torstai 5. maaliskuuta 2009

Apinoiden planeetan valloitus

Alkuperäinen nimi: Conquest of the Planet of the Apes
Ohjaus: J. Lee Thompson
Käsikirjoitus: Paul Dehn
Pääosissa: Roddy McDowall, Don Murray, Natalie Trundy
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Ilmestymisvuosi: 1971


Edellisestä osasta hengissä selvinnyt Caesar (Roddy McDowall) kasvaa sirkuksessa samalla, kun apinoista on tehty kissojen ja koirien puutteesta ensin kotieläimiä ja sittemmin ihmisten palvelijoita. Kun Caesar älähtää apinoiden kidutuksesta, hän joutuu Armandon (Ricardo Montalban) lisäksi silmätikuksi ja Caesar joutuu piiloutumaan muiden apinoiden joukkoon. Pikku hiljaa apinoiden kohtelusta tulee Caesarille ylitsepääsemätön ongelma ja niinpä hän alkaa suunnitella vallankumousta.

Olen tähän mennessä nauttinut jokaisesta Apinoiden planeetta -elokuvasta, eikä tämä neljäs osakaan tee poikkeusta. Nämä myöhemmät osat täydentävät hyvin aiemmin nähtyä ja ehkä juuri siksi nämä ovatkin viihdyttäneet minua. Vaikka etukäteen olinkin kuvitellut jonkinlaista aikamatkustusta tulevaisuuteen, niin sinänsä onnekseni olin väärässä.

Elokuvassa siis näytetään aiemmin kerrottua tarinaa siitä, miten apinapalvelijat nousivat isäntiään vastaan, mitä nyt vuosiluvuissa taisi olla heittoa, Zira ja Cornelius kun olivat muistaakseni puhuneet vuosisadoista tapahtumien välillä, mutta oikeasti aikaa oli kulunut ilmeisen vähän. Tämä ei suinkaan häirinnyt, sillä kyllähän sitä aina vanhoissa taruissa ja tapahtumien kuvauksissa heittoja syntyy. Tarina oli kuitenkin toteutettu minusta ihan hyvin ja apinoiden puolta oli helppo pitää. Lopun taistelut olivat vähän epäselviä ja tästä puuttui jotain mitä oli aiemmissa osissa: loppuylläri. Tarina jaksoi kuitenkin kantaa melko hyvin kestonsa, joten ei tästä paha maku jäänyt.

Roddy McDowall oli jälleen ihan hyvä, mutta nyt tuntui iso osa ihmishahmoista jäävän melko pinnallisiksi, mutta rehellisyyden nimissä tämä ei haitannut juuri lainkaan. Saivatpahan apinat suuremman huomion ja siten heidän puolelleen oli helpompi kallistua. Liekö tämä ollut tekijoiden tarkoituskin?

Pisteitä: 3/5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti