sunnuntai 10. toukokuuta 2009

Labyrintti

Alkuperäinen nimi: Labyrinth
Ohjaus: Jim Henson
Käsikirjoitus: Terry Jones, Dennis Lee, Jim Henson
Pääosissa: Jennifer Connelly, David Bowie, Shari Weiser
Valmistusmaa: Yhdysvallat / Iso-Britannia
Ilmestymisvuosi: 1986


- I can bear it no longer! Goblin King! Goblin King! Wherever you may be take this child of mine far away from me!

- That's not it! Where did she get that rubbish? It doesn't even start with "I wish!"

Sarah (Jennifer Connelly) saa hoidettavakseen vauvaikäisen pikkuveljensä Tobyn (Toby Froud), kun hänen isänsä ja äitipuolensa lähtee viettämään iltaa ulos. Toby itkee kuitenki koko ajan ja tekee Sarahin hulluksi. Sarah sitten lainaa otteen rakastamastaan kirjasta ja pyytää Peikkokuningasta (suomennos minun, katsoin enkkutekstityksellä, joten en tiedä käytettyä suomennosta) hakemaan lapsi pois. Pyyntö käy kuitenkin toteen ja oikea Peikkokuningas Jareth (David Bowie) hakee peikkoineen Tobyn ja niinpä Sarahin on kuljettava läpi pitkän labyrintin Jarethin linnaan saadakseen Tobyn takaisin...

Yleensä kun ostan minulle ennestään tuntemattomia elokuvia, teen valinnan joko nimen tai etukannen perusteella. Takakantta en edes vilkaise, sillä siellä saattaisi löytyä jotain paljastavaa (jo elokuvan keston näkeminen etukäteen ärsyttää). Tämä tapa mahdollistaa siten toisinaan positiivisiin yllätyksiin, mutta sitten toisinaan taas, kuten Labyrintin kohdalla, olen joutunut pettymään. Itse asiassa jos olisin lukenut kaupassa Labyrintin takakannen, olisin tajunnut pitäväni kädessä jonkin sortin lastensatua ja siten olisi jäänyt taatusti ostamatta.

Tarina on hyvin satumainen, mutta ongelma tässä on vain se, että tämä satu on selvästi tehty perheen pienimmille (no, ikäraja K-7), enkä usko aikuisempien saavan tästä oikein mitään irti, paitsi ehkä nostalgiamielessä. Tarinassa riitti paljon lastensaduista tuttuja teemoja, kuten uusien kummallisten ystävien löytämistä ja lopulta sen pahan kohtaanista ja päihittämistä. Minun täytyy jopa myöntää, että olin hieman pettynyt siihen, miten tarina päättyi ja nyt en tarkoita sinänsä hölmöä loppukohtausta. Jossain vaiheessa elokuvaa aloin vain toivoa, että Sarah ja Jareth kiintyisivät toisiinsa ja siten Sarahista tulisi kuningatar ja Tobysta heidän yhteinen peikkolapsensa. Tämä olisi oikeasti tehnyt elokuvasta hieman tavallisuudesta poikkeavan ja miellyttävämmästi katsella ainakin näin aikuisen näkökulmasta. Niin ja kun pääosassa oli sentään David Bowie, niin toki elokuvassa sitten kuultiin hänen laulamistakin, mikä ei oikein iskenyt.

Elokuvan nimi Labyrintti on sinänsä harhaanjohtava, että vaikka elokuvan alussa ollaan ihan näkyvästi labyrintissa, niin tuon labyrintin maailma oli kuitenkin sen verran monipuolinen, että usein sitä ei todellakaan tunnistanut labyrintiksi. Oli vain erilaisia maisemia, joiden läpikulkemiseen usein olikin vain yksi ainoa reitti. Lavastuspuolella ei muutenkaan tehty ihan kaikkea oikein, sillä Sarahin laskeutuessa sinne romujen keskelle oli ilmiselvästi näkyvissä häntä kannattelevat langat. Mitä tulee sitten peikkoihin, niin ne näyttivät joiltain Muppettien ja Gremlinsien sekoitukselta.

Tämä elokuva oli selvästi Jennifer Connellyn ja David Bowien. Bowie oli paikoittain jopa loistava roolissaan, mutta Connellyn suorituksessa ei ollut sellaista uskottavuutta, joka olisi tehnyt kunnolla vaikutusta aikuiskatsojaan. Hänen roolisuorituksestaan selvästi näkyi se, että hän tiedosti näyttelevänsä nuoremmille suunnatussa elokuvasadussa ja siten hän ei ollutkaan juuri panostanut roolihahmonsa uskottavuuteen oikein millään.

En sano, etteikö lapset tai lapsenmieliset saisi Labyrintistä enemmän irti, mutta ainakin allekirjoittanut jäi odottamaan elokuvaa, jossa isossa, perinteisessä labyrintissa seikkailu olisi tehty kiinnostavasti ja hyvin.

Pisteitä: 2/5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti