lauantai 15. marraskuuta 2008

Predator 2

Alkuperäinen nimi: Predator 2
Ohjaus: Stephen Hopkins
Käsikirjoitus: Jim Thomas, John Thomas
Pääosissa: Danny Glover, Gary Busey, Maria Conchita Alonso
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Ilmestymisvuosi: 1990


Predator 2 jatkaa jatko-osien monesti kirjoitettua surullisenkuuluisaa sääntöä, että jatko-osa nyt ei vaan millään tavalla voi yltää samalle tasolle kuin alkuperäinen leffa. Tietenkin tästäkin on poikkeuksia, mutta silti joskus oikein ihmetyttää, että mitä tapahtuu elokuvien tekijöille/tuottajille ensimmäisen ja toisen osan välissä. Ehkä niillä napsahtaa päässä ja he ajattelevat, että elokuvan nimi myy niin hyvin, että hitot tarinasta; kansa kyllä maksaa elokuvasta itsensä kipeäksi.

Predator sijoittui viidakkoon, mutta Predator 2 siirtyy sieltä asvalttiviidakkoon, jossa uusi predator saalistaa jälleen aseistettuja veikkoja. Tällä kertaa menossa on mukana niin poliiseja, huumeveikkoja kuin myös jamaikalaisia voodooheimoja. Predator on jo tuttu juttu, joten tekijät ovat nähtävästi ajatelleet, että predator voidaan tuoda heti mukaan toimintaan. Tämä ei toimi. Osa Predatorin viehätystä oli se, että predator toimi pitkään kulisseissa. Samaa olisin toivonut tähänkin osaan, mutta ei. Elokuva oli pilattu aika pitkälle aivan jatkuvalla toiminnalla. Tai no, ei varsinaisesti pilattu, mutta ei se kyllä hirveästi toiminutkaan. Elokuvan lopputakaa-ajo kyllä maittoi, vaikka se viimeinen kohtaus olikin vähän hölmö.

Tappavasta aseesta tutusta Danny Gloverissa ei kyllä ollut samaa särmää kuin Schwarzeneggerissa ja muutenkin miehen kapinahenki muistutti teinin kiukuttelua. Danny Glover on kuitenkin sen verran hyvä näyttelijä, että se kyllä sentään pystyy parantamaan huonoa elokuvaa. Niin ikään myös Tappavassa aseessa esiintynyt Gary Busey Peter Keyesinä oli kanssa ihan ok, mutta vielä kun näiden ympärille olisi ympätty kunnollinen tarina, niin avot! Tätä voisi luokitella harmittomaksi poppariviihteeksi: Ei erityisen hyvä, mutta kyllä tämän nyt katsoi sentään.

Pisteitä: 2/5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti