lauantai 3. tammikuuta 2009

Hurmaava joukkoitsemurha

Alkuperäinen nimi: Hurmaava joukkoitsemurha
Ohjaus: Ere Kokkonen
Käsikirjoitus: Ere Kokkonen
Pääosissa: Heikki Kinnunen, Tom Pöysti, Sari Siikander
Valmistusmaa: Suomi
Ilmestymisvuosi: 2000


Kaksi itsemurhaa hautovaa miestä törmäävät toisiinsa samassa ladossa ja päättävät ottaa yhteyttä myös muihin itsemurhakandidaatteihin toteuttaakseen laajamittaisen joukkoitsemurhan. Supokin kiinnostuu, kun hanke vie heidät Helsinkiin itsemurhaseminaariin. Helsingistä alkaakin pitkä matka halki Euroopan, kun itsemurhakandidaatit yrittävät toteuttaa aikeensa mahdollisimman komeasti.

Hurmaava joukkoitsemurha on minun ehdoton suosikkini näkemistäni Arto Paasilinna -filmatisoinneista. Alkuperäinen romaani oli hyvä ja elokuvassa on hyvin saatu pidettyä kirjan tunnelma hyvin mukana. Olen toki nähnyt tämän aiemminkin tv-sarjamuodossa, mistä kieli hyvin sekin, että repesin jo alkutekstien aikana joillekin muistamilleni jutuille; alkoholilla ei ollut osuutta asiaa. Tarina on vain niin yliveto hauskoine dialogeineen ja letkautuksineen, että ei voi kuin nauttia. Lisäksi näyttelijät eläytyvät rooleihinsa pääosin hyvin, joskin Juha Veijonen alkoi loppua kohden ärsyttämään. Hurmaava joukkoitsemurha ei ole täydellinen elokuva, mutta en usko, että yksikään Paasilinna-filmatisointi olisi onnistunut tätä paremmin.

Pisteitä: 4/5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti