perjantai 6. helmikuuta 2009

Pallosalama

Alkuperäinen nimi: Thunderball
Ohjaus: Terence Young
Käsikirjoitus: Richard Maibaum, John Hopkins, Jack Wittingham
Pääosissa: Sean Connery, Claudine Auger, Adolfo Celi
Valmistusmaa: Iso-Britannia
Ilmestymisvuosi: 1965

Neljännessä Bond-elokuvassa SPECTRE sieppaa Emilio Largon (Adolfo Celi) johdolla kaksi atomipommilla varustetun hävittäjäkoneen ja alkaa sen jälkeen kiristämään valtiomahteja iskuilla. James Bond (Sean Connery) lähetetään jäljittämään pommeja Nassauhin, missä Bond tapaa niin Largon kuin tämän suojatin Dominique Dervalinkin (Claudine Auger), joka kantaa myös nimeä Domino. Nassaussa Bond sitten pääsee kuin pääseekin pommien jäljille, mikä tietää monia vetisiä seikkailuja...

Pallosalama oli ilmeisesti 1960-luvun menestynein Bond-elokuva, mutta minun on hivenen vaikeaa nähdä miksi. Tietenkin tähän saattaa vaikuttaa eräänlainen Kultasormi-krapula, mutta minusta Pallosalama on näiden neljän ensimmäisen Bond-elokuvan, jotka olivat nyt katseluvuorossa, joukossa se heikoin lenkki. Ei tämä kyllä läpeensä huono ollut, mutta se jokin tästä puuttui. Ehkä tuo samainen Kultasormi-krapula vaivasi myös niitä miljoonia ihmisiä, jotka Pallosalaman kävivät katsomassa; vai onko pelkkää sattumaa, että 1960-luvun menestynein Bond-elokuva tuli juuri parhaimmaksi Bond-elokuvaksi mainitun 007 ja Kultasormen jälkeen eikä esimerkiksi enää Thunderballin jälkeen?

Jos jälleen aloittaisimme tunnuskappaleesta, joka on tällä kertaa Tom Jonesin laulama Thunderball. Minusta kappale on hyvä, mutta ei yhtä vaikuttava kuin Goldfinger, vaikka pidän Jonesin äänestä enemmän kuin Basseyn. Ihan hyvä tunnusmelodia silti, mutta ei nouse niiden suurimpien Bond-tunnareiden joukkoon.

Itse tarinakaan ei kyllä iskenyt yhtä hyvin kuin aiemmat. Itse elokuva lähtee käyntiin jotenkin hirveän hitaasti ja esimerkiksi pommikoneen sieppaamista käsitellään turhan kauan. Sitten monet vedenalaisista taistelukohtauksista tahtoivat olla jotenkin sekavia, mihin tietysti vaikutti se, että kymmenittäin samannäköisiä sukeltajia otti kymmenistä vastustajan samannäköisistä sukeltajista mittaa (erottamisen helpottamiseksi sentään oli vastapuolilla eriväriset sukelluspuvut). Tähän kun lisää vielä sen, että Bondia ei millään saatu tapetuksi, ei edes Kiss Kiss Clubilla, jossa Bondin saartaneet luopuivat saarrosta, kun he olivat ampuneet väärän henkilön. Uskottavaa... toki! Ei sillä, että Bondien niin uskottavia täytyisikään olla, mutta olisivat voineet edes yrittää ampua uudestaan, niin kohtauksen arvo olisi kohonnut. Kyllähän elokuvan nyt katsoi läpi, eikä tämä sentään läpeensä huonokaan ollut, mutta viihdyttävyydessä hävisi selvästi aiemmille osille.

Lopuksi sitten vielä elokuvan konnista sen verran, että ei näillä oikein ollut samaa vetovoimaa kuin aiemmissa osissa. Largo oli turhan tyypillinen pahis, eikä siten juuri erotu tuhansista muista toimintaelokuvien pääpahiksista. Dominokaan ei yllä Bond-tyttönä samalle tasolle kuin Pussy Galore tai Honey Ryder.

Pisteitä: 2,5/5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti