maanantai 26. tammikuuta 2009

Changeling - Vaihdokas

Alkuperäinen nimi: Changeling
Ohjaus: Clint Eastwood
Käsikirjoitus: J. Michael Straczynski
Pääosissa: Angelina Jolie, John Malkovich, Jeffrey Donovan
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Ilmestymisvuosi: 2008


1920-luvun Los Angelesissa Christine Collinsin (Angelina Jolie) poika Walter (Gattlin Griffith) katoaa kesken lauantaipäivän kotoaan. Collins ilmoittaa asiasta poliisille, joka ottaakin pojan etsinnän harteilleen. Viiden kuukauden päästä varaton kulkuri jättää pojan "pantiksi" kuppilaan hakeakseen rahaa, joka myöhemmin ilmoittaa nimekseen Walter Collins. Christinen ja "Walterin" kohtaamisesta tulee mediatapaus, mutta kohtaamisessa Christine huomaa, ettei Walteriksi itseään nimittävä poika olekaan Walter, mutta poliisi ei usko häntä, joten alkaa armoton taistelu oikeuden puolesta, jonka aikana paljastuu myös kaamea surmatapaus....

Verrattuna joihinkin muihin genreihin (kauhu, toiminta, komedia), katson aika vähän draamaelokuvia ja vielä harvemmin käyn katsomassa sellaisia elokuvateatterissa normaaliin hintaan. Draamassa täytyy todella olla jotain koukkua, mikäli minut meinaa saada leffateatteriin asti sitä katsomaan ja sellainen löytyy Changeling -elokuvasta. Tarina on kyllä kiehtova ihan sellaisenaankin, mutta pelkkä tarina itsessään ei ehkä olisi saanut minua katsomaan tätä elokuvaa, ellei tarina olisi totisinta totta. Ajatus siitä, että Yhdysvalloissa on pikeasti voinut tapahtua jotain tällaista, tuntuu niin uskomattomalta, että olihan tämä käytävä katsomassa.

En tiennyt tarinasta etukäteen muuta kuin juuri tämän vaihtojutun - en edes sen päätöstä - ja se yllättikin minut monitahoisuudellaan. Näin nykykatsojan silmin on hyvin vaikea ymmärtää poliisin motiiveja olla uskomatta Collinsia, vaikka tuota ajattelutapaa pohjustettiinkin hyvin (julkisuuskuvan kiillotus). Minä ainakin sain tiukan vaikutelman siitä, että kapteeni Jones (Jeffrey Donovan) todellakin uskoi "Walterin" olevan Walter, eikä vain ollut uskovinaan Christinen vastaväitteistä huolimatta. Muutenkin elokuvan antama kuva tuon ajan naisen asemasta oli varsin karu, mutta varmasti todenmukainen, vaikka naiset olivatkin jo "vapautensa" ansainneet. Murhavyyhti ja sen selvittäminen oli sekin aika kammottavaa (joskin elokuvassa ilmeisesti oli vähän kaunisteltu totuutta tässä asiassa), kun ajatteleekin sitä, että niinkin monta lasta kohtasi tiensä pään...

1920-luvulle sijoittuvaa elokuvaa ei voi arvostella mainitsematta lavastusta. Lavastus oli musta upeaa niin katujen kuin pukujenkin osalta. Pisteet erityisesti siitä, että Jolie oli saatu näyttämään niin ei-joliemaiselta, hyvä jos häntä olisi edes tunnistanut Jolieksi, ellei olisi tiennyt. Los Angelesin kadut puolestaan olivat niin upeasti toteutettuja, että oikein teki mieli päästä tallustelemaan siellä siihen aikaan. Kuitenkin mielessä vähän hiipi ajatus siitä, että olikohan kaupungista sittenkin annettu vähän turhankin siloiteltu kuva.

Kokonaisuutena elokuva oli hieno, koskettava ja surullinen elokuva ja pois salista lähdettyäni mieli oli toisaalta hyvä sen vuoksi, että olin nähnyt hyvän elokuvan, mutta toisaalta aika surullinen sen vuoksi, miten elokuva päättyi. Jollakin tavalla pystyin samaistumaan Christinen tuskaan, vaikken olekaan "mitään muuta" kuin eno; miltäköhän elokuva mahtaa tuntua pienen lapsen äidin silmin katsottuna?

Pisteitä: 4,5/5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti