lauantai 22. marraskuuta 2008

Matka maan keskipisteeseen

Alkuperäinen nimi: Journey to the center of the Earth
Ohjaus: Eric Brevig
Käsikirjoitus: Michael D. Weiss, Jennifer Flackett, Mark Levin
Pääosissa: Brendan Fraser, Josh Hutcherson, Anita Briam
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Ilmestymisvuosi: 2008


3D-elokuvien on sanottu pelastavan amerikkalaiset elokuvateollisuuden, sillä uusi tekniikka saa ihmiset palaamaan teattereihin, kun eivät voi nauttia 3D-elokuvista täysin rinnoin Internetistä ladattujen elokuvien kautta. En tiedä, kuinka liioiteltua tuo väite on, mutta mielestäni tuota tekniikkaa täytyisi pystyä parantamaan huomattavasti, ennen kuin väki toden teolla näistä elokuvista innostuisi. Alkuhuuman jälkeen kun nopeasti tulee selväksi, että 3D-toteutus on vielä vähän lapsenkengissä, eivätkä aidosti hyvät 3D-elokuvatkaan olisi pahitteeksi.

Matka maan keskipisteeseen vie katsojat Trevor Andersonin (Brendan Fraser) johdolla matkalle maan sisuksiin. Trevorin veli Max on kadonnut vuosikymmen sitten johonkin ja Trevor lähtee veljenpoikansa Seanin (Josh Hutcherson) kanssa aina Islantiin saakka selvittääkseen Maxin kohtalon. Siellä he saavat oppaakseen Hannah Ásgeirssonin (Anita Briam), Maxin islantilaiskollegan tyttären, ja matka maan keskipisteeseen voi alkaa.

Matka maan keskipisteeseen on ehdottomasti paras näkemäni 3D-elokuva, eikä tämä johdu siitä, että olisi ainut näkemäni 3D-elokuva. E-hei! Olenhan mä nähnyt jo Beowulfinkin... no joo. Halusin liittää edellisen kappaleen ensimmäiseen lauseeseen "Jules Vernen hengessä", mutta vaikka siitä on ainakin vuosikymmen, kun olen viimeksi Verneä lukenut, niin silti uskaltaisin väittää, ettei tämä elokuva ole Vernen hengen mukainen. Jos olisi ollut, elokuva olisi ollut vakavampi ja siten nautittavampi, mutta mitä muutakaan voisi odottaa elokuvalta, jonka tarkoitus on lähinnä leikkiä uudella tekniikalla.

Elokuvan tarina oli nimittäin kovin löyhä. Sinne tärkeimpään eli maan sisuksiin ei ollut viitsitty kyhätä kunnon juonta, vaan katsojaa viedään lähinnä 3D-kikkailusta ja silmäkarkista toiseen hyvin hataran tarinan vetämänä. Tämä oli ilmeisesti tehty niille varhaisteineille, jotka ovat vasta Vernensä lukeneet. Tähän viittaa myös melko pökkelön Brendan Fraserin valinta pääosaan.

3D-tekniikasta vielä sen verran, että toisaalta minä odotan sitä, että koittaisi aika, jolloin 3D-tekniikalla leikkiminen ei ole 3D-elokuvan itseisarvo, mutta toisaalta taas luotan siihen, että 3D-tekniikka voisi avata kauhuelokuvateollisuudessa täysin uuden suunnan, ainakin mitä tulee katsojien säikyttelyyn ja sekös olisi nannaa.

Pisteitä: 2/5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti