Stiles White
Pääosissa: Nicolas Cage, Chandler Canterbury, Rose Byrne
Valmistusmaa: Yhdysvallat, Iso-Britannia
Ilmestymisvuosi: 2009


- Stay with me. I know how this sounds, but I've mapped these numbers to the dates of every major global disaster from the last 50 years in perfect sequence. Earthquakes, fires, tsunamis... The next number on the chain predicts that tomorrow, somewhere on the planet, 81 people are going to die, in some kind of tragedy.


Uuden koulun avajaisia juhlistamaan oppilaat saavat tehtäväkseen piirtää tulevaisuuden sellaiseksi kuin he sen kuvittelevat, jonka jälkeen piirrokset laitetaan maahan aikakapseliin viideksikymmeneksi vuodeksi. Idean takana ollut Lucinda (Lara Robinson) ei kuitenkaan piirrä kuvia, vaan hän kirjoittaa paperillisen numeroita, jotka tuntuvat täysin satunnaisilta. Kun aikakapseli avataan, MIT:n professori John Koestler (Nicolas Cage) saa tuon paperin käsiinsä ja tajuaa, että numerot näyttävät monet tulevat (tai nykyajasta katsoen menneet) onnettomuudet tai muut katastrofit, jotka vaativat paljon ihmishenkiä. John huomaa myös, etteivät kaikki paperissa ilmoitetut päivämäärät ole suinkaan jo mennyt ohi, mutta onnistuuko hän estämään tulevia onnettomuuksia?

Tieto on elokuva, josta innostuin kuukausia sitten nähtyäni elokuvan trailerin ja sen perusteella odotin vähintäänkin kohtalaisen hyvää scifipätkää, mutta odotuksiani ei tällä(kään) kertaa palkittu, sillä Tieto on loppujen lopuksi varsin keskinkertainen tuotos, vaikkei umpisurkea pätkä ollutkaan. Elokuvan idea sinänsä on ihan mukiinmenevä, mutta idealangoista ei olla oikein osattu kasata toimivaa kokonaisuutta.

Jos nyt lähdetään liikkeelle alkukohtauksesta eli tästä Lucinda-jaksosta, niin "äänet kertovat" -teema tuntui jollain tapaa kliseiseltä. Muutenkin Lucindan käyttäytyminen olisi sopinut paremmin johonkin kauhuelokuvaan enemmän kuin tällaiseen scifistiseen elokuvaan. Lucindan korvaaminen vaikkapa jollain autistilla olisi sekin ollut parempi vaihtoehto, joskin sekin aika käytetty idea, kuin nämä päässä kuuluvat äänet. Mitä tulee varsinaiseen tarinaan, niin minusta lähtöidea oli mielenkiintoinen, mutta sitä ei ollut osattu hyödyntää kunnolla. Elokuva sortuu nimittäin melko tavanomaisiin ratkaisuihin, mikä teki elokuvan erinäisistä käänteistä melko ennalta-arvattavia. Lisäksi häiritsi se, ettei esimerkiksi tämän numeropaperin viimeisiä numeroita käsitelty lainkaan ennen kuin vasta loppupuolella; olisi voinut kuvitella, että lopussa olevat kirjaimet olisivat herättäneet Johninkin huomion aiemmin. Tästä kaikesta huolimatta elokuva oli ihan ok, kiitos kiinnostavan lähtöidean, joka kantaa melko pitkälle. Loppukin on ihan kiitettävän tyly, vaikka Abbyn (Lara Robinson) äänten kuulemisen selvittyä melko helposti arvattavissa, ja tähän loppuratkaisuun katsojaa johdatellaan pienin vihjauksin läpi elokuvan.

Elokuva oli selvästi tehty Nicolas Cagen näyttelemän Johnin ympärille ja siten muut näyttelijät jäivät elokuvassa vähän taka-alalle. Tästä johtuen oikeastaan muiden kuin Cagen roolisuoritus ei jäänyt mieleen, eikä hänenkään mitenkään hirveän positiivisena. Tai siis, Cage näyttelee roolinsa ihan kelvollisesti, mutta näyttelijänä hän on jäänyt viime aikoina hivenen yksiulotteiseksi ja siten hän ei tässäkään elokuvassa varsinaisesti loista.

Pisteitä: 2,5/5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti