keskiviikko 21. tammikuuta 2009

Project 1001, osa 6/1001: The Rocky Horror Picture Show

Alkuperäinen nimi: The Rocky Horror Picture Show
Ohjaus: Jim Sharman
Käsikirjoitus: Jim Sharman, Richard O'Brien
Pääosissa: Tim Curry, Susan Sarandon, Barry Bostwick
Valmistusmaa: Iso-Britannia, Yhdysvallat
Ilmestymisvuosi: 1975


Kihlaparin Janetin (Susan Sarandon) ja Bradin (Barry Bostwick) auto hajoaa keskellä metsää myrskyisenä iltana ja he lähtevät etsimään puhelinta läheisestä kartanosta. Päästyään kartanoon sisään Janet ja Brad huomaavat siellä majailevan vähän... noh, omituista sakkia ja omituisin kaikista on kartanon herra tohtori Frank-N-Furter (Tim Curry). Tämän porukan seurassa Janet ja Brad viettävät mitä unohtumattomimman illan, josta ei yllätyksiä puutu. Tätä kaikkea siivittävät hulvattomat musiikkiesitykset ihan niin kuin kunnon musikaalin pitääkin.

En ole musikaalien suurin ystävä, mutta löytyy siltäkin suunnalta ihan hyviä tuotoksia, kuten Mamma Mia! (musiikkihan siinä on parasta) ja tämä eilen katsomani The Rocky Horror Picture Show. Jo ajatus kauhumusikaalista tuntuu niin hulvattomalta, että kun sai aivonsa käännettyä jo alkajaisiksi narikkaan, sai nauttia aikamoisesta showsta jo heti alusta alkaen ja siinä vaiheessa, kun Tim Curryn esittämä tohtori Frank-N-Furter tuli ruutuun, niin elokuva lähti ihan uusiin ulottuvuuksiin.

Elokuvan tärkein anti oli musiikki ja siinä oli onnistuttu pääosin ihan hyvin. Päällimmäisenä mieleen jäivät kappaleet Sweet transvestite, Science Fiction/Double Feature, Planet, Schmanet, Janet. Ei sillä, olihan elokuvassa muutamia sellaisiakin kappaleita, joista en juuri pitänyt, mutta kokonaisuudessa jäätiin kuitenkin selvästi plussan puolelle. Puitteet olivat elokuvassa myöskin kunnossa, niin kuin kunnon musikaalissa pitääkin, mutta kyllä mä silti olisin vähän enemmän odottanut tarinalta. Ei sillä, etteikö esimerkiksi elokuvan loppu olisi minulle kelvannut, vaikka itse olisin ehkä päättänyt tarinan vähän toisin, mutta tarina oli kyllä vähän turhan heppoinen, jopa musikaaliksi ja jos minulta kysytään, niin olisi saanut olla myös vähän pidempikin. Kuitenkin elokuvan parissa viihtyi hyvin sen reilun puolitoistatuntisen, eikä tämä tylsäksi jäänyt.

Tärkein mittari minusta musikaalielokuvien hyvyydessä on se, että jättääkö musikaali toivomaan teatteriversion näkemistä ja kyllä: The Rocky Horror Picture Show sai minut toivomaan teatteriversiota ja varmasti menen katsomaan, jos sellaista täällä Pohjolan perukoilla joskus tehtaillaan.

Pisteitä: 3,5/5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti