sunnuntai 9. marraskuuta 2008

Silent Hill

Alkuperäinen nimi: Silent Hill
Ohjaus: Christophe Gans
Käsikirjoitus: Roger Avary
Pääosissa: Radha Mitchell, Sean Bean, Laurie Holden
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Ilmestymisvuosi: 2006


Minulle hyvän pelistä tehdyn elokuvan merkki on siinä, että elokuvan jälkeen tekee mieli pelata kyseistä peliä. Näin ei käynyt Resident Evilin kohdalla eikä myöskään Tomb Raiderin. Tosin Tomb Raiderien kohdalla täytyy sanoa, että kun näin ekan kerran sitten lapsuuden Indiana Jonesit, niin niiden jälkeen teki aina mieli mennä pelaamaan Tomb Raideria.

Niin, Silent Hill idealtaan perustuu Konamin julkaisemiin Silent Hill -videopeleihin, vaikka tarina ei itsessään perustu yhteenkään Silent Hillin peliin... tietääkseni. Elokuvan alussa pikkutyttö Sharon (Jodelle Ferland) kävelee unissaan puhuen Silent Hillistä ja nopeasti käy ilmi, ettei tämä suinkaan ollut ensimmäinen kerta. Niinpä Sharonin äiti Rose (Rdha Mitchell) vie Sharonin Silent Hilliin, jotta unissakävelyt loppuisivat. Matkalla sinne he kohtaavat moottoripyöräpoliisi Cybilin (Laurie Holden), jolta Rose ajaa karkuun... Silent Hilliin! Tapahtuu onnettomuus ja Rosen herätessä Sharon on poissa. Etsiessään Sharonia Rose ja Cybil huomaavatkin, ettei Silent Hill olekaan mikä tahansa kaupunki...

Jotta Silent Hillistä saisi jotain irti, pelisarjaan täytyy olla tutustunut, muussa tapauksessa elokuva saattaa vaikuttaa aika tusinakauhulta. Valonvaihteluista, kaupungista itsestään, otuksista itsestään ja erityisesti Pyramid Headistä saa paljon enemmän irti, jos on pelejä pelannut etukäteen. En minä sano, etteikö peliä tuntemattomat voisi saada mitään irti Silent Hillistä, mutta väittäisin sen olevan paljon hankalampaa.

Silent Hill ei nimittäin ollut millään tavalla rajoja murtava tapaus. Tarina itsessään oli melko tavanomainen kauhutapaus, johon on sekoitettuna kaupungissa piilotteleva outo kultti ja outoja otuksia. Näitähän kauhuleffoja tarpeeksi katsoneet ovat nähneet jo paljon, joten mitään uutta ei varsinaisesti tarjota. Onnistunut ahdistunut tunnelma kyllä seuraa elokuvaa aika pitkälle, vaikka loppupuolella vähän latistuikin. Väittäisin kyllä, että osa tunnelmasta johtui myöskin siitä, että olin ainakin bongaavinani elokuvan alkupuolelta monia tuttuja paikkoja. Tunnelmaa latistikin siten myöskin se, että välillä elokuvassa pompittiin Sharonin isän etsinnöissä... Silent Hillin ulkopuolella vain jotta katsojille voitaisiin selittää asioita! Silent Hillissä pitäisi olla koko ajan Silent Hillissä, oli kyseessä sitten elokuva tai peli. Hahmoista sen verran, että Pyramid Head oli pop ja Cybilista tuli mieleen heti ensimmäisen Silent Hill -pelin poliisi. Luulen kyllä, että se oli tarkoituskin, ja voi jopa olla, että kyseessä oli sama hahmo, ei voi muistaa.
Miltä elokuva sitten näytti... noin niin kuin Silent Hill -pelejä pelanneelle? No, en ole pelannut kuin kahta ensimmäistä Silent Hilliä, mutta silti elokuvasta oli bongattavissa tuttuja paikkoja, varsinkin alkupuolella. Varsinkin katujen varsilla olevat talot näyttivät "autenttisilta" ja esimerkiksi autotalli oli hyvin silenthillmäinen. Sumuisuus oli hyvin toteutettu kaikessa ahdistavuudessaan. Koulussakin tuntui olevan paljon tuttuja elementtejä, tosin tämä saattaa olla vain muistiharha. Tietenkin jäi jotain mielestäni oleellista puuttumaan, kuten ykkösosasta tuttu huvipuisto ja kakkososasta tuttu järvenrantakartano. Elokuvasta löytyi samaa piinaavaa tunnelmaa kuin peleissäkin, mutta jälleen lähinnä elokuvan alkupuolella. Loppuratkaisu jätti jotenkin ristiriitaiset fiilikset: Toisaalta se oli silenthillmäinen lopetus ja toisaalta se ei sitten taas ollut. Miten elokuva siis onnistui päätehtävässään? No, jo paljon hehkuttamani elokuvan alkupuoli onnistui herättämään pelihaluja, mutta elokuvan loppupuolella halut aikalailla latistui... ja minä kun olen sellainen, joka saattaa innostua pelaamaan pelejä jo yhden kuvan perusteella.

Pisteitä: 2,5/5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti