perjantai 24. lokakuuta 2008

Death Proof

Alkuperäinen nimi: Death Proof
Ohjaus: Quentin Tarantino
Käsikirjoitus: Quentin Tarantino
Pääosissa: Kurt Russel, Zoë Bell, Tracie Thoms

Valmistusmaa: Yhdysvallat
Ilmestymisvuosi: 2007


Kurt Russel on mielipuoli autolla kaahaaja Stuntman Mike, joka vaanii autollaan nuoria, kauniita naisia parissakin kaupungissa. Kuulostaa ö-luokan kauhuelokuvan idealta, mutta ei ole sitä. Elokuvahan on Quentin Tarantinon puoli hänen ja Robert Rodriguezin yhteisestä Grindhouse-projektista. Rodriguezin puoli on sitten elokuva Planet Terror. Jenkeissähän nämä leffat nähtiin yhtenä kokonaisuutena, mutta Eurooppaa varten ne pätkittiin kahdeksi erilliseksi elokuvaksi. Elokuvan Death Proof on Stuntman Miken stunttiauto, joka on nimensä mukaisesti kuolonvarma.

Quentin Tarantinossa on vähän se ongelma, että siitä ei oikein koskaan tiedä etukäteen, mitä se silmien eteen tarjoaa ennen kuin näkee elokuvan, vaikka kuinka lukisi kansitekstit (joita en kyllä lue). Sitten elokuvan päätyttyä miettii mielessään, että oliko elokuvan pääosassa oleva väkivalta nyt hyvä vai paha asia. Yleensä se on ollut ihan hyvä, mutta en ole varma Death Proofin kohdalla. Tiesinhän minä etukäteen, että elokuvassa täytyy olla paljon väkivaltaa, joten sinänsä sain mitä tilasin (tai oikeastaan jätin peruuttamatta). Vaikka toisaalta, eihän elokuva sinänsä väkivallalla mässäile, mutta elokuvan autot voidaan nähdä aseina ja kaikki tahalliset kolaroinnit symbolisesti väkivallan ilmaisimina... tai jotain.

Niin, Death Proofista täytyy sanoa se ihan suoraan, että Kurt Russel on roolissaan mahtava. Noin muuten en tiedäkään sitten, pidinkö oikeastaan näkemästäni. Kuvaus oli yritetty tehdä hyvin 1970-luvun elokuvan näköiseksi tai siltä se ainakin näytti, vaikka tarina sinänsä perustuukin nykyaikaan. Kuvaus sekin saa pääasiassa vain plussaa, vaikka loikin epäselvyyksiä siitä, että onko kuvausmokat tarkoituksellisia vai ei (Esim. Pam ja Stuntman Mike ainakin näytti olleen yhdessä kuvakulmassa eri puolilla mitä muissa). Muutenkin juuri kuvauksen muuttaminen 70-lukulaiseksi aiheutti paljon kysymyksiä siitä, että "oliko tämä nyt ihan tarkoituksellista tehdä näin". Toisaalta haluaisi luottaa Tarantinon ammattitaitoon näissä asioissa, mutta toisaalta taas... mene ja tiedä.

Itse elokuvan tarinasta sen verran, että oikeastaan kahden eri tarinan (Stuntman Mike Austinissa ja 14 kuukautta myöhemmin Tennesseessä) läpikäyminen oli jotenkin väkinäinen, varsinkin kun molemmat osat tuntuivat olevan suurin piirtein samanpituisia. Ensimmäisessä osassa matkattiin muutaman nuoren, kauniin naisen kanssa kohti yhden naisen perheen mökkiä kohden ja siinä sivussa Stuntman Miken väijymistä seurattiin. Tämä osa päättyykin sitten Tarantinolle tyypilliseen verellä mässäilyyn... puhtaasti siis vain autolla ajaen. Toisessa osassa on uusi naisporukka ja tässä mielestäni seurattiin enemmän pelkästään naisia kuin ensimmäisessä osassa, mikä toimi mielestäni paremmin. Dialogikin oli aika tuttua Tarantinoa eli monin paikoin loistavaa. Ekan naisporukan jutut ihan alussa ja sitten toisen ryhmän keskustelut siellä kahvilassa/baarissa olivat todella mielenkiintoisia, vaikkei sinänsä puhuttukaan mistään sen kummemmasta. Kuitenkin on sanottava, että elokuva jätti kokonaisuudessaan vähän kahtiajakautuneet fiilikset: Jotain hyvää, jotain huonoa.

Pisteitä: 2,5/5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti