torstai 14. toukokuuta 2009

Lahjakas herra Ripley

Alkuperäinen nimi: The Talented Mr. Ripley
Ohjaus: Anthony Minghella
Käsikirjoitus: Anthony Minghella
Pääosissa: Matt Damon, Gwyneth Paltrow, Jude Law
Valmistusmaa: Yhdysvallat, Italia
Ilmestymisvuosi: 1999


- Don't you just take the past and put it in a room in a basement and lock the door and never go in there? That's what I do, And then you meet someone special and all you want to do is to toss them the key and say; open up, step inside, but you can't, because it's dark, There's demons and if anybody saw how ugly it is. I keep wanted to do that, fling the door open just let light in and clean everything out.


Thomas "Tom" Ripley (Matt Damon) osaa esittää muita ihmisiä uskottavasti. Eräässä juhlassa hän tapaa Herbert Greenleafin (James Rebhorn), joka luulee toista henkilöä esittävän Tomin olevan hänen poikansa Dickien (Jude Law) ystäviä kouluajoilta. Greenleaf palkkaa Tomin suostuttelemaan Dickien takaisin New Yorkiin ja Tom lähteekin Italiaan ja ystävystyy Dickien ja tämä kihlatun, Margen (Gwyneth Paltrow) kanssa. Lopulta Tom ja Dickie viettävät niin paljon aikaa yhdessä, että Tomin tunteet kuumenevat kohtalokkain seurauksin ja niinpä hänen on päästävä pois kaikesta, mikä ei kuitenkaan käy niin helposti...

Muistan nähneeni Lahjakas herra Ripleyn kerran aiemmin, ehkä silloin kun se ensiesitettiin Suomen pääkanavilla, ja jos muistikuvani on oikeanlaiset, niin en pitänyt tästä kovinkaan paljon. Kuitenkin nyt toisella katsomiskerralla - ja reilusti vanhempana - tämä oli kaikin puolin ihan mukiinmenevä elokuva.

Elokuva oli hyvin rauhallinen, noin niin kuin trilleriksi, mutta ei suinkaan liian hidastempoinen. Tarinan ja hahmojen todella annettiin kehittyä rauhassa ennen kuin elokuva muuttui Tomin osalta vaikeuksien välttämiseksi. Tämä tekikin elokuvasta selvästi tavallista mielenkiintoisemman ja auttoi samastumisessa varsinkin Tomiin itseensä. Elokuva oli pitkä, 2 tuntia ja 19 minuuttia, mutta kantoi melko hyvin kestonsa hyvän ja lämpimän tarinan ansiosta.

Suurimman mielenkiinnon kohteena näissä huijauselokuvissa yleensä on kysymys silloin, milloin huijaus paljastuu ja kaikki alkaa mennä todella pahasti pieleen. Näin kävi myös tämän elokuvan kohdalla, sillä päällimmäisenä tunteena minulla oli edellä mainittu kysymys ja läpi elokuvan jälkipuoliskon minä oikeasti jännitin todella ja ajattelin tämän tästä, että "Nyt se tapahtuu, nyt se tapahtuu, nyt se tapahtuu". Ehkä tästä syystä hieman olinkin pettynyt tapaan, jolla elokuva päätettiin, mutta sitten taas toisaalta tämänkaltainen lopetustapa piti jännitystä yllä loppuun asti. toisaalta sitten taas Tomin puolella tahtoi olla ja halusi todella hänen selviytyvän kaikesta kunnialla, mutta toisaalta odotti ja toivoi sitä paljastumista.

Näyttelijät olivat hyviä kautta linjan. Oikeastaan valittamista ei löytynyt kunnolla kenestäkään. Tai no, ehkä Philip Seymour Hoffman vaikutti ehkä vähän turhankin "tunkeilevalta", toisin sanoen melkein meni ylinäyttelemisen puolelle. En tiedä, minkäikäinen Cate Blanchettin näyttelemän hahmon Meredithin oli tarkoitus olla, mutta Blanchett todella näytti tässä elokuvassa vanhalta, vaikka oikeasti Blanchett oli elokuvan ilmestyessä vasta 30. Ei sillä, ihan riittävän hyvä Blanchettkin roolissaan oli.

Pisteitä: 4/5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti