tiistai 17. maaliskuuta 2009

Rintaman kauhut

Alkuperäinen nimi: Privates on Parade
Ohjaus: Michael Blakemore
Käsikirjoitus: Peter Nichols
Pääosissa: Patrick Pearson, John Cleese, Michael Elphick
Valmistusmaa: Iso-Britannia
Ilmestymisvuosi: 1982


Steven Flowers (Patrick Pearson) liittyy Aasian viidakoissa majaansa pitävään SADUSEAan (Song And Dance Unit South East Asia), jonka tarkoitus on viihdyttää Malesian kommunisteja vastaan taistelevia brittijoukkoja 1940-luvun loppupuolella. Tätä joukko-osastoa johtaa parhaat päivänsä armeijan palveluksessa nähnyt majuri Giles Flack (John Cleese), joka herää varustevarkauksiin, kun hänen autonsa varastetaan. Samoihin aikoihin taisteluissa kolhiintunut sotajoukko tulee SADUSEAn majamaille ja Flack saa idean salakuljettaa aseita joukoille teatteriryhmän kiertuekuorma-autossa, mikä ei olekaan niin yksinkertaista kuin ensin ajattelisi...

Tämän elokuvan voisi tiivistää yhteen ilmaisuun: hoh-hoijaa. Rintaman kauhut oli täysin typerä musiikkikomedia, joka ei naurattanut oikein missään vaiheeessa, enkä todellakaan voi suositella tätä yhtään kenellekään. Takakannessa elokuvaa luonnehditaan hullunhauskaksi, mutta tämä on kaikkea muuta kuin hauska.

Tarina oli täysin mitäänsanomattoman tylsä ja sekava. Tai siis, kyllähän tarina oli tarpeeksi yksinkertainen, että juonen sinänsä ymmärtää, mutta tarina oli koostettu täysin toisistaan irrallisista kohtauksista, niin ei hyvää päivää. Huomasin monta kertaa pohtineeni eri kohtauksissa kyseisten kohtausten tarkoitusta elokuvassa, enkä sitten löytänytkään sellaista. Lisäksi elokuva oli ärsyttävän ennalta-arvattava, mikä sekin vei katsomishaluja. Elokuvan loppukin tuntui jäävän jotenkin kesken; ihan kuin olisi luotettu siihen, että loppuun jätetty twisti olisi yllättänyt ylipäätään ketään. Elokuvan musiikkinumerotkin olivat pääosin tylsiä, vain elokuvan nimikappale vaikutti hetkittäin hyvältä.

John Cleese teki melko rutiininomaisen elokuvassa, mutta entä nämä kaikki muut näyttelijät? Pökkelömpää näyttelyä saa kirveellä hakea ja jopa saippuaoopperoissa näyttelytyöskentely on parempaa. Tuntuu kuin elokuva olisi ollut täynnä amatöörejä, jotka kaikki - John Cleeseä lukuunottamatta - olisivat ensimmäisessä elokuvassaan ja melkein toivoin, etten näe näitä näyttelijöitä enää koskaan missään tai no, vaikka näkisinkin, niin tuskin tulisin muistamaan.

Pisteitä: 1/5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti