maanantai 29. joulukuuta 2008

Intohimon laki

Alkuperäinen nimi: La ley del desco
Ohjaus: Pedro Almodóvar
Käsikirjoitus: Pedro Almodóvar
Pääosissa: Eucebio Poncela, Carmen Maura, Antonio Banderas
Valmistusmaa: Espanja
Ilmestymisvuosi: 1987


Näytelmien ja elokuvien tekijä Pablo (Eucebio Poncela) ei saa haluamaansa vastakaikua rakastetultaan Miguel Molinalta, joten kun tämä lähtee pois kaupungista, Pablo hakee lohtua nuoresta Antoniosta (Antonio Banderas), joka muodostaa Pablosta vaaralliseksi muodostuvan pakkomielteen.Samaan aikaan Pablo kirjoittaa uutta elokuvaansa, joka muistuttaa monin paikoin hänen transseksuaalin siskonsa Tinan (Carmen Maura) tarinaa.

Intohimon laki oli ihan ok pätkä. Ei ollut kyllä parasta Almodóvaria, mutta ihan jees kuitenkin. Tarina oli Almodóvarille tyypillisen monipolvinen ja ehkä vähän sairaskin (esim. Tinan suhde omaan isäänsä), mutta ei mitään sellaista, mikä olisi kunnolla häirinnyt katselunautintoa. Kuitenkaan elokuvassa ei ollut sillä tavalla imua kuin Almodóvarin elokuvissa parhaimmillaan, vaikka näyttelijät suoriutuivatkin mielestäni rooleistaan hyvin, varsikin Maura ja Banderas. Tähän on ehkä syynä se, että tarina ehkä sittenkin rosoili hieman liikaa.

Pisteitä: 3/5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti