torstai 8. tammikuuta 2009

Perjantai 13. päivä

Alkuperäinen nimi: Friday the 13th
Ohjaus: Sean S. Cunningham
Käsikirjoitus: Victor Miller, Ron Kurz
Pääosissa: Adrienne King, Harry Crosby, Kevin Bacon
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Ilmestymisvuosi: 1980


Eräässä leirikeskuksessa tapahtuu kaksi murhaa, jonka vuoksi leirikeskus suljetaan vuosiksi. Viimein leirikeskusta ollaan avaamassa uudelleen pitkän tauon jälkeen ja avaamista tulee valmistelemaan joukko nuoria. Kun he jäävät yksin leirille, alkaa tapahtua asioita, joiden vuoksi yksikään nuorista ei ole turvassa, sillä onhan perjantai 13. päivä, epäonnenpäivä..

Kultaisten teinikauhuvuosien elokuvasarjojen pyhän kolminaisuuden (Painajainen Elm Streetillä, Halloween, Perjantai 13. päivä) ensimmäisten osien perusteella olen aina pitänyt vähiten nimenomaan Perjantai 13. päivästä. Syy siihen löytyy pääosin taustatarinasta, johon Perjantai 13. päivässä ei ollut panostettu mielestäni tarpeeksi. Niin Halloweenissa kuin Painajainen Elm Street -elokuvassa taustatarina on paljon kiinnostavampi ja noissa kahdessa sarjassa on myös muita kohokohtia (mm. Halloweenin tunnari ja Elm Streetissä loru ja tietenkin itse Freddy), millaiset ainakin Perjantai 13. päivän ensimmäisestä osasta puuttuvat. Tämä ei tarkoita sitä, ettenkö olisi vuosien ajan yrittänyt metsästää leffakaupoista sarjan muita osia (tai ylipäätään nähdän näitä) ja kun viime vuonna viimein onnistuin, sain samalla kertaa seitsemän ensimmäistä jatko-osaa, jotka ovat seuraavina katseluvuorossa ja siten myös arvosteluja alkaa tippua tänne pikku hiljaa tämän ja ensi viikon aikana. Siksi ajattelinkin, että olisi jotenkin pöhköä arvioida seitsemän jatko-osaa arvioimatta sarjan aloittajaa.

Niin, kuten sanoin, pidän Perjantai 13. päivää edellä mainittujen elokuvasarjojen heikoimpana lenkkinä, mutta tämä ei tee elokuvasta kuitenkaan varsinaisesti huonoa. Tämä on ehkä vähän tusinakauhumainen, mutta kuitenkin toteutettu ihan kivasti. Jännitystä pidetään kivasti yllä, eikä murhaajaa paljasteta ihan heti. Jotenkin tässä elokuvassa oli eniten sitä tuntua, että tämänkaltainen asetelma (nuoria eristyksissä) on nähty niin useasti ennenkin eri elokuvissa. Toki, Perjantai 13. päivä kuuluu niihin elokuviin, jotka ylipäätään tekivät tekivät tämänkaltaiset elokuvat tunnetuiksi, mutta se ei poista sitä tosiasiaa, että elokuvan kuvauksesta paistaa läpi budjetin pienuus. Tämän lisäksi näyttelijät olivat kehnoja, mikä on toki tyypillistä 80-luvun teinikauhuille, mutta jokaisella katselukerralla vähän häiritsevää. Edes yksi suosikeistani Kevin Bacon ei pelasta tätä elokuvaa mitenkään. Jos nämä seikat kykenee antamaan anteeksi ja keskittyy nauttimaan itse tarinasta ja paikoittain ihan jännittävästä fiiliksestä, niin edessä on ihan ok katseluelämys. On sitä ehditty katsoa paljon huonompiakin kauhuleffoja tässä vuosien mittaan.

Pisteitä: 3/5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti