lauantai 29. marraskuuta 2008

Ghostbusters - Haamujengi

Alkuperäinen nimi: Ghostbusters
Ohjaus: Ivan Reitman
Käsikirjoitus: Dan Aykroyd, Harold Ramis, Rick Moranis
Pääosissa: Bill Murray, Dan Aykroyd, Harold Ramis
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Ilmestymisvuosi: 1984


Kun naapurustossa tapahtuu outoja asioita, kenelle soitetaan? Aivan, Ghostbustersille. New Yorkissa kuhisee haamuja, jolloin Bill Murraylla, Dan Aykroydilla ja Harold Ramisilla on hommia, varsinkin sen jälkeen, kun saavat potkut yliopistolta ja perustavat haamuja jahtaavan ryhmän, Ghostbustersin ja kuinka ollakaan, pian on todellakin pahat voimat toden teolla liikkeellä.

Siitä on todella kauan aikaa, kun olen tämän elokuvan viimeksi nähnyt ja siksi en juuri mitään elokuvasta muistanutkaan, tai no, tunnusmelodian tietenkin. Siksi en ollutkaan lainkaan varma, miltä elokuva vaikuttaisi niinkin monen vuoden jälkeen, mutta ihan mukavastihan tämänkin jaksoi.

Ok, elokuva oli ehkä menettänyt parhaan tenhonsa vuosien varrella. Tarina nyt oli aika perinteistä paranormaalikomediameininkiä ja sellaisenaan varsin onnistunut, mutta kerronta oli kyllä jotenkin niin 80-lukulaista kuin olla ja voi. Väittäisin, että jos nyt olisin samanikäinen kuin nyt ja elettäisiin 80-lukua, olisin nauttinut elokuvastakin enemmän. Nyt jäi vähän valjuksi... mutta todellakin vain vähän.

Bill Murray oli loistava esittämään perusrooliaan eli nasevaa ja vähän eksyneen oloista tyyppinä. Dan Aykroyd ja Harold Ramis sitten kulkivatkin vähän niin kuin Murrayn siivellä. Muut näyttelijät, myös Sigourney Weaver, jäivät vähän enemmän varjoon. Kuitenkin elokuva oli ihan mukavaa poppariviihdettä ja naurettuakin tuli, mutta kyllä se melkein täytyy myöntää, että elokuvan parasta antia oli elokuvan tunnusmusiikki.

Pisteitä: 3/5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti